Täti ja minä – Riihimäen teatteri

Musta nauru kuolemalle
Morris Panych: Täti ja minä. Ohjaus: Taru Kivinen. Skenografi: Jonna Kuittinen. Valo- ja videosuunnittelu: Sami Rauhala. Äänisuunnittelu: Kari Paukola. Ensi-ilta Riihimäen Teatterissa 15.9.2018.

Eero Ojala ja Katja Peacock © Aki Loponen
Vain kaksi näyttelijää, joista toinen sanoo vain kaksi sanaa ennen väliaikaa, sellainen on Riihimäen Teatterissa ensi-iltansa saanut Täti ja minä -näytelmä. Morris Panychin teksti virittyy vakavien aiheiden äärelle, mutta kääntyy mustaksi komediaksi, joka yllättää käänteillään. Näytelmää on esitetty monissa suomalaisissa teattereissa.
Pankkivirkailija Kemp (Eero Ojala) on saanut kirjeen kuolemansairaalta tädiltään (Katja Peacock), jota ei ole tavannut sitten lapsuutensa, yli kolmeenkymmeneen vuoteen. Sänkyyn sidottu täti on kirjoittanut haluavansa tavata sisarenpoikansa, joka päättää oitis lähteä hoitamaan sukulaisensa kunniallisesti hautaan.
Puhetta suoltava Kemp saapuu tädin kerrostalohuoneistoon ja on heti valmis aloittamaan hautaanpanijaisvalmistelut. Täti pysyy vuoteessaan vaiti ja ilmaisee itseään pelkillä ilmeillä.


Kemp höpöttää omia asioitaan, mutta välillä kysyy hieman tahdittomasti elinluovutuksesta ja testamentin laatimisesta ja tuhkauksesta. Vastausta ei tule vaan aikaa kuluu eikä täti osoita heikkenemisen merkkejä. Ikkunan kautta Kemp seurailee elämää kadulla ja vastapäisessä talossa ja ottaa siihen omalla tavallaan osaakin.
Pohjimmiltaan teksti ruotii näiden kahden ihmisen yksinäisyyttä. Kukaan ei kaipaa heitä. Aihe on ajankohtainen, sillä liian monen oven takana asuu nykyään yksinäinen ihminen.


Jonna Kuittisen lavastuksessa kaksi valtavaa vinttihuoneiston lasiseinämää kymmenine ruutuineen tuo ulkomaailman äänet ja vuodenkierrot selkeästi esiin. Näin pysähtynyt yksinäisyys korostuu entisestään.
Näyttelijäntyö on Taru Kivisen ohjaaman esityksen kulmakivi. Ensimmäisen puolisko on jo tekstinä äärimmilleen venytetty ja siten hankala. Väliajan jälkeen yllätyksiä ilmaantuu enemmän, mikä tarjoaa rytmiin uutta pontta.


Ojala selviytyy nuoreksi näyttelijäksi Kempin vaativasta roolista hyvin. Peacockin tehtävä on pitää täti läsnä olevana. Esitys kirvoittaa monet naurut. Panychin teksti on ovela ja onnistuu pitämään salaisuutensa loppuun asti.

Hämeen Sanomat 19.9.2018

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hitler ja Blondi – SKT

Kuva
  Seela Sella mestaroi pahaksi muuttuvan ihmisen Seela Sella, Verneri Lilja ja Niina Ranta © Kari Sunnari Hitler ja Blondi, kirjoittanut ja ohjannut Michael Baran, lavastus ja pukusuunnittelu Tarja Simone, valosuunnittelu Eero Auvinen, äänisuunnittelu Kyösti Kallio, dj-materiaalit Juhani Nuorvala ja Juhani Liimatainen. Helsingin ensi-ilta Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 24.9.2020.  Michael Baranin Hitler ja Blondi sai kantaesityksensä Tampereen Työväenteatterin Eino Salmelaisen näyttämöllä helmikuussa. Kansallisteatterin Suurelle näyttämölle on rakentunut taatusti erilainen esitys, jolle paikka ja tila jo itsessään antavat lisämerkityksiä. Näytelmä on nimetty kolmeksitoista lauluksi diktaattorille, saksanpaimenkoiralle ja pianolle. Näyttämökuva odottaa katsojaa julmetun kauniina ja kutsuvana. Kesäpäivä sinitaivaineen, ilma täynnä valkoisia heliumpalloja, ja pehmeällä tantereella iloisen kuosin verhoamat sohva ja nojatuoli. Vain kaiuttimista aika ajoin kuuluva hiljaine...
Lue lisää

Punaorvot – HKT

Kuva
  Punaorpojen Pohjanmaa-keikan hinta Anneli Kanto – Lauri Maijala: Punaorvot. Ohjaus Lauri Maijala, lavastus Janne Vasama pukusuunnittelu Tiina Kaukanen, valosuunnittelu Kari Leppälä, sävellys ja äänisuunnittelu Aleksi Saura. Kantaesitys Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä 2.9.2020.  ©Stefan Bremer  Ohjaaja Lauri Maijala lausui ennen syyskauden ensimmäistä esitystä muutaman sanan poikkeavasta ajastamme ja illan näytelmästä Punaorvot. Aihe oli valinnut tekijät. Vaiettu historia vaati päästä näyttämölle.  Sisällissota jätti jälkeensä punaleskiä, joiden asema oli yhteiskunnan pohjimmaisin. Ei ollut työtä, ei rahaa, joten ei leipääkään, ja punaorpoja oli paljon. Avuksi tarjottiin vain mahdollisuutta antaa lapsensa sinne, missä ruokaa oli, eli Pohjanmaalle. Sinne vietiin 1700 lasta. Anneli Kannon ja Maijalan teksti avaa yhden perheen tragedian kautta hyväksi mainostetun asian toista puolta.  Maijala on jälleen luonut runsaan esityksen. Näyttämöllä ...
Lue lisää

Kaikki äidistäni – SKT

Kuva
  Näyttävää ja runsasta, mutta ydin katoaa Kaikki äidistäni, Samuel Adamsonin näytelmä Pedro Almodóvarin elokuvan pohjalta. Ohjaus Anne Rautiainen, suomennos Reita Lounatvuori, lavastus Kati Lukka, pukusuunnittelu Tarja Simone, valosuunnittelu Kalle Ropponen, äänisuunnittelu Esa Mattila, videosuunnittelu Pyry Hyttinen. Suomen kantaesitys Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 16.9.2020. Katariina Kaitue, Kristiina Halttu ja Pirjo Luoma-aho ©Tommi Mattila Anne Rautiaisen ohjaama Kaikki äidistäni -näytelmä alkaa vahvana näyttämökuvana: muurien ympäröimä aukio, sataa rankasti, yksinäinen hahmo, nuori Esteban, jonka kohtalo on jäädä auton alle. Alun avainkohtauksen tunnelma toistuu esityksen mittaan eri näkökulmista, ja sade kastelee osalliset aina. Yksikään menettämisen teeman äärelle joutuva ei säästy. Kaikkiaan näyttämökuva liikkuu kevyesti Kalle Ropposen tyylikkäästi valaisemassa maailmassa. Tähän maisemaan liittyvät Kristiina Haltun espanjaksi esittämät laulut, jotka soivat k...
Lue lisää