Arki ja kauhu – Q-teatteri
Kun mikään ei kosketa
Akse Pettersson ja työryhmä: Arki ja kauhu. Ohjaus: Akse
Pettersson. Lavastus ja valosuunnittelu: Ville Seppänen. Musiikki ja
äänisuunnittelu: Kasperi Laine. Pukusuunnittelu: Sanna Levo. Videosuunnittelu:
Ville Seppänen ja Martti Tervo. Kantaesitys Q-teatterissa 21.2.2018.
 |
En nähnyt Q-teatterin Kaspar
Hauseria, joten asetun ilman ennakko-odotuksia ja paineita Akse Petterssonin ohjaaman Arki ja kauhu -näytelmän esitykseen. Näyttämökuva
monilokeroisine tiloineen ja videointeineen vihjaa runsauteen. Esityksen
edetessä käy nopeasti selväksi, että ainakaan dialogilla ei herkuteltaisi. Kaikki
muu on tarkkaan mietittyä, äänitehosteita myöten. Huomaan nilkkasukkien
kuviotkin.
Nelihenkinen porukka heräilee aamuun samasta sängystä. Jokaisella
on omat aamurutiininsa ja arki kulkee samaa rataa kuin aina, yksilöllisen
itsekkäästi. Pelit ja koneet imaisevat päivän mittaan virtaansa, mutta ihmiset
kulkevat toistensa ohi.
Talon lisäksi on puutarha ja metsikkö, missä videokamera
taltioi tapahtumia. Esitys etenee hitaasti, silmä selaa kuvastoa ja mieli etsii
merkityksiä, joita näytelmä ei välttämättä edes halua tuottaa. Jokainen
roolihahmo saa hetkensä, niin arjessa kuin kauhussa.
Joonas Heikkinen,
Sonja Kuittinen, Pirjo Lonka ja Eero Ritala kulkevat näytelmän roolihahmoina päivä toisensa perään
ilmeettöminä. Mikään ei kosketa. Elämän suuri haave kiteytyy makuuhuoneessa
syntyvässä laulussa, jossa Ritalan hahmo etsii oikeita sanoja kertoakseen
toiselle hartaimman toiveensa. Toive naurattaa, mutta ilmaisee pohjimmiltaan
ääretöntä tyhjyyttä.
Kun arjen tylsyys on viety tappiin, alkaa tapahtua. Lavalle
heitetty kauhu on liioiteltua, koomista ja kömpelöä, kuin satukirjoissa, mutta
roolihahmoille totista totta. Yksi muuttuu ihmissudeksi, puutarhassa vaanivat
pedot ja kirjahyllystä aukeaa ovi kauhutarinoiden tulla ja vallata tila. Jokainen
on yksin pelkonsa kanssa, muut eivät reagoi.
Kun kukin on pelkonsa kohdannut, näytelmän esittäminen
katkeaa ja näyttelijät riisuvat rooliasunsa. Alkaa toisenlainen kauhu, josta ei
puutu eritteitä eikä verta. Puhdasta splatteria seuratessaan miettii, mitähän
muut mahtavat miettiä.
Tämän vuoden Milanon muotiviikolla Guccin mallit kantoivat
leikkaussaliksi lavastetussa esitystilassa muun muassa irtileikattuja omia päitään,
käärmeitä ja omituisia oliota kainalossaan. Mahtoiko siellä olla kyse samasta
asiasta kuin Q-teatterin näyttämöllä?
Oli näytelmästä mitä mieltä tahansa, se ei jää niiden
joukkoon, joista on vaikea muistaa myöhemmin mitään.
Kommentit
Lähetä kommentti