tiistai 9. lokakuuta 2012

Etnoporno

Ajatuksia hijabin takaa

Joanna Haartti (Kuva Tuomo Manninen)
America Vera-Zavala: Etnoporno. Suomennos: Sinna Virtanen. Ohjaus: Petra Vehviläinen. Näyttämöllä: Joanna Haartti. Suomen kantaesitys Kansallisteatterin Omapohjassa 3.10.2012.

Tukholman Skärholmenin betonilähiön asukkaista liki puolet on maahanmuuttajia. America Vera-Zavala on sijoittanut näytelmätekstinsä ainoan henkilön sinne. Kirjailija on latinalaisamerikkalaista syntyperää oleva ruotsalainen kansalaisaktivisti ja poliitikko. 

Etnoporno avaa sitä umpisolmua, joka on kiristynyt syyskuun 11. päivän WTC-tapahtumien jälkeen. Ennakkoluulot panevat tarkkailemaan muslimien jokaista liikettä globaalisti. Jokainen on potentiaalinen terroristi.

Aisha on nuori nainen, liki tyttö vielä. Hän ruotii moniulotteisesti asemaansa niin ruotsalaisessa yhteiskunnassa, oman yhteisönsä naisena kuin naisena ylipäätään missä hyvänsä. Hänellä ei ole juurikaan lääkkeitä parantaa asemaansa. Vaan onneksi on Idols! 

Laulukisan voittohaaveilu risteilee lonkeromaisesti niiden tarinoiden lomassa, joita ovat synnyttäneet syrjäytyneiden puolesta taistelleet sankarit. Esikuvikseen Aisha nostaa Angela Davisin ja Mustat pantterit. Käsi nyrkkiin ja ylös, siitä voima lähtee ja siirtyy sanoihin. Pistoja tuikataan moneen suuntaan, ennakkoluulojen ja erilaisten totuuksien kuplia puhkotaan reippaasti.

Pakko tarkistaa omia asenteitaan

Kansallisteatterin Omapohjan intiimissä tilassa syntyy teatteria, jolla on sanoma, monta sanomaa, mutta yhtäkään niistä ei syötetä katsojalle pakkopullana. Itse asiassa katsoja pannaan aika koville Aishan monologitulvan edessä. On pakko tarkistaa omia asenteitaan.

Joanna Haartti huhkii puolentoista tunnin ajan sisäistyneesti roolissaan. Kontakti katsojiin on vahva. Hijab vaihtuu toiseen, sitten päähän pannaan blondiperuukki, joka vaihtuu terroristipipoon ja lopulta ollaan hiestä märkänä paljain päin. Sanoja ammutaan mikrofoni aseena, toisaalla aseena on pinkki dildo.

Screenit syöttävät neljältä seinältä materiaalia ja lisäksi Aisha käy itse piirtämässä symbolejaan seinämille. Hän jakaa lentolehtisiä naisjärjestöstä, jonka kuvittelee perustavansa, jos hän voittaa Idols-kisan. 

Petra Vehviläisen ohjaama esitys vie vastaansanomatta mukanaan. Teksti näyttää ammottavan haavan, joka irvistää tämän päivän Euroopassa. Haartti työstää hienon tekstin taitavasti. Energinen esitys liikkuu ja liikuttaa. Ja ennen kaikkea, kipeästä aiheestaan huolimatta se on hauska. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti