keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Mielipuolen päiväkirja


Järkevän tukijalkaa sahataan komeasti

Esa Leskinen ja Sami Keski-Vähälä: Mielipuolen päiväkirja. Perustuu väljästi Nikolai Gogolin kertomuksiin Nenä ja Hullun päiväkirja. Ohjaus: Esa Leskinen. Lavastus ja puvustus: Janne Siltavuori. Valosuunnittelu: Tomi Tirranen. Videosuunnittelu: Mika Haaranen. Äänisuunnittelu: Jussi Kärkkäinen. Rooleissa: Vesa Vierikko, Robin Svartström, Minna Suuronen ja Taisto Oksanen. Kantaesitys Ryhmäteatterissa 12.2.2015.

Vesa Vierikko ja Taisto Oksanen (© Mitro Härkönen)
Jatkuvaan kasvuun uskovat markkinat haluavat levittyä kaikkialle ja digitalisoida jopa Kalaharin autiomaan. Maapallon joka kolkassa on päästävä sukeltamaan kissavideoiden ja hullunkuristen selfie-kuvien virtaan.

Jäähdytyslaitteita valmistava Cooltech räpiköi markkinapaikastaan kiihtyvän kilpailun keskellä. Johto suoltaa suorittavalle tasolle ketteriä organisaatiomalleja ja huutaa positiivisuuden perään. 

Toimistossa nostatetaan ilmapiiriä laulaen, ja puuskutetaan yrityksen talous nousuun. Kiitokseksi työ ulkoistetaan.

Mielipuolen päiväkirjan alkutekstit varoittavat yhdistämästä näkemäänsä todellisen maailman tapahtumiin tai ihmisiin. Esitys vilisee tuttuja ihmisiä ja tutunoloisia tilanteita. 

Esa Leskisen ja Sami Keski-Vähälän tekstin pohjana oleva Gogolin Nenä on muuntunut kadonneeksi tukaksi ja Hullun päiväkirja päähenkilön rakennusaineiksi. 

Nenä teki järjettömästä järkevää, Ryhmiksen esitys heittää kuperkeikkaa molempiin suuntiin. Yleisesti järkevänä pidetyltä sahataan vimmatusti tukijalkaa poikki ja toisaalta loikitaan pähkähullun tavoin kohti absurdia.

Ei siis sovi ihmetellä juoruilevia konttorikoneita eikä bisnesmaailman omituisia koukeroita, joiden lumoon virallinen uutisointi on langennut.

”On sitä kummempaakin maailmassa sattunut”, roolihahmot toistavat. Ja katsoja voi vain vilkaista ympäröivää maailmaa.


Tukka vie mennessään

Esitys alkaa tarkoitetun uuvuttavalla monologilla, jossa Excel-osaaja Ivan Putkosen aamusta on varastettu 11 minuuttia. Kiinalaisvalmisteinen herätyskello on pettänyt. 

Vesa Vierikko (© Mitro Härkönen)
Raukeutta kestää ja kestää. Pääseekö tuo mies ikinä työpaikalleen? Kyllä pääsee ja siitä esitys ottaa vauhtia.

Putkonen uurastaa Cooltechin laskenta-assistenttina ja odottaa ylennystä hetkenä minä hyvänsä. 

Yhtenä päivänä hän huomaa tukkansa häipyneen. Miehen identiteetti alkaa horjua. Tukka sen sijaan jatkaa toisaalla matkaansa nousujohteisesti aina Microsoftin toimitusjohtajaksi asti. 

Näytelmä on Vesa Vierikon 35-vuotisjuhlaesitys. Ja voi vietävä, millaista näyttelijänjuhlaa saa katsella. 

Vierikon Putkonen on hellyttävä kompuroivana toimistorottana, joka imee virtaa unelmista ja leijailee kepeästi työkaveriinsa Kirstiin rakastuneena tomppelina. 

Kun Vierikko hyppää tukkansa rooliin, ei mikään mahti pysty kolhaisemaan lipeväkäytöksistä voittajaa. 

Taisto Oksanen virittyy komeasti niin toimiston yksiviivaisena Mönkkösenä kuin Bill Gatesina, ja rooleja riittää toistakymmentä. 

Roolirumbaa on myös Minna Suurosella ja Robin Svarströmillä, jotka tekevät varmaa työtä.  Svartsrömin kitukasvuinen vasemmistolainen on tv:n haastattelutuokion herkkupala kuvatessaan nykymenoa piirroshahmo Kelju K. Kojootin juoksuun rotkon yllä. Juostaan, vaikka maata ei enää ole jalkojen alla.

Ryhmiksen esitys on hauska, koskettava, rienaava, kyseenalaistava ja hirmuisen traaginen.

Esa Leskisen ohjaama esitys istuttaa katsojan vinoon uutisvirtaan ja pakottaa kääntämään kriittisen katseen omiin asenteisiin. Katastrofin reunalla polkeva vire ei ole opettava vaan kyseenalaisen hulluuden kautta etsitty.

Poliisien aika menee omien toimien tutkintaan. Robin Svartström ja Minna Suuronen.
Minna Suuronen







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti