Ääni katsomossa

  Näyttävää ja runsasta, mutta ydin katoaa Kaikki äidistäni, Samuel Adamsonin näytelmä Pedro Almodóvarin elokuvan pohjalta. Ohjaus Anne Rautiainen, suomennos Reita Lounatvuori, lavastus Kati Lukka, pukusuunnittelu Tarja Simone, valosuunnittelu Kalle Ropponen, äänisuunnittelu Esa Mattila, videosuunnittelu Pyry Hyttinen. Suomen kantaesitys Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 16.9.2020. Katariina Kaitue, Kristiina Halttu ja Pirjo Luoma-aho ©Tommi Mattila Anne Rautiaisen ohjaama Kaikki äidistäni -näytelmä alkaa vahvana näyttämökuvana: muurien ympäröimä aukio, sataa rankasti, yksinäinen hahmo, nuori Esteban, jonka kohtalo on jäädä auton alle. Alun avainkohtauksen tunnelma toistuu esityksen mittaan eri näkökulmista, ja sade kastelee osalliset aina. Yksikään menettämisen teeman äärelle joutuva ei säästy. Kaikkiaan näyttämökuva liikkuu kevyesti Kalle Ropposen tyylikkäästi valaisemassa maailmassa. Tähän maisemaan liittyvät Kristiina Haltun espanjaksi esittämät laulut, jotka soivat k...

Sinivalas avautuu ovelasti  Paavo Westerberg: Sinivalas – Kadotuksesta ja kääntymisen mahdollisuudesta. Ohjaus Paavo Westerberg, dramaturgi Eva Buchwald, lavastus Kati Lukka, pukusuunnittelu Tuomas Lampinen, valo- ja videosuunnittelu Ville Seppänen, musiikki ja äänisuunnittelu Kasperi Laine. Kantaesitys Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 4.3.2020. Elena Leeven Anna haluaa säilyttää ulkosaaristossa olevan mökin äidin kuoleman jälkeen © Tommi Mattila On Annan 35-vuotispäivä ja sitä kokoonnutaan juhlimaan ison perheen kanssa mökkisaareen. Annan äiti on kuollut ja mökin kohtalo pitäisi ratkaista. Tämän kuvion ympärille Paavo Westerberg on kutonut ovelan Sinivalas -tekstin, jossa puretaan ongelmia niin ihmisen kuin maapallon muutoksen tematiikan tasolla, vanhaa Raamatun Joona ja valas -tarinaa vasten. Voiko tämän päivän ihminen päästä pimeästä ulos kuten Joona? Elena Leeven Anna haluaa säilyttää saarimökin Matias-miehensä ( Heikki Pitkänen ) kanssa. Halun syy ei ol...

Ilmasilta on ajankohtainen ja aihetta syvältä ruopiva     Paula Salminen: Ilmasilta. Ohjaus Saana Lavaste, dramaturgia Minna Leino, lavastus Sampo Pyhälä, pukusuunnittelu Saija Siekkinen, valosuunnittelu Ville Toikka, äänisuunnittelu Saija Raskulla. Kantaesitys Kansallisteatterin Willensaunassa 13.2.2020. Pyry Nikkilä, Pirjo Luoma-aho ja Alina Tomnikov © Katri Naukkarinen Mitä ihminen ajattelee kuultuaan ja nähtyään jatkuvasti uutisia pakolaisleireiltä? Kun auttamishalu herää, mitä silloin tulee ensimmäisenä mieleen? Hyvä syy roudata vanhat ja kulahtaneet vaatteet avuksi. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla, eikä haittaa, vaikka vaatteet olisivat vähän huonokuntoisempiakin, ja vähän likaisia, kyllä ne sinne leireille kelpaavat. Tai voisiko viedä omenahilloa, kun sato on ollut runsas eikä lapsetkaan halua ottaa vastaan? Jotakuinkin tuollaisesta asetelmasta lähtee liikkeelle Paula Salmisen kirjoittama Ilmasilta -näytelmä. Willensaunan näyttämö on ääriään myöte...

Rikinkeltainen taivas leiskuu kirkkaana Rikinkeltainen taivas, Kjell Westö, suomennos Laura Beck, dramatisointi Michael Baran, ohjaus Juhana von Bagh, koreografia Jyrki Karttunen, lavastus Kati Lukka, pukusuunnittelu Tarja Simone, valosuunnittelu Ville Toikka, äänisuunnittelu Tatu Nenonen, videosuunnittelu Pyry Hyttinen. Kantaesitys Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä 4.12.2019. Pyry Nikkilä ja Annika Poijärvi © Katri Naukkarinen Kuuntelin Kjell Westön Rikinkeltaisen taivaan äänikirjana. Pidin tarinaa melko pitkäveteisenä ja moneen suuntaan rönsyilevänä. Michael Baranin dramatisoimassa ja Juhana von Baghin ohjaamassa näyttämöversiossa pitkäveteisyydestä ei ole jäljellä rahtuakaan. On kuin koko teos olisi silputtu osiin ja kasattu uudelleen musiikilliseksi tai tanssilliseksi tarinaksi, jossa tärkeät osat toistuvat muunnelmina. Kirjan apeantuntuinen tunnelma on häivytetty pois. von Baghin ohjauksessa tapahtumia asetellaan ikään kuin kääntyilevän peilin eteen....

Unelmat eivät kuole Kristiina Halttu, Hannu-Pekka Björkman ja Aku Hirviniemi @ Mitro Härkönen Arthur Miller kirjoitti Kauppamatkustajan kuolema -näytelmän laman jälkeisessä Amerikassa 70 vuotta sitten. Päähenkilö Willy Lomanin ( Hannu-Pekka Björkman ) unelmia nousta juoksupojasta johtajaksi ei kuitenkaan kitketä pois. Millerin teksti on taidokasta, ja sitä on katsottava osin aikansa tuotteena. Mika Myllyahon ohjaama tulkinta puristuu ahdistavan vankilamaiseksi harmaassa harkkotalossa. Perheen elämän rakentuminen talon hitaan rakentumisen rinnalla on vahva elementti. Kun viimeinen lainaerä on maksettu, on Willy kuollut. Lomanin perheen täyttymättömien unelmien syyllistä voi etsiä yhteiskunnasta mutta myös siitä, että Willy on “kuin pieni vene, joka etsii satamaa”. Epätoivoisessa etsinnässään hän eksyy ahdistaviin päänsisäisiin retkiin. Harkkoseinien puristusta avataan tarpeen tullen, Kati Lukan lavastus muuntuu hyvin eri tilanteisiin. Menneisyys päästetään liukumaan m...

Koukussa Kaarinaan Kartta, käsikirjoitus ja ohjaus Minna Nurmelin, lavastus Maiju Loukola, pukusuunnittelu Auli Turtiainen, valosuunnittelu Aslak Sandström, videosuunnittelu Ada Järvinen ja Matias Koivuniemi, äänisuunnittelu Jani Peltola, kantaesitys Kansallisteatterin Willensaunassa 20.11.2019 Maria Kuusiluoma ja Pirjo Määttä © Heli Sorjonen Willensaunassa on viileänoloinen ilmapiiri. Seinien kylmää väriä täplittää avaruuden kuvasto. Tähtien väliset janat ovat kuin hermoratoja, joiden synapsit napsahtelevat auki ja kiinni. Roolihahmot ovat pukeutuneet samankaltaisiin asuihin, ja niiden tyyli heittää ajankohdan jonnekin tulevaisuuteen. Jokaisella on myös ranteessa samanlainen valkoinen älylaite, jota kukin napsuttelee tuon tuosta. Minna Nurmelinin näytelmän Kartta alkuasetelma muistuttaa vahvasti Samuel Beckettin Huomenna hän tulee -näytelmää. Nyt odotetaan Kaarinaa. Kaarina on henkilö, joka keksii alati jotain uutta ja sitä tuumaillaan, mitä uutta nyt on tulossa. O...

Paljaana ja raakana rakkauden tunkioilla  Pascal Rambert: Rakkauden päätös. Ohjaus ja suunnittelu Pascal Rambert, suomennos Timo Torikka, dramaturgia Eva Buchwald, rooleissa Katariina Kaitue ja Timo Torikka. Suomen kantaesitys Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä 8.11.2019. Katariina Kaitue © Tommi Mattila Väliajaton esitys, kaksi monologia, liki kaksi tuntia. Mitä sellaista näyttämöltä välittyy katsomoon, että esitystä seuraa herpaantumatta, kulkee näyttelijöiden tulkitsemien tunteiden vuoristoradan tiiviisti heidän kanssaan? Näyttämö on paljas, täydellisen alaston. Katosta roikkuvat loisteputkirivistöt ovat osa kiinteää rakennelmaa, vuosien mittaan seinille lisätyt tekniset ratkaisut taas osa Kansallisteatterin pienen näyttämön historiaa. Tila on tyhjempi kuin Peter Brookin tyhjän tilan teatteri vaatisi.  Näyttelijät, mies ja nainen, ovat pukeutuneet mustiin ja arkisiin t-paita-housut-yhdistelmiin. Roolihenkilöt kutsuvat toisiaan näyttelijöid...

Tummien sävyjen Ihmisen ääni on ennen kaikkea Terhi Panulan näytelmä Ihmisen ääni, Jean Cocteau. Suomennos Reita Lounatvuori, ohjaus, lavastus ja pukusuunnittelu Charles Gonzalès. Ensi-ilta Kansallisteatterin Omapohjassa 23.10.2019. © Erik Uddström Jean Cocteau (1989–1963) oli surrealistinen monialainen taiteilija ja oman aikansa mediapersoona. Hänen tuotantoonsa kuului mm. proosaa ja runoutta sekä elokuvia. Cocteaun teemat liikkuvat usein kuoleman ja mytologian äärellä, toden ja sepitteen raja on teoksissa häilyvä.  Näytelmän  Ihmisääni (1930) sävelsi  Francis Poulenc  oopperaksi vuonna 1959  ja Pedro Almodóvarin elokuva Naisia hermoromahduksen partaalla (1988) pohjautuu myös löyhästi tähän tekstiin. Kansallisteatterin esitys on saanut nimekseen Ihmisen ääni . Näytelmää on yleensä pidetty hylätyn naisen tragediana, mutta se on käännetty joskus myös hylkäävän naisen komediaksi. Charles Gonzalèsin  nimenomaan  Terhi Panulalle  ohja...

Lokki, jonka rytmi syntyy kuvista ja liikkeistä Anton Tšehovin Lokki, ohjaus ja sovitus Anne Rautiainen, suomennos Jalo Kalima, lavastus Katri Rentto, pukusuunnittelu Saija Siekkinen, koreografia Jenni Nikolajeff, valosuunnittelu Ville Toikka, äänisuunnittelu Esa Mattila, videosuunnittelu Pyry Hyttinen. Ensi-ilta Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä 18.9.2019. Maria Kuusiluoma ja Jussi Lehtonen © Tommi Mattila Olen nähnyt monta Tšehovin Lokki -näytelmän versioita, mutta niistä mikään ei ole ollut niin rytmiin ja musiikillisuuteen taipunut kuin Anne Rautiaisen ohjaama versio Kansallisteatterissa. Heti alkuun viedään Alfonsina Stornille kirjoitetun espanjankielisen laulun pyörteisiin , Alfonsinan kohtalo oli traaginen. Syntyy vahva tunnelma, ei tšehovilaisen viipyilevä.  Rytmi ei synny pelkästään esityksessä soitettavasta musiikista. Sitä on näyttelijöiden eleissä ja replikoinnissa, mutta myös visuaalisten tunnelmien leikkauksissa ja valaistusefekteissä. Rautiai...