Kissani Jugoslavia – SKT

Kissani Jugoslavia on runsas ja ankara


Pajtim Statovci, Kissani Jugoslavia. Ohjaus, Johanna Freundlich. Dramatisointi, Eva Buchwald. Lavastus, Katri Rentto. Pukusuunnittelu Emilia Eriksson. Valosuunnittelu, Kalle Ropponen. Äänisuunnittelu, Antti Puumalainen. Kantaesitys Kansallisteatterin Willensaunassa 16.11.2018.

Ville Tiihonen ja Toni Harjajärvi © Tommi Mattila

Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia on vahva kertomus pakolaisuudesta, ulkopuolisuudesta ja ihmiseksi kasvusta. Pakolaisen lastina on julmuuden näyttämö, jolla väkivalta on muuttunut arkipäiväksi. Tuo kuva matkaa mielessä ja sitä joutuu seuraamaan uutisoinnin kautta.

Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon saanut romaani on runsas ja moneen suuntaan kurkottava. On ollut haaste tuoda se näyttämölle, sillä kun maaginen realismi läpäisee arjen painajaiset, jää katsojalle melkoisesti työstettävää.

Johanna Freundlichin ohjaama ja Eva Buchwaldin dramatisoima esitys on runsas ja ankara. Se tuo näyttämölle niin hajoavan Jugoslavian kuin häpeän leimaamat mielet ja liikkuu ajassa usean vuosikymmenen mitan. Ensimmäisen puoliskon materiaali vyöryy vaikuttavana, mutta sitä tulkitessaan on melko kovilla. Väliajan jälkeen kokonaisuus selkiytyy.

Näyttämökuva tarjoaa äidin nuoruuden puhtaanvalkoisen huoneen ruusunlehtineen, Bekimin tyylikkään huoneen sekä erillisiä tiloja matkan varrelta. Isällä ei ole omaa tilaa ja esitys kiertyy vahvimmin pojan ja äidin ympärille. Kulttuuriset törmäykset ovat rajuja, mutta niissä on myös komiikkaa.

Toni Harjajärvi ja Petri Liski
Sari Puumalainen





















Pääroolin Bekim (Toni Harjajärvi) palaa yhä uudelleen Kosovon lapsuusmuistoihin niin
tiedostetun kuin tiedostamattoman kautta. Painajaiset kulkevat mukana ja vaihtuvat symboleista todeksi. Unen käärmeet muuttuvat aikuisen Bekimin lemmikiksi, lääkitseväksi kuningasboaksi (Petri Liski).

Ahdistuksen ja tuskan rinnalle on tuotu vain harmonisia sointuja tuottava HAPI-rumpu, jota Bekim ja hänen boansa soittavat. Sen pehmeät aaltomaiset äänet rauhoittavat. Erinomainen oivallus.

Bekim tunnistaa toiseutensa, niin Suomeen tulleena maahanmuuttajana kuin sukupuoli-identiteettinsä kautta. Hän kohtaa homodiskossa itseriittoisen kissan (Ville Tiihonen), jonka keimaileva olemus kiehtoo mutta hämmentää. Tiihonen vie kissan roolia nautittavan elastisesti.

Äiti (Sari Puumalainen) jäsentää realistisesti tapahtumia nuoruuden ruusuisista unelmista aina tämän päivän selviytyjäksi. Puumalainen tekee tunnetta täyteen pakatun roolin vahvasti.

Näyttelijäntyö on kaikkiaan huippuunsa viritettyä. Harjajärven Bekim liikkuu tunteen kaikilla tasoilla herkkävaistoisesti. Liskin käärme on vangitseva ja hänen esittämänsä isä lyötynä miehenä traaginen. Tiihosen toinen rooli, Bekimin miesystävä Sami, vetää sympatioita puoleensa.


Hämeen Sanomat 20.11.2018

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Julia ja Romeo – Kansallisteatteri

9 hyvää syytä elää – Ryhmäteatteri