Vuosisadan rakkaustarinat


 Hämeen Sanomat 18.9.2013

Märta ja Henrik Tikkasen tekstit kohtaavat


Vuosisadan rakkaustarinat on kulttuurihistoriallisesti merkittävä näytelmä

Seppo Parkkinen: Vuosisadan rakkaustarinat. Märta Tikkasen ja Henrik Tikkasen teosten pohjalta. Ohjaus: Kaisa Korhonen. Lavastus: Kati Lukka. Puvut: Tarja Simonen. Musiikki: Altti Uhlenius. Valosuunnittelu: Kalle Ropponen. Äänisuunnittelu: Jani Peltola. Kantaesitys Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä 11.9.2013.

Cécile Orblin, Petri Manninen ja Terhi Panula (Kuva Stefan Bremer)

Näyttämö avautuu tyhjänkalseana, kuin remontissa oleva tila, jonka seinistä on revitty vanhat tapetit pois. Myöhemmin seinät värittyvät kulloistenkin asujiensa näköiseksi. 

Noille seinille talttuvat villit ja ryntäilevät sanat, joita lentää kirjoituskoneesta parisuhteen tunnemylläkässä. Sinne piirtyy myös Henrik Tikkasen kuvitusta, ajatuksia naisesta.

Tarina on Märta Tikkasen näkökulmasta koottu kolmen sukupolven kronikka, josta Seppo Parkkisen dramatisointi seuloo naisen asemaan liittyvää aineistoa.

Miksi isoäiti suostui synnytyskoneeksi miehen liehuessa maailmalla? Miksi äiti suostui kirjoittamaan oppikirjojaan ilman omaa työpöytää?

Pirjo Luoma-aho, Jussi Lehtonen ja Linda Wiklund (Kuva Stefan Bremer)
Märta on roolihahmona näyttämöllä kaiken aikaa, penkoo sukukirstusta menneisyyttä ja tuo näyttämölle haudantakaista väkeä kalvakoine kasvoineen. Punahilkka-satu sitoo tapahtumia toisiinsa.

 Historiallinen osuus on varsin pitkä ja aikahypyissään keskittymistä vaativaa. Kronologiaa puhkovat Märtan ja Henrikin nopeat kohtaamiset.

Cécile Orblin ja Petri Manninen (Kuva Stefan Breer)

 

Cécile Orblin taipuu hienosti Märtaksi

 

Kaisa Korhosen ohjaama esitys on linjakas ja tarkka. Se tuo näyttämölle realismia välttelevää kuvaa, mielen myrskyjä hurjan rakkauden puristuksessa. 

Altti Uhleniuksen lauluissa on kaikuja 60-luvun poliittisesta musiikista. Ne ovat  kulmikkaita kuten näytelmän äkkijyrkät mutkat. 

Cécile Orblinin Märta on hieno roolityö. Herkkänä ja hurjana hän heittäytyy dialogiin menneisyyden kanssa, etsii todistusaineistoa omaan käyttäytymiskoodiinsa. Suvun naiset näyttävät naineen aina itsekkäitä ja empatiakyvyttömiä miehiä.

Näytelmä on parhaimmillaan Märtan ja Henrikin suhdetta kuvatessaan. Henrikin susimies raatelee ja rakastaa. Märtan ymmärrys venyy. Hän sietää, kuten aiemmat sukupolvet.

Petri Mannisen Henrik tuo näyttämölle täyslaidallisen epävarmuuden synnyttämää vimmaista itseriittoisuutta. 

Teattereiden tendenssi pitkiin esityksiin näyttää jatkuvan. Tätä näytelmää voisi tiivistää eikä kokonaisuus silti kärsisi. Yli kolmetuntinen intensiivistä keskittymistä vaativa esitys puuduttaa väistämättä.
Cécile Orblin ja Petri Manninen (Kuva Stefan Bremer)


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hitler ja Blondi – SKT

Kuva
  Seela Sella mestaroi pahaksi muuttuvan ihmisen Seela Sella, Verneri Lilja ja Niina Ranta © Kari Sunnari Hitler ja Blondi, kirjoittanut ja ohjannut Michael Baran, lavastus ja pukusuunnittelu Tarja Simone, valosuunnittelu Eero Auvinen, äänisuunnittelu Kyösti Kallio, dj-materiaalit Juhani Nuorvala ja Juhani Liimatainen. Helsingin ensi-ilta Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 24.9.2020.  Michael Baranin Hitler ja Blondi sai kantaesityksensä Tampereen Työväenteatterin Eino Salmelaisen näyttämöllä helmikuussa. Kansallisteatterin Suurelle näyttämölle on rakentunut taatusti erilainen esitys, jolle paikka ja tila jo itsessään antavat lisämerkityksiä. Näytelmä on nimetty kolmeksitoista lauluksi diktaattorille, saksanpaimenkoiralle ja pianolle. Näyttämökuva odottaa katsojaa julmetun kauniina ja kutsuvana. Kesäpäivä sinitaivaineen, ilma täynnä valkoisia heliumpalloja, ja pehmeällä tantereella iloisen kuosin verhoamat sohva ja nojatuoli. Vain kaiuttimista aika ajoin kuuluva hiljaine...
Lue lisää

Punaorvot – HKT

Kuva
  Punaorpojen Pohjanmaa-keikan hinta Anneli Kanto – Lauri Maijala: Punaorvot. Ohjaus Lauri Maijala, lavastus Janne Vasama pukusuunnittelu Tiina Kaukanen, valosuunnittelu Kari Leppälä, sävellys ja äänisuunnittelu Aleksi Saura. Kantaesitys Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä 2.9.2020.  ©Stefan Bremer  Ohjaaja Lauri Maijala lausui ennen syyskauden ensimmäistä esitystä muutaman sanan poikkeavasta ajastamme ja illan näytelmästä Punaorvot. Aihe oli valinnut tekijät. Vaiettu historia vaati päästä näyttämölle.  Sisällissota jätti jälkeensä punaleskiä, joiden asema oli yhteiskunnan pohjimmaisin. Ei ollut työtä, ei rahaa, joten ei leipääkään, ja punaorpoja oli paljon. Avuksi tarjottiin vain mahdollisuutta antaa lapsensa sinne, missä ruokaa oli, eli Pohjanmaalle. Sinne vietiin 1700 lasta. Anneli Kannon ja Maijalan teksti avaa yhden perheen tragedian kautta hyväksi mainostetun asian toista puolta.  Maijala on jälleen luonut runsaan esityksen. Näyttämöllä ...
Lue lisää

Kaikki äidistäni – SKT

Kuva
  Näyttävää ja runsasta, mutta ydin katoaa Kaikki äidistäni, Samuel Adamsonin näytelmä Pedro Almodóvarin elokuvan pohjalta. Ohjaus Anne Rautiainen, suomennos Reita Lounatvuori, lavastus Kati Lukka, pukusuunnittelu Tarja Simone, valosuunnittelu Kalle Ropponen, äänisuunnittelu Esa Mattila, videosuunnittelu Pyry Hyttinen. Suomen kantaesitys Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 16.9.2020. Katariina Kaitue, Kristiina Halttu ja Pirjo Luoma-aho ©Tommi Mattila Anne Rautiaisen ohjaama Kaikki äidistäni -näytelmä alkaa vahvana näyttämökuvana: muurien ympäröimä aukio, sataa rankasti, yksinäinen hahmo, nuori Esteban, jonka kohtalo on jäädä auton alle. Alun avainkohtauksen tunnelma toistuu esityksen mittaan eri näkökulmista, ja sade kastelee osalliset aina. Yksikään menettämisen teeman äärelle joutuva ei säästy. Kaikkiaan näyttämökuva liikkuu kevyesti Kalle Ropposen tyylikkäästi valaisemassa maailmassa. Tähän maisemaan liittyvät Kristiina Haltun espanjaksi esittämät laulut, jotka soivat k...
Lue lisää