Hamlet

Hämeen Sanomat 24.11.2012

Pölyt pois Hamletin päältä

William Shakespeare: Hamlet. Suomennos: Veijo Meri. Ohjaus ja sovitus: Kari Heiskanen. Lavastus: Antti Mattila. Puvut: Sari Salmela. Musiikki: Tommi Lindell. Ensi-ilta Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 21.11.2012.

Eero Aho ja Tom Wentzel (kuva Stefan Bremer)

Liike on Kari Heiskasen ohjaaman Hamletin perusta. Nykyaikaan sijoitetussa näytelmässä ei pönötetä eikä perinteisestä kuninkaallisuudesta näy häivääkään.

Kieli on pääosin Veijo Meren suomentamaa Hamletia mutta rinnalla kulkee nykykieli. Ristiriitaa näiden välillä ei ole, vaan ne linkittävät tapahtumat ja tunteet kaikkiin mahdollisiin aikoihin ja tekevät niistä universaaleja.

Ollaan Tanskassa, mutta yhtä hyvin voidaan olla missä vain. Mahdollinen tapahtumapaikka on esimerkiksi BB-talo, josta yksi kerrallaan häädetään ulos.

Taivaasta roikkuva kristallikruunu edustaa linnansaleja. Sen vierellä on rakennus, joka voisi olla opiskelija-asuntola tai halpa hotelli, sillä betonitalon joka ikkunassa roikkuu samanlaiset haljut verhot. Talon toinen pääty on valtionarkisto, jonne Hamlet kiipeää aina seinätikkaita pitkin.

Etunäyttämö on avara tori, jonka kalustus vaihtuu esityksen aikana tiuhaan muuttaen tilan milloin miksikin. Ainoa pysyvä kaluste on ilotaloon viittaava vuode, jossa kuningatar melkein näytelmän läpi piehtaroi.

Tuttu juoni hajoaa sirpaleiksi

Näytelmästä on alussa vaikea saada otetta, koska sitä lähtee seuraamaan aiempien Hamlet-kokemusten pohjalta.

Sanat ovat tuttuja, mutta muuttuvat vieraiksi uudessa ympäristössään. Juoni on tuttu, mutta hajoaa sirpaleiksi outojen elementtien keskellä. Kloseteista ja ruumishuoneelta leviää ellotus mutta viini ja marisätkä tuovat lohdun.

Heiskanen heittää näyttämölle ilmaisutapojen koko arsenaalin aina samaistumisesta brechtiläiseen vieraannutukseen asti.

Joukkokohtauksissa tullaan puhumaan eturamppiin suoraan yleisölle. Mikrofonin kautta selostetaan näyttämön tapahtumia ja lisäksi siihen lauletaan. Hamlet rikkoo näyttämön ja katsomon rajan tulemalla yleisön joukkoon.

Monologeissa painutaan syvälle mielen käytäviin ilman vieraannutuksen häivääkään.

Paikoin ollaan kuin musikaalissa, orkesteri säestää ja hahmot rynnivät lavan laidalta toiselle hehkuvien valojen poltteessa. Seuraavana hetkenä käännetään karnevalistisesti maailma ympäri.

Esitys tarjoaa tulkintoja

Eero Aho, Esko Salminen, Antti Laukkarinen
 (kuva Stefan Bremer)

Katsojana on pakko alkaa tehdä uutta tulkintaa. Minkä palikan pistän mihinkin? Onko nyt kyse jengisodasta vai maailmanpaloko loimottaa? Tai onko kyse rakkaudesta toista ihmistä kohtaan vaiko rakkaudesta ihmisyyttä kohtaan?

Väliajan jälkeen kerätään alun roiskeita yhteen ja heitetään erilaisia synteesejä yleisölle tulkittaviksi. Jotkin langanpäät löytävät toisensa ja kudelmaa alkaa syntyä, jokaisella taatusti omanlaistaan.

Näyttelijäntyötä on riemu katsella, oli esityksen tyylilajista mitä mieltä tahansa.

Eero Aho pyyhkii pölyt Hamletin päältä ja repii kaikki konventiot. Hänen Hamletinsa käy riehakkaasti tunnetilojensa äärilaidoilla mutta heittäytyy kepeästi narriksikin.

Esko Salmisen tutisevan pidättyvä kuningas ja Tiia Lousteen narttumainen kuningatar ovat jääkylmiä vallanpitäjiä. Asko Sarkolan Polonius on kaikkialle kurkottava koominen hahmo.

Tommi Lindellin musiikki tukee näyttämötyötä mallikkaasti olematta pelkkää taustaa.

Mielenkiintoinen Hamlet, joka ansaitsee toisenkin katselukerran.