Pojat

Hämeen Sanomat 14.9.2013

Pojat hukkuvat koomiseen

Energistä esitystä on hauska katsella, mutta vakavat teemat hautautuvat pöljäilyyn

Paavo Rintala: Pojat. Sovitus ja ohjaus: Snoopi Siren. Sävellys ja sanat: Jarkko Martikainen. Koreografia: Riia Kivimäki. Lavastus: Eira Lähteinen. Puvut: Anne Laatikainen. Valosuunnittelu: Jari Vuori. Äänisuunnittelu: Harri Kuittinen. Ensi-ilta Hämeenlinnan Teatterissa 12.9.2013.

Pyry Nikkilä (Kuva Tommi Kantanen)

Snoopi Siren on tarttunut rohkeasti Paavo Rintalan tekstiin Pojat, josta varsin monella Mikko Niskasen elokuvan nähneellä on vahva mielikuva.Kun elokuva nosti erityisesti yhden pojan kokemusmaailman lähelle, asettaa Siren koko poikajoukon katseen kohteeksi. 

Oulun Raksilan poikasakki on puberteetissaan poukkoilevia ipanoita, joille sodan mukanaan tuoma epävarmuus tarjoaa monenlaisia rooleja. Ympärillä on esimerkkiä kopioitavaksi.

Arjen elämä on horjahtelevaa sekasortoa, kun isät taistelevat rintamilla ja saksalaissotilaat pitävät komentoa houkuttelevine muonavarastoineen. Huojutaan lapsuuden ja aikuisuuden välissä, hamutaan karkkia mutta toisaalta kiinnostutaan sotilaiden ja suomalaisneitojen kuhertelusta.

Näytelmän pojat edustavat alempaa yhteiskuntaluokkaa. Niinpä kaikenlaista kauppaa viritellään Oulun rautatieasemalla pysähtyvissä junissa matkaavien saksalaisten kanssa. 

Esitys asettuu maisemaan, jonka pahvista ja valjua toteutusta jäi miettimään.

(Kuva Tommi Kantanen)

 Laulut kantavat

Hämeenlinnan esitys on musiikkinäytelmä ja kohderyhmäksi keilautuvat nuoret katsojat. 

Jarkko Martikainen on säveltänyt ja sanoittanut mallikkaita lauluja. Niiden kautta ilmaistaan vähintään yhtä paljon kuin dialogilla. Joukossa on muutama erittäin koskettava laulu.

Koreografiaan on satsattu. Riia Kivimäen luotsaamat joukot käyttävät tilaa mainiosti. Joissain kohdin tanssillisuus tuntuu pitkitetyltä eikä tuo mitään lisäarvoa tarinaan.

Nuoret teatterikoululaiset vetävät poikajoukon elämänmutkia antaumuksella. 

Pyry Nikkilä, Jyri Ojansivu, Eppu Pastinen ja Lauri Kukkonen rakentavat poikien persoonallisia eroja vahvan toiminnallisuuden kautta. Jokaisen sisin huutaa kuitenkin pelkoa ja ikävää, mutta se jää valitun tyylilajin vuoksi harmittavasti piiloon.

Ushma Karnani ja Turkka Mastomäki (Kuva Tommi Kantanen)

Vauhdikasta syvyyden kustannuksella

Ohjauksellinen ratkaisu, joka kääntää lähes kaiken koomista kohti, vie terää pois. Tekstin törmäykset riittäisivät ja nostaisivat synkkiä teemoja paremmin esiin. 

Esimerkiksi Lasse Sandbergin saksalainen sotapoliisi on jopa kiusallisen alleviivattu. Hahmon uskottavuus katoaa pöljäilyyn. Samaan sarjaan putoavat naiset, joita pojat ryhtyvät auttamaan sankaristatusta tavoitellessaan.

Myös poikien yhteenottoihin on puskettu paikoin tarpeetonta komiikkaa. Vähemmän olisi enemmän.

Nikkilän esittämän Jaken tragedian tarttumapinnat ovat turhan ohkaisia. Muutoin hyvin vedetty rooli ei anna riittävästi motiivia lopun ratkaisulle.

Katariina Kuisma-Syrjä tekee hyvän roolityön Jaken äitinä. Ushma Karnanin nuori saksalaisen heila on uskottava samoin kuin Turkka Mastomäen monet roolit.

Vaikka vauhdikasta ja näyttävän taitavaa menoa on mukava katsella, tapahtuu se syvyyden kustannuksella. Liikutaan pinnalla, riipaistaan tuota ja tätä.

Pirjo Puukko