Gabriel – Kansallisteatteri

Mikä ihana valhe

Mika Waltari: Gabriel. Ohjaus: Vesa Vierikko. Dramaturgi: Eva Buchwald. Lavastus ja pukusuunnittelu: Anna Sinkkonen. Valosuunnittelu: Aslak Sandström. Äänisuunnittelu: Jani Peltola. Ensi-ilta Kansallisteatterin Willensaunassa 13.9.2018.

Karin Pacius ja Sampo Sarkola © Mitro Härkönen

Mika Waltarin menestynein näytelmä Gabriel, tule takaisin on Willensaunassa pelkkä Gabriel, mutta se ei tarkoita, että näytelmä olisi kokenut rajun modernisoinnin. Ilmaisun tapa vie tekstin jopa ilmestymisaikaan, 40-luvun puoliväliin. Ja hitto vieköön, se tuntuu hyvältä.

Ulrikan ja Kristinan ikäneitojen koti on nuhteeton. Siellä kaikki sujuu kuten aina ennenkin. Isän ohjeiden mukaan pidetään paperikauppaa ja ollaan taloudessa tarkkoja. Neidit ovat saaneet huolehdittavakseen kuolleen sisarensa Raili-tyttären, jonka suoraviivaista toimintaa he yrittävät suitsia.

Asiat ovat hyvin, kunnes erään Helsingin matkan aikana käärme on luikerrellut Kristiinan (Karin Pacius) elämään. Hän on kohdannut miehen, ja millaisen. Sellaisen, joka on pannut pään aivan sekaisin. Sitä sipistelyä ja lemmen kihelmöintiä, jota Pacius valtavan kokonaisvaltaisesti tulkitsee, on riemukasta katsella.

Paula Siimeksen Ulrika on siskoksista topakampi alun alkaen ja on jähmettyä kauhusta siskonsa alennustilan vuoksi. Ryhdikäs nainen yrittää kaikin keinoin ravistella höyrähtänyttä sisartaan, kunnes lankeaa itse samaan lemmenloveen.

Sampo Sarkolan Gabriel on kaikkien aikojen Auervaara, joka taitaa lirkuttelun ja hurmaa herrasmiesmäisellä käytöksellään. Neitien pölyyntyneet helmat saavat vauhtia ja kalpeiden kasvojen poskille nousee puna. Sarkola pyörii sulavasti kuin väkkärä neitejä liehakoidessaan, kun taas pettymyksen kohdatessaan muuttuu kulmikkaan äreäksi.

Minttu Mustakallion Raili osaa lukea huijaria, mutta ei paljasta tätä vaan kehittelee omia juoniaan. Mustakallion lakoninen ilmaisu on täydellinen vastakohta lemmenkipeiden neitien ja huijarirakastajan luritteluille.

Vesa Vierikon ohjauksessa painellaan liioitellen niin puheilmaisun kuin elekielen osalta. Se sopii juonivetoiseen klassikkoon erinomaisesti. Olavi Virran riipaisevia rakkauslauluja 50-luvulta on ripoteltu kautta näytelmän taustalle soimaan, mikä korostaa rakkauden kaipuun suloisuutta.

Gabriel on harmittomalta tuntuva vanha näytelmä, mutta irvailee oivasti myös nettiajan ihmisten hyväuskoisuudelle. Huijattavia ja huijareita riittää, sen todistavat poliisin saamat rikosilmoitukset.