Kauppamatkustajan kuolema – SKT

Unelmat eivät kuole


Kristiina Halttu, Hannu-Pekka Björkman ja Aku Hirviniemi @ Mitro Härkönen

Arthur Miller kirjoitti Kauppamatkustajan kuolema -näytelmän laman jälkeisessä Amerikassa 70 vuotta sitten. Päähenkilö Willy Lomanin (Hannu-Pekka Björkman) unelmia nousta juoksupojasta johtajaksi ei kuitenkaan kitketä pois. Millerin teksti on taidokasta, ja sitä on katsottava osin aikansa tuotteena.

Mika Myllyahon ohjaama tulkinta puristuu ahdistavan vankilamaiseksi harmaassa harkkotalossa. Perheen elämän rakentuminen talon hitaan rakentumisen rinnalla on vahva elementti. Kun viimeinen lainaerä on maksettu, on Willy kuollut. Lomanin perheen täyttymättömien unelmien syyllistä voi etsiä yhteiskunnasta mutta myös siitä, että Willy on “kuin pieni vene, joka etsii satamaa”. Epätoivoisessa etsinnässään hän eksyy ahdistaviin päänsisäisiin retkiin.

Harkkoseinien puristusta avataan tarpeen tullen, Kati Lukan lavastus muuntuu hyvin eri tilanteisiin. Menneisyys päästetään liukumaan mukaan naapureineen ja kouluaikaisine tapahtumineen, samoin Willyn työmatkat hotellihuoneen harha-askelineen. Leveillä videoteillä kiitävät autot kuljettavat kohti unelmia. 

Björkmanin Willy on hieman yksioikoisen puuskuttava, itse luomilleen valheille elämänsä perustava jäärä. Kaipasin paikoin kevyempää otetta etenkin nuoren Willyn ilmaisuun, kuvittelihan tämä sentään olevansa hauska mies.

Isän valtaa perheessä pönkittää roolimallien lisäksi vain se, että hän ainoana tuo rahaa perheen menoihin. Sekin on muuttumassa, kun kauppamatkustajia ei enää tarvita. Willy ei suostu uskomaan muutosta. Oppaana kohti umpikujaa toimii kuolemaa muistuttava Ben-veli (Jukka-Pekka Palo) houkutuksineen. 

Esikoispoikaansa Biffiä (Aku Hirviniemi) Willy on kasvattanut oman uransa kehittyneemmäksi jatkajaksi. Biff itse ymmärtää keskinkertaisuutensa ja pakenee, sillä tässä perheessä ei puhuta totta. Hirviniemen Biff kantaa koko perheen taakkaa, ja sen paino pakottaa katoamaan aika ajoin omille teilleen.

Nuoremman poikansa Happyn (Samuli Niittymäki) Willy näkee mitättömyytenä, ja poika anelee epätoivoisesti isän hyväksyntää myötäilemällä tätä - turhaan. Niittymäki tekee monella tasolla liikkuvan ja liikuttavan särkyneen roolin.

Kristiina Haltun Linda-vaimo on tasapainottelija, miehensä ymmärtäjä, lohduttaja, mutta myös tämän törkyjä tyynesti vastaanottava. Kuva on vanhanaikainen ja sellaisena sitä on tyydyttävä katsomaan. On kuin valheella sokeroitu kuva laskeutuisi näyttämölle, kun Linda äityy laulamaan Willyn sylissä The Mamas and The Papas -yhtyeen biisiä Dream A Little Dream Of Me. Lindalle riittää valheen keskellä haaveilu, vanhemmuudesta viis. Roolihahmossa on jotain peri surullista. Se on kuin ohjelmoitu robotti. Halttu työstää rooliaan tämän mallin mukaan.

Näyttämön hahmot eivät vanhene, ne ovat ajattomia. Lamat eivät ole häipyneet minnekään ja niiden uhka on alati läsnä. Varmaa työpaikkaa etsii liian moni tänäkin päivänä. Vain muutos on pysyvää. Roolimallitkin istuvat paikoin tiukassa vaikka niitä on yritetty hajottaa puoli vuosisataa. Perhedynamiikat horjahtelevat kuten aiemmin. Tyhjän päälle rakennetaan edelleen unelmia – ja niihin uskotaan. 

Samuli Laihon hammondilla soittama musiikki tasoittelee ihmistavaratalon särmiä, mutta jää hiljaisena turhan epämääräiseksi. Willy kylvää siemeniä, vaikka niistä ei nouse mitään. Riittää, että on unelma niiden kasvusta.

Hannu-Pekka Björkman ja Samuli Niittymäki © Mitro Härkönen

Kauppamatkustajan kuolema, Arthur Miller, suomennos Aleksi Milonoff, ohjaus Mika Myllyaho, lavastus Kati Lukka, pukusuunnittelu Auli Turtiainen, musiikki Samuli Laiho, valosuunnittelu Teemu Nurmelin, äänisuunnittelu Esa Mattila. Ensi-ilta Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 30.11.2019.

Lyhennetty versio arviosta Hämeen Sanomissa 5.12.2019

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Peer Gynt/Ryhmäteatteri

Veriruusut – Kom

Huorasatu