maanantai 21. syyskuuta 2015

Muuttomiehet KOM-teatteri



Muuttomiesten kauhassa kiehuu maailmankaikkeus

Muuttomiehet. Teksti ja ohjaus Juha Hurme. Lavastus: Matti Rasi. Puvut: Henna Mustamo. Valot: Kari Vehkonen. Musiikki: Petra Poutanen-Hurme. Kantaesitys KOM-teatterissa 16.9.2015.

Juho Milonoff ja Eeva Soivio (© Noora Geagea)
Näyttämö on karu, vain valtavia muuttolaatikoita ja piano. Kaksi hahmoa istuu selin katsomoon ja juttelee niitä näitä. Sanojen merkityksiä heitetään ilmaan ja niillä leikitellään.

Alussa on siis sana. Toiminta käynnistyy, kun muuttolaatikoille pitäisi tehdä jotain. Arvonsa tuntevat ammattilaismuuttomiehet alkavat kuitenkin raahata niitä väärään suuntaan. Se selviää, kun paikalle tulee yksi muuttavista ihmisistä.

Juha Hurmeen teksti Muuttomiehet lähtee pienestä, kieppuu hersyvästi, tekee yllätyksellisiä käännöksiä ja lentää viimein hieman yllättäviinkin sfääreihin. 

Nimettömät roolihahmot, kaksi muuttomiestä, kolme muuttajaa ja yksi kuollut henkilö, liikkuvat ajassa ja paikassa ja haalivat lopulta koko maailmankaikkeuden kauhaansa. Siinä kiehuvat muun muassa ihmissuhteet, aatteet, uskonnot, leikit, itse aiheutettu ilmastonmuutos ja arki kahvipausseineen, saunoineen ja koskenkorvineen. 

Aihioita on niin paljon kuin ehtii näyttämöltä napata. Kurkotellaanko mahdottomaan? Osin käy niin, että tekstin kokonaishahmo häviää eivätkä kaikki palaset istu kitkatta paikalleen. Ennen kaikkea lopun yhteenvetomainen selittäminen syö tekstin vetovoimaa. Katsojana haluan itse oivaltaa ja tehdä johtopäätökset.

@Noora Geagea
Joitakin tekstienvälisyyksiä tyrkytetään myös turhan näkyvästi. Yksi roolihahmo kertoo haluavansa laulaa Tina Turnerina, mutta pitääkö miesnäyttelijän tulla loppukohtaukseen Tinaksi pukeutuneena? 

Näyttämöllä tuotettu musiikki on kaunista, mutta mitä lisäarvoa se tuo tekstiin? Anna mulle tähtitaivas muuttuu ensitahtien jälkeen joksikin muuksi, hauskaksi kyllä, mutta sen tehtävä jää arvoitukseksi. Loppulaulu on juuri sitä juonteiden yhteenvetoa, jonka dramaturgista merkitystä en täysin ymmärrä.

Näyttelijäntyö on KOM-teatterin taattua laatua. Eeva Soivion ja Juho Milonoffin muuttomiehet ovat sarkastisia ammattilaisia, joiden sanailu on kuplivan riemastuttavaa.

Pekka Valkeejärvi ja Laura Malmivaara (@Noora Geagea)
Laura Malmivaaran energisen naisen ja Pekka Valkeejärven teologin välille on luotu mainio materiaalinen kiista, jonka selvittely vie korskahdellen historian lehdille.

Vilma Melasniemen uranainen tuo suruhahmoisena mukanaan tuonpuoleisen, mistä Niko Saarelan Huippuvuorten tutkija mainiosti huhuilee.

Kerroksellisuus on näytelmän ydinmehua. Sitä on kaikessa, historiassa, tulevaisuudessa ja nykyhetkessä. Itse talokin, johon väki on muuttamassa, rakentuu näytelmän kuluessa pala palalta, printtaamalla. 

Ja ihmisissä, heissä vasta kerroksellisuutta onkin. Universaali ihmisyys on ruodittavaksemme heitetty.

 Hämeen Sanomat 20.9.2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti