Ääni katsomossa

Rikinkeltainen taivas leiskuu kirkkaana Rikinkeltainen taivas, Kjell Westö, suomennos Laura Beck, dramatisointi Michael Baran, ohjaus Juhana von Bagh, koreografia Jyrki Karttunen, lavastus Kati Lukka, pukusuunnittelu Tarja Simone, valosuunnittelu Ville Toikka, äänisuunnittelu Tatu Nenonen, videosuunnittelu Pyry Hyttinen. Kantaesitys Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä 4.12.2019. Pyry Nikkilä ja Annika Poijärvi © Katri Naukkarinen Kuuntelin Kjell Westön Rikinkeltaisen taivaan äänikirjana. Pidin tarinaa melko pitkäveteisenä ja moneen suuntaan rönsyilevänä. Michael Baranin dramatisoimassa ja Juhana von Baghin ohjaamassa näyttämöversiossa pitkäveteisyydestä ei ole jäljellä rahtuakaan. On kuin koko teos olisi silputtu osiin ja kasattu uudelleen musiikilliseksi tai tanssilliseksi tarinaksi, jossa tärkeät osat toistuvat muunnelmina. Kirjan apeantuntuinen tunnelma on häivytetty pois. von Baghin ohjauksessa tapahtumia asetellaan ikään kuin kääntyilevän peilin eteen.

Unelmat eivät kuole Kristiina Halttu, Hannu-Pekka Björkman ja Aku Hirviniemi @ Mitro Härkönen Arthur Miller kirjoitti Kauppamatkustajan kuolema -näytelmän laman jälkeisessä Amerikassa 70 vuotta sitten. Päähenkilö Willy Lomanin ( Hannu-Pekka Björkman ) unelmia nousta juoksupojasta johtajaksi ei kuitenkaan kitketä pois. Millerin teksti on taidokasta, ja sitä on katsottava osin aikansa tuotteena. Mika Myllyahon ohjaama tulkinta puristuu ahdistavan vankilamaiseksi harmaassa harkkotalossa. Perheen elämän rakentuminen talon hitaan rakentumisen rinnalla on vahva elementti. Kun viimeinen lainaerä on maksettu, on Willy kuollut. Lomanin perheen täyttymättömien unelmien syyllistä voi etsiä yhteiskunnasta mutta myös siitä, että Willy on “kuin pieni vene, joka etsii satamaa”. Epätoivoisessa etsinnässään hän eksyy ahdistaviin päänsisäisiin retkiin. Harkkoseinien puristusta avataan tarpeen tullen, Kati Lukan lavastus muuntuu hyvin eri tilanteisiin. Menneisyys päästetään liukumaan m

Koukussa Kaarinaan Kartta, käsikirjoitus ja ohjaus Minna Nurmelin, lavastus Maiju Loukola, pukusuunnittelu Auli Turtiainen, valosuunnittelu Aslak Sandström, videosuunnittelu Ada Järvinen ja Matias Koivuniemi, äänisuunnittelu Jani Peltola, kantaesitys Kansallisteatterin Willensaunassa 20.11.2019 Maria Kuusiluoma ja Pirjo Määttä © Heli Sorjonen Willensaunassa on viileänoloinen ilmapiiri. Seinien kylmää väriä täplittää avaruuden kuvasto. Tähtien väliset janat ovat kuin hermoratoja, joiden synapsit napsahtelevat auki ja kiinni. Roolihahmot ovat pukeutuneet samankaltaisiin asuihin, ja niiden tyyli heittää ajankohdan jonnekin tulevaisuuteen. Jokaisella on myös ranteessa samanlainen valkoinen älylaite, jota kukin napsuttelee tuon tuosta. Minna Nurmelinin näytelmän Kartta alkuasetelma muistuttaa vahvasti Samuel Beckettin Huomenna hän tulee -näytelmää. Nyt odotetaan Kaarinaa. Kaarina on henkilö, joka keksii alati jotain uutta ja sitä tuumaillaan, mitä uutta nyt on tulossa. O

Paljaana ja raakana rakkauden tunkioilla  Pascal Rambert: Rakkauden päätös. Ohjaus ja suunnittelu Pascal Rambert, suomennos Timo Torikka, dramaturgia Eva Buchwald, rooleissa Katariina Kaitue ja Timo Torikka. Suomen kantaesitys Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä 8.11.2019. Katariina Kaitue © Tommi Mattila Väliajaton esitys, kaksi monologia, liki kaksi tuntia. Mitä sellaista näyttämöltä välittyy katsomoon, että esitystä seuraa herpaantumatta, kulkee näyttelijöiden tulkitsemien tunteiden vuoristoradan tiiviisti heidän kanssaan? Näyttämö on paljas, täydellisen alaston. Katosta roikkuvat loisteputkirivistöt ovat osa kiinteää rakennelmaa, vuosien mittaan seinille lisätyt tekniset ratkaisut taas osa Kansallisteatterin pienen näyttämön historiaa. Tila on tyhjempi kuin Peter Brookin tyhjän tilan teatteri vaatisi.  Näyttelijät, mies ja nainen, ovat pukeutuneet mustiin ja arkisiin t-paita-housut-yhdistelmiin. Roolihenkilöt kutsuvat toisiaan näyttelijöiden oikeilla ni

Tummien sävyjen Ihmisen ääni on ennen kaikkea Terhi Panulan näytelmä Ihmisen ääni, Jean Cocteau. Suomennos Reita Lounatvuori, ohjaus, lavastus ja pukusuunnittelu Charles Gonzalès. Ensi-ilta Kansallisteatterin Omapohjassa 23.10.2019. © Erik Uddström Jean Cocteau (1989–1963) oli surrealistinen monialainen taiteilija ja oman aikansa mediapersoona. Hänen tuotantoonsa kuului mm. proosaa ja runoutta sekä elokuvia. Cocteaun teemat liikkuvat usein kuoleman ja mytologian äärellä, toden ja sepitteen raja on teoksissa häilyvä.  Näytelmän  Ihmisääni (1930) sävelsi  Francis Poulenc  oopperaksi vuonna 1959  ja Pedro Almodóvarin elokuva Naisia hermoromahduksen partaalla (1988) pohjautuu myös löyhästi tähän tekstiin. Kansallisteatterin esitys on saanut nimekseen Ihmisen ääni . Näytelmää on yleensä pidetty hylätyn naisen tragediana, mutta se on käännetty joskus myös hylkäävän naisen komediaksi. Charles Gonzalèsin  nimenomaan  Terhi Panulalle  ohjaama esitys taipuu dramaattisen tuskan j

Pomo! vie katsojaa miten tahtoo Lars von Trier ja Jack McNamara: Pomo! Suomennos Mika Eirtovaara, ohjaus Olka Horila, lavastus ja valosuunnittelu Janne Teivainen, äänisuunnittelu Kari Paukola, pukusuunnittelu Elina Vättö. Ensi-ilta Riihimäen Teatterissa 17.10.2019. Antti Peltola ja Ilkka Heiskanen  Jos ei ole nähnyt Lars von Trierin elokuvaa Koko homman pomo (2006), saa Riihimäen Teatterin uutukaisen äärellä arvailla aluksi tosissaan, mistä on kyse. Kuuluttaja kertoo raamit, jotka eivät paljasta oikeastaan mitään, Rami-niminen tyyppi on palkannut työttömän näyttelijän rooliin, mutta tekstiä on niukanlaisesti. Katsoja saa läpi näytelmän olla ikään kuin näyttelijän paikalla ja miettiä, mitä tekisi tämän pöksyissä.  Kyse on herkullisesta näytelmä näytelmässä -asetelmasta. Neljäs seinä rikkoutuu ja yleisölle puhutaan suoraan. Liikutaan bisnesmaailmassa, jossa kuvatun kaltainen tapahtumasarja voisi olla mahdollinen. En millään tohdi paljastaa näytelmän juonta, mutta

Vihainen leski jää kliseiden alle  Vihainen leski, Minna Lindgrenin romaanista dramatisoinut Henna Piirto. Ohjaus Kimmo Virtanen, lavastus Katariina Kirjavainen, pukusuunnittelu Elina Vättö, koreografia Jari Saarelainen, valosuunnittelu Mika Ijäs ja Petteri Heiskanen, äänisuunnittelu Jaakko Autio. Kantaesitys 10.10.2019 Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Pia Runnakko, Kai Lehtinen ja Riitta Havukainen © Harri Hinkka Minna Lindgrenin Vihainen lesk i -kirja on saanut pelkkää hehkutusta. Nopeasti liikkuva Lindgrenin ajatus vyöryttää arjen koomisia notkahduksia vinhaa vauhtia, eikä teksti kohtele ketään eikä mitään silkkihansikkain. Kyytiä saavat niin ihmiset kuin heidän luomansa järjestelmät.  Katariina Kirjavaisen lavastus muuntuu helposti moneksi miljööksi leskeksi jääneen Ulliksen (Riitta Havukainen ) uudessa elämäntilanteessa. Miehensä omaishoitajana Espoon rivitalokodissa toiminut Ullis etsii uutta vaihdetta arkeensa, ja sellainen löytyy. Pik

Everstinna on näyttämöllä pitelemätön  Rosa Liksomin Everstinna, dramatisointi ja ohjaus Susanna Airaksinen, sävellys ja äänisuunnittelu Johanna Puuperä, lavastus ja pukusuunnittelu Vilma Mattila, valosuunnittelu Vesa Ellilä. Ensi-ilta 2.10.2019 Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä. © Otto-Ville Väätäinen Yksi nainen, yksi ilta tai ehkä yö, ja muistojen kanava mielessä auki. Noin rakentuu Susanna Airaksisen ohjaama tulkinta Rosa Liksomin palkitusta teoksesta Everstinna . Teksti pohjautuu kirjailija Annikki Kariniemen (1913–1984) elämään. Näyttämöllä on vain Heidi Herala , mutta äänimaisema tuo todeksi Everstinnan elon varrelle osuneet tärkeät ihmiset ja tilanteet.  Näyttämölle kirjan kieltä on helpotettu mutta vahva Lapin tunnelma pysyy. Se pysyy myös Heralan luoman verevän, vahvasti viettien kautta elävän roolihahmon avulla. Julmetun kaunis näyttämö on pehmeää suota silmäkkeineen ja näreineen. Vesa Ellilän dynaaminen valaistus avaa maailman ja mais