lauantai 26. syyskuuta 2015

Nummisuutarit Kansallisteatteri




 Uskollinen ja uskoton Nummisuutarit

Aleksis Kiven Nummisuutarit. Sovitus Janne Reinikainen ja Eva Buchwald. Lavastus: Kati Lukka. Pukusuunnittelu Tarja Simonen. Musiikki Timo Hietala. Valosuunnittelu Max Wickström. Koreografia Milla Koistinen. Ensi-ilta Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 23.9.2015.

Aku Hirviniemi @ Stefan Bremer
Janne Reinikaisen Nummisuutarit jakaa taatusti katsojakunnan mielipiteet. Päällisin puolin näyttää siltä, että esitys on erittäin uskoton alkuperäistekstille. Aleksis Kiven yltiöpäinen ajattelu pyörähtelee kuitenkin näyttämöllä sen verran vahvasti, että uusi muoto olkoon tervetullut.

Auringonkajossa varjoina liikkuva kyläyhteisö palttoineen ja lierihattuineen luo heti alussa maagisen tunnelman. Hurmoksellisen uskonnollinen tutina ja eroottinen lataus ovat Eskon toiminnan pohjana. Isältä  (Juhani Laitala) saatu leijonapaita ja -kaulakääty saattelevat suomipojan rehvakkaasti maailmalle.

Nummisuutareista on muovattu mitä ajankohtaisin ja yhteiskunnallisin. Rytmitys liikkuu riehakkaan ja viipyilevän välillä. Katsojalle tarjoillaan maailma houkutuksineen, vaaroineen ja seurauksineen.

Esko on perusjätkä, joka ei halua maailman muuttuvan. Hän kahlaa kuitenkin vuosisadan läpäisevän maailman, missä turmeltumaton ajattelu on naiiviutta. Etsittynä rosvona tienvarrelle on pystytetty Juha Sipilän kuva ja Kreetansa Esko menettää vierasta kieltä puhuvalle muukalaiselle.

Johannes Holopainen ja Paavo Kääriäinen @ Stefan Bremer
Kosioretkelle lähdetään 1800-luvun maisemissa ja Esko laulaa onnellisena tiluliinsä. Musiikki soi kuitenkin monen aikakauden tyylilajeina. Hääpari yllättää juhlakansan trendikkäästi erikoisella häätanssillaan. Hääpöydässä puhutaan Eskolle outoa kieltä ja oman puheenvuoronsa hän saa pitää suomeksi vasta luvan perään. Viina virtaa ja viivoja vedetään flyygelin kannelta, aikahyppyjä tehdään siis monella tasolla.


On hullunrohkeaa ottaa Eskon rooliin koko kansan koomikko. Olen saanut seurata Aku Hirviniemen näyttämökarismaa Riihimäen Nuorisoteatterin lavalta lähtien. Eikä se mihinkään ole kadonnut. Koomikkous ei ole syönyt taiteilijan hienovireisyyttä. Artikulaatiota voisi tarkentaa, mutta niin kokonaisvaltaisesti Aku hahmonsa tunneskaalaa vie, että saa puutteen anteeksi.

Visuaalisuudesta ei tingitä missään vaiheessa. Kati Lukan mestaroimassa lavastuksessa luodaan valoilla ja varjoilla, puvustuksella sekä Milla Koistisen koreografialla mestarillisia näyttämökuvia. Maailma on ylösalaisin, konkreettisesti päälaellaan olevaa mäntymetsää myöten. 

Materiaalia olisi toki voinut paikoin nipistää, sillä kuvaston ravi tuntuu välillä hukkuvan itseensä.

Kokonaisuus ei välttämättä ole ehjä, eikä liene sellaiseksi tarkoitettukaan. Jonkin verran kikkoja on leimailtu innostuksen vallassa liikaa. Ristiinpukeutumisen tarkkaa osoitetta en tavoittanut.

Hauska ja traaginen hakkaavat otsiaan yhteen ja lopputulos on karmea, mutta sama meno jää jatkumaan Eskon tuhotyön jälkeen, auringonkajossa tutistaan jälleen hurmoksellisesti. 
Tuomas Rinta-Panttila ja Leo Honkonen @ Stefan Bremer
Hämeen Sanomat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti