lauantai 20. lokakuuta 2012

Perheistä parhain


Hämeen Sanomat 20.10. 2012

Koomista kauhontaa perhepiirissä


Perheistä parhain. Käsikirjoitus ja ohjaus: Pentti Järvinen. Lavastus: Juha Mäkipää. Pukusuunnittelu: Anne Laatikainen. Äänisuunnittelu: Harri Kuittinen. Valosuunnittelu: Jari Vuori. Musiikki: Vesa Mäkinen. Kantaesitys Hämeenlinnan Teatterissa 18.10.2012.


Heikki Nousiainen ja Johanna Reilin (Kuva Tommi Kantanen)
Kun pannaan yhteen kaikki tv:n perhesarjat, tilkka farssin mehua ja mausteeksi Romeota ja Juliaa, on näyttämöllä Perheistä parhain. Pentti Järvisen kirjoittama näytelmä kurkistaa monen genren kaappiin ja etsii sieltä nimenomaan koomisia piirteitä.


Tähän kaikkeen lisätään symbolista isänmurhaa ja lopulta äidinkin ja niinpä kasassa on draaman aineksia koko padallinen.

Nokkeluuksia riittää, en kiellä. Kun hauskaa kauhotaan kaikkialta, käy niin, että mahdolliset teemat katoavat jonnekin näkymättömiin.

Käsiohjelma kertoo näytelmän olevan asennekomedia. Asenne on sitä, että kaikilla menee huonosti, ja jos ei vielä mene, niin nurkan takana voi jo käydä köpelösti.

Suku ja sen salaisuudet

Juha Mäkipään varsin oivallisesti lavastamassa tilassa on kaksi asuntoa ilman väliseinää ja niiden edessä avautuva piha-alue.

Toisessa huoneistossa asuvat Vuoristot ja seinänaapureina Kapulaiset. Vaimot ovat siskoksia.

Vuoristojen poika Roope spiikkaa itsensä tarinaan valokeilassa, pimeällä näyttämöllä. Vieraannutus toiminee kehotuksena olla ottamatta kaikkea kovin vakavasti. Roope kertoo salaisuuden, joka on omiaan aiheuttamaan väärinkäsityksiä ja törmäyksiä läpi esityksen.

Lisäsalaisuus löytyy terapeutin sohvalta, jossa Juuli-neito purkaa olematonta isäsuhdettaan. Juulin äiti on aikoinaan halunnut lapsen vaan ei miestä.

Käsittämätön roolihahmo on eri vempaimineen näyttämölle ajoittain pelmahtava yltiöpositiivinen naapurin mies, jonka puheripulisuuhun on pantu hokema ”kyllä on ihme peli”. Lasse Sandberg tekee hahmosta taitavasti hauskan, mutta ei pysty pelastamaan roolin turhuutta.

Juonenpoikaseksi synnytetään perintöriita, joka on aina herkullinen aihe, varsinkin jos kiistakapulaksi riittää äidin vanha ryijy.

Terapiaa tarjotaan monessa muodossa, vino ihminen on aina mielenkiintoinen, puhumattakaan vinon oikaisijoista. Miesten ja naisten universumien erilaisuus on myös takuuvarma aihe.

Nilkat pilkasta mustelmilla

Heikki Nousiainen rakentaa melkoisen roolihahmon urakoitsija Reinosta, kaikelle kärttyilevästä perheenpäästä. Koominen syntyy monista elementeistä, joista pistämättömin on rytminen tarkkuus.

Reinon hammaslääkärivaimo Kaarina (Johanna Reilin) roikkuu netissä eikä jaksa keskittyä miehensä marinaan. Pikkusisko Sirpa on taiteilija (Birgitta Putkonen) ja hänen miehensä Pekka (Tuukka Mastomäki) ympäristöasiain tilaajapäällikkö, Reinon halveksima virkamies.

Roolihahmoja on rakennettu karrikatyyreiksi, joita näyttelijät työstävät kaiken kaikkiaan mallikkaasti.

Pekan 50-vuotisjuhlista muodostuu salaisuuksien paljastustilaisuus ja solmujen aukaisupaikka. Kohtauksessa päästetään höyryt pihalle ja käväistään vahvasti farssin puolella.

Kun kaikkea pilkataan, niin pilkkahan osuu lopulta omaan nilkkaan. Mutta kun kaikkien nilkat ovat pilkasta mustelmilla, löytää itsensä sen kysymyksen ääreltä, että mihin tällä tähdätään. Vastaus löytynee vain tätä aikaa leimaavasta nokkeluuskisasta, jossa suustaan nopein ja ilkein vie potin.

Hyvä tällä näytelmällä on pikkujoulua kohti suunnistaa. Sisäpiirijutut, jotka aukenevat vain hämeenlinnalaisille, pitävät huolen siitä, että kaikki ei avaudu muualta tulleille.

Ja kun Roope ja Juulikin saavat toisensa, tai ainakin lyöttäytyvät yhteen, on loppu hyvin ja kaikki hyvin tähtitaivaan alla. Naapurin ihmelaitemieskin on vaiti uuden laitteensa äärellä ja tarjoaa käristemakkaraa. Nautitaan.

Pirjo Puukko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti