Kartta – Kansallisteatteri

Koukussa Kaarinaan

Kartta, käsikirjoitus ja ohjaus Minna Nurmelin, lavastus Maiju Loukola, pukusuunnittelu Auli Turtiainen, valosuunnittelu Aslak Sandström, videosuunnittelu Ada Järvinen ja Matias Koivuniemi, äänisuunnittelu Jani Peltola, kantaesitys Kansallisteatterin Willensaunassa 20.11.2019

Maria Kuusiluoma ja Pirjo Määttä © Heli Sorjonen

Willensaunassa on viileänoloinen ilmapiiri. Seinien kylmää väriä täplittää avaruuden kuvasto. Tähtien väliset janat ovat kuin hermoratoja, joiden synapsit napsahtelevat auki ja kiinni. Roolihahmot ovat pukeutuneet samankaltaisiin asuihin, ja niiden tyyli heittää ajankohdan jonnekin tulevaisuuteen. Jokaisella on myös ranteessa samanlainen valkoinen älylaite, jota kukin napsuttelee tuon tuosta.

Minna Nurmelinin näytelmän Kartta alkuasetelma muistuttaa vahvasti Samuel Beckettin Huomenna hän tulee -näytelmää. Nyt odotetaan Kaarinaa. Kaarina on henkilö, joka keksii alati jotain uutta ja sitä tuumaillaan, mitä uutta nyt on tulossa. Odottelun aikana selviävät kolmen pariskunnan sisäiset jännitteet. Mutta Kaarina ei tule. Joukko joutuu selviytymään omillaan.

Alkaa vimmattu etsiminen. Se mikä on poissa, näyttäytyy tärkeimpänä. Kaiken etsimiseen käytetään karttaa ja karttasovelluksia. Matkanteon tapa pohdituttaa, määränpäässä odottava pohdituttaa. Ilman Kaarinaa kaikki tuntuu merkityksettömältä ja aiheuttaa epäsopua. Eksistentialismin "maailmaan heitetty" on vahvasti läsnä. Näyttämön henkilöt haluavat itsestä pois, jonnekin, jonkun ohjaukseen.

Kaarina on kuin jokin ulkopuolinen, jolla on mystinen valta. Katsojana pohdin koko Kaarinan olemassaoloa. Mikä tai kuka hän on? Onko häntä oikeastaan olemassakaan? Ovatko nämä ihmiset eksyksissä omasta tahdostaan vai siitä riippumatta? Näytelmän loppupuolella kysellään, milloin kaikki alkoi, kuka oikeastaan oli Kaarinan ensimmäinen ystävä. Kaarinan kekseliäisyyttä analysoidaan, hänen kaaoksenhallintaansa ja ratkaisukykyään ihaillaan. Mutta kuinka tulla toimeen ilman häntä?

Vähitellen itse kussakin alkaa heräillä muutoksen kaipuu, halu vaikuttaa itse, löytää yhteisöllisyys. Oikea yhteisöllisyys, josta nyt on jäljellä vain hokema. Se vaatii ponnisteluja. Jokainen alkaa opetella omalta osaltaan pieniä palasia "Kaarinan" taidoista.

Esitys on melko hymytön. Komedialliseksi en sitä kokenut. Pienet mekaaniset hokemat ja pakkosuudelmat mietityttävät mutta ovat surullisen oloisia, tai liki tuskaisen oloisia. Nähdään hyvää näyttelijäntyötä, joskin esitys on varsin meluisa. Jonkinasteinen äkäisyys ja hermoilu aina paniikkiin asti ovat hallitsevina mielentiloina paikoin raskasta katsottavaa. Vain Kreeta Salmisen roolihahmo kulkee pohtivana ja rauhaan taipuvana.

Nurmelinin teksti ei ole helpoimmasta päästä, joten kevyeksi iltapalaksi siitä ei ole. Jos kaipaa pohdintaa, älynystyröiden rasittamista eikä pelästy hämmentäviäkään käänteitä, Kartta sopii mainiosti. Visuaalisesti näyttämökuva on rikas ja monin tavoin tulkittavissa.

Harri Nousiainen, Kreeta Salminen ja Ilja Peltonen © Heli Sorjonen