Virkavalta – Riihimäen Teatteri

Nostalgiamatkaaja astuu outoon Suomeen


Virkavalta. Teksti Piia Peltola ja työryhmä. Ohjaus: Piia Peltola. Dramaturgi: Tarleena Laakko. Lavastus: Sari Paljakka. Pukusuunnittelu: Susanna Suurla. Valosuunnittelu ja projisointi: Sami Rauhala. Äänisuunnittelu: Kari Paukola. Kantaesitys Riihimäen Teatterissa 17.2.2018.
 
Jonnakaisa Risto ja Katja Peacock @ Aki Loponen
Erilaiset dystopiat ovat kiehtoneet kautta aikojen kirjoittajia. Kun maapallon tulevaisuus näyttää jälleen kerran mustalta ja yhteiskunnan jakautuminen eliittiin ja marginaaliin lähes väistämättömältä, on huomisen kauhukuva marssinut varsin monelle näyttämölle viime aikoina. Eikä koko maapalloa tarvitse ottaa käsittelyyn, riittää tavan kulkijaa lähinnä oleva ympäristö, se missä hän liikkuu, missä hänen turvapisteensä ovat.

Piia Peltola työryhmineen on kuvioinut Riihimäen Teatteriin näytelmän Virkavalta, joka asettuu vuoden 2028 Suomeen, missä julkinen sektori raahustaa lamautuneena. Täsmäpaikka on poliisiasema, jonka resurssit ovat huvenneet olemattomiin ja työmotivaatio sen myötä. Ne, joilla on varaa, ostavat palvelunsa yksityiseltä sektorilta, muiden asiat joutuvat mappiin ja sitä kautta silppuriin.

Jotta katsoja astuisi helpommin osaksi tulevaisuuskuvaa, rikotaan katsomon ja näyttämön raja jo teatterin eteisaulassa. Poliisilaitoksen kuulutukset antavat toimintaohjeita ja pari roolihahmoa ujuttautuu hämmentämään esityksen odottelua. Innokas naispoliisiharjoittelija Kaisa (Jonnakaisa Risto) ohjaa ihmiset lopulta katsomoon huudellen ohjeita ja kommentteja kovaäänisesti.

Yleisön valuessa istumapaikoilleen turhautuneen oloinen miespoliisi Korhonen (Jouko Puolanto) naputtelee näyttämöllä kirjoituskoneellaan. Lopulta hän käskee Kaisaa lopettamaan opastamisen ja kehottaa tätä takavasemmalle siivoamaan putkat. Katsojat nimetään asioimaan jonottavaksi väeksi, jolle Korhonen lupaa oikeudenmukaisuutta arpomalla vuorojärjestyksen.

Korhosen ja Kaisan välille kehitellään koomista virettä. Harjoittelijan yli-innokkuus kiristää Korhosen pinnaa luvattoman paljon ja räjähdysvaara on kaiken aikaa läsnä. Puolanto ja Risto tekevät näyttämöllä hyvää työtä.

Esityksen alkuasetelma on kiinnostava ja panee odottamaan paljon. Tekstin uskottavuus ei liene edes tavoite lennokkaan liioittelevassa toteutuksessa. Jossain vaiheessa uskottavuuden puute alkaa häiritä, kun esitys jää liiaksi pyörimään pikkuasioiden ympärille eikä valota lainkaan isoa kuvaa.

Tarleena Laakon lavastus vetää betoniportaikkoineen ja nuhruisine sillanalusineen kylmän ja kolkon kaupunkikuvan. Sähköporttien takaa avautuu värikylläinen luontomaisema eri vuodenaikoineen ikään kuin tälle joukolle saavuttamattomana. Ankeaa kokonaisuutta pilkkovat aggressiivisen energiset mainospätkät, joita nousevat esittämään yhteiskunnan hihnalta pudonneet, roskiksia kaivelevat roolihahmot.

Virkavalta-näytelmä avaa suomalaisen yhteiskunnan tilaa tuomalla Englannissa asuvan hienostuneen suomalaisnaisen (Maija Siljander) nostalgiamatkalle synnyinmaahansa. Hän haluaa näyttää jälkikasvulleen lapsuudenmaisemia. Poliisiasemalle hän saapuu, koska passi on vanhentunut ja se pitää uusia. Kaikki on kuitenkin muuttunut niin, että yksinkertaisesta toimistoasiasta sukeutuu selviytymistaistelu.

Nostalgiamatkaaja vaeltaa uhkaavassa maisemassa, jossa katujen turvattomuus laitapuolenkulkijoineen vyöryy päälle ja sormi sähkölamauttimen liipaisimella on herkässä. Katja Peacock ja Riihimäen Nuorisoteatterin avustajat maalaavat todentuntuista ja hyistä kuvaa marginaalin liimahaistelijoista ja varkaista.

Väliajaton esitys liikkuu ja sen juonenkuljetusta seuraa herpaantumatta. Hahmogalleria on kiinnostava ja aineksia olisi enempäänkin. Esitystä ei suositella alle 12-vuotiaille.

Hämeen Sanomat 1.3.2018
  



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Julia ja Romeo – Kansallisteatteri

Muodonmuutos/Ryhmäteatteri