Hitler ja Blondi – SKT

 Seela Sella mestaroi pahaksi muuttuvan ihmisen

Seela Sella, Verneri Lilja ja Niina Ranta © Kari Sunnari


Hitler ja Blondi, kirjoittanut ja ohjannut Michael Baran, lavastus ja pukusuunnittelu Tarja Simone, valosuunnittelu Eero Auvinen, äänisuunnittelu Kyösti Kallio, dj-materiaalit Juhani Nuorvala ja Juhani Liimatainen. Helsingin ensi-ilta Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 24.9.2020. 


Michael Baranin Hitler ja Blondi sai kantaesityksensä Tampereen Työväenteatterin Eino Salmelaisen näyttämöllä helmikuussa. Kansallisteatterin Suurelle näyttämölle on rakentunut taatusti erilainen esitys, jolle paikka ja tila jo itsessään antavat lisämerkityksiä. Näytelmä on nimetty kolmeksitoista lauluksi diktaattorille, saksanpaimenkoiralle ja pianolle.


Näyttämökuva odottaa katsojaa julmetun kauniina ja kutsuvana. Kesäpäivä sinitaivaineen, ilma täynnä valkoisia heliumpalloja, ja pehmeällä tantereella iloisen kuosin verhoamat sohva ja nojatuoli. Vain kaiuttimista aika ajoin kuuluva hiljainen naksunta paljastaa, että tämä idylli särkyy.


Blondi, joka on eläinrakkaan Hitlerin koira, lämmittelee katsojia natsi-mielleyhtymillä leikitellen ja saa heidät nostamaan kätensä huomaamattaan natsitervehdykseen. Verneri Liljan plastinen elekieli ja lämmin äänensävy johdattelevat koomisen rytmityksen saattelemana ihmishirviön maailmaan. Blondi piirtää läpi näytelmän isännästään ihmistä hirviön takana. 


Seela Sella astuu näyttämölle Seela Sellana, pukee diktaattorin rooliasun ja riisuu näytelmän lopussa sen pois. Näyttämöllä ovat näyttelijä sekä hänen luomansa roolihahmo, ihminen. Sella vie roolia vimmaisesti. Tämä Hitler on pikkuruinen äitiä itkevä ressu ja toisena hetkenä massoja viettelevä maanikko, joskin melkoisen lääkearsenaalin turvin. 


Aina tulee uusia natseja, teksti sanoo. Heitä syntyy epäonnistumisten, lapsuuden traumojen ja oman epätäydellisyyden hyväksymättömyyden vuoksi. Syyn he löytävät muista ihmisistä, toisenlaisista. Hitler oli halunnut arkkitehdiksi, mutta tie tyssäsi aiempien opintojen puutteeseen. Hänestä tuli mieleltään rikkinäinen hirmutekojen arkkitehti, joka sai Saksan liike-elämän mahtimiehet tukijoikseen, ilmaista työvoimaa vastaan.


Hitlerin vihaama atonaalinen musiikki kulkee esityksen juonteena kuin kiusanhenki. Pianisti soittaa Stockhausenia, joka kuuli liikaa marssimusiikkia ja päätti sävellyksissään karttaa kaikkea järjestelmällisyyttä. Pianistina vuorottelevat Mariola Aniolek ja Niina Ranta.


Kokonaisuus on rytmisesti hienoa kuvausta historian ajanjaksosta, jolla on taipumus toistua. Schopenhauerin pessimistisestä filosofiasta ajatuksiaan ammentavan Hitlerin kuvauksesta tulee universaalia pahuuden arkkitehtuuria. 


Kun valkoisille ilmapalloille heijastetaan teemaan sopivaa kuvastoa, katsoja tietää, että nuo pallot ovat poksautettavissa milloin tahansa. Joku täyttää ne uudelleen. Siinä kirousta kerrakseen, ja sanoma on ikuisesti ajankohtainen. Esitys on muodoltaan paikoin jopa runollinen, sisältö tekee kaivauksia ihmisen mieleen ja tulee vahvasti iholle. 


Alun luokseen kutsuva näyttämö muuttuu esityksen mittaan vastenmieliseksi. Viha anastaa järjen ja inhimillisyys kääntyy nurin. Näytelmän kirjoittaja/ohjaaja Baran sekä Sella, jolle teksti on kirjoitettu, ovat juutalaisia. Se tihentää psykologista verkkoa, jonka sisällä viattomat parkuvat. 


© Kari Sunnari


Julkaistu Hämeen Sanomat 29.9.2020

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Metsäjätti

Ruokahissi – Korjaamo

Fucking Åmål