Syntynyt Lahteen
Lahesta ei lähetä noin vain
Marko Järvikallas ja Mikael Neiberg: Syntynyt Lahteen.
Ohjaus: Otso Kautto. Lavastus ja puvustus: Annukka Pykäläinen. Valosuunnittelu:
Jouni Nykopp. Äänisuunnittelu: Jukka Vierimaa. Ensi-ilta Lahden
Kaupunginteatterin Eero-näyttämöllä 23.10.2012.
 |
| Jori Halttunen, Tapani Kalliomäki ja Maija Rissanen (kuva Mikael Neiberg) |
Se alkaa ihan normaalisti. Äiti käy tyttärensä asunnolla ja
kurkkaa sinne tulleen kirjekuoren sisään luvatta. Kirje on lähetetty tyttären aviopuolisolle
Juhanille ja siinä on salaisuus, joka käynnistää tapahtumat.
Lahtelaissyntyisen Juhanin ja espoolaisen Saaran avioliitto
on ihan mallillaan kirjeen saapumiseen asti. Viesti panee Juhanin palaamaan
vanhaan kotikaupunkiinsa. Saara-vaimo säntää perään ja Saaran äitikin haluaa
päästä osille.
Katsoja viedään nyky-Lahteen, jota kuvataan asuinpaikkana
värikkäästi ja vahvasti kohti koomista polkien. Lahden kauneutta verrataan
Riihimäkeen, Kouvolaan ja Imatraan. Kyytiä saavat vanhojen puurakennusten
purkajat ja urheiluhulluus. Sleepy Sleepers ja Jari Litmanen ovat tietty
kaupungin ylpeydenaiheita.
Kaljakuppilat kolutaan ja
vesitornista katsellaan alla levittyvää maisemaa. Lahtelainen
identiteetti rakentuu ihmisten ja maiseman kautta. Rinnalla kulkee salaisuus,
jota Juhani jäljittää ja katsoja saa jännittää mukana. Tähän asti juonessa pysyy
mukana.
Torin alla toinen
maailma
Ensimmäinen puoliaika tuo kuvioihin Juhanin vanhan kaverin
Timpan sekä entisen tyttöystävän Mian, joka on nykyisin Timpan vaimo. Mukana
pyörivät Timpan ja Mian ystävä Sami sekä kaupunginvaltuutettu Laitinen, entinen
rokkari.
Juonitasolla etsitään salaperäisen kirjeen lähettäjää. Kun
hänet on löydetty, alkaa matka menneisyyteen.
Väliajan jälkeen näytelmässä ampaistaan liki surrealismia,
joka vie roolihahmot torin alle, jopa vuosisatojen takaiseen maailmaan.
Hakkapeliitat uneksivat pyöristä hevostensa tilalle ja Salpausselkä kääntää
kylkeään.
Marko Järvikallaksen ja Mikael Neibergin teksti on niin
runsas, ettei tiedä mistä nappaisi kiinni. Pysytelläkö aviodraamassa,
hahmottaako Lahden historiaa 1600-luvulta Hennalan julmuuksien kautta tähän
päivään vai etsiäkö kaikesta elämän tarkoitusta symbolisten elementtien kautta?
Otso Kautto käyttää ohjauksessaan vahvaa liikettä ja voimakkaita
visuaalisia keinoja. Hänen näytelmissään on aina tarkkaan harkittuja ulkoisia yksityiskohtia,
jotka usuttavat merkitysten etsintään.
Näyttämökuva kasvaa pelkistetystä tilasta monimuotoiseksi kudelmaksi.
Ihmiset hallitsevat välillä kaupunkia valtavina, yli kaupungin ulottuvina
varjoina ja välillä taas pujahdetaan mielen lonkeroihin. Sisältö ja muoto
kulkevat käsi kädessä.
Näillä ulkoisilla valinnoilla ei kuitenkaan pelasteta sitä
kaaosta, jota teksti sylkee. Eivätkä näytelmää pelasta näyttelijätkään, jotka
tekevät herkullisia hahmoja.
Aki Raiskion peruslahtelainen verkkari-Timppa ja Tapani
Kalliomäen stadilaistunut Juhani muodostavat hyvän vastaparin. Heidän
rinnallaan kaupungilla hengailevat Jori Halttusen hauska valtuutettu ja Kai
Vainen monisärmäinen Sami.
Hanna Vahtikarin Saara uskoo olevansa puhdasverinen
espoolainen, mutta saa kokea yllätyksen äitinsä riehakkaiden nuoruusvuosien
vuoksi. Maija Rissasen Mian kautta puretaan näytelmän ymmärrys-osiota.
Kaupungin imagoa rakennetaan hurjalla siveltimellä. Lahdesta
pois lähteneet tai muualta tulleet pieksetään, ainakin henkisesti. Lahesta ei
lähetä pois ilman jälkiä. Sen ymmärtää, mutta historiavyörytystä haamuineen ja
salaperäisine ovineen ei.
Pirjo Puukko
Kommentit
Lähetä kommentti