Paniikki – Teatteri Kultsa

Paniikki, kolme miestä, yksi ongelma

Mika Myllyaho: Paniikki. Ohjaus: Jorma Tapola. Lavastus: Marika Kahra. Puvustus: Susanna Nyström. Äänisuunnittelu: Esa Lindroos. Valosuunnittelu: Jani Vehkalahti. Rooleissa: Jalmari Jalonen, Jouni Puumalainen ja Nestori Välitalo. Teatteri Kultsan ensi-ilta 21.4.2018.

Nestori Välitalo, Jouni Puumalainen ja Jalmari Jalonen ©Timo Seppälä

En nähnyt Ryhmäteatterin Paniikki-näytelmää vuonna 2005, joten katson Teatteri Kultsan versiota Mika Myllyahon tekstistä tuorein silmin.

On kolme keski-ikäistä miestä, ja kolme stereotypiaa. Stereotypiat ovat juonen kuljetuksen kannalta oivallisia ja lisäksi avaavat tekstin mielenkiintoiseksi sanomaksi: ongelmat eivät katso ihmistyyppiä.

Ja missä luodaan näitä stereotyyppejä? ”Poikakoodi ei anna tilaa näyttää herkkyyttä tai haavoittuvuutta”, sanoo Poikien talon johtaja Kalle Laanterä (HS 24.4.2018). Myllyaho osui näytelmää kirjoittaessaan perin suomalaiseen ilmiöön, josta toki puhutaan, mutta jota osin ihannoidaankin.

Näytelmä alkaa sillä, että umpijuopunut diplomi-insinööri Leo (Jouni Puumalainen) tunkeutuu graafikko Maxin (Jalmari Jalonen) kotiin. Tämä on luonut ympärilleen feng shui -harmonia, jota terästää meridiaanivenyttelyllä. Leo ei poistu Maxin kehotuksista huolimatta, sillä hänellä on ongelma. Aamulla pienen väännön jälkeen Max lupaa auttaa kaveria ja niin alkaa matka kohti Leon syvimpiä tuntoja.

Kolmanneksi kuvaan astuu Maxin juontajaveli Joni (Nestori Välitalo), jolla on televisiossa oma talk show nimeltään Alter ego. Tämä duracell-tyyppi työntyy häiritsemään juuri käyntiin lähtenyttä ongelmanratkaisuprosessia.

Apua kaipaa akuutisti Leo, mutta saman asian kanssa painivat näytelmän muutkin sankarit. Jokainen on valinnut vain erilaisen tavan paeta ongelmaa.

Jorma Tapolan ohjaus rapsuttaa vahvan koomisen kautta miehistä ulos piiloon painettua. Jo teksti suoltaa hauskoja törmäyksiä ja väärinymmärryksiä, mutta esitystapa heittää lisäkierroksia. Dialogi on napakkaa ja kolmikosta jokainen joutuu vuorollaan seinää vasten.

Teemoja on monia, niin kuin rihmoja elämässä kaiken kaikkiaan. On erilaisia suhteita ja valtarakenteita sekä vaikenemisen ja häpeän kautta syntyneitä torjuntoja. Kyse on itseymmärryksestä ja rakkaudesta, eikä asia ole nopealla ohjeella hoidettavissa, vaikka kaikenmaailman gurut siihen erilaisia tekniikoita tarjoavatkin. Paperipussiin puhaltaminen helpottaa paniikkikohtauksen hyperventilointia, mutta ei poista sen syytä, niin kuin ei poista tolkuton hölkkääminenkään.

Tapahtumat sijoittuvat yhteen huoneeseen, tai ollaan välillä vessassakin, mutta silloin videotekniikka rientää apuun. Pieni tilaa korostaa särmiä ja liimaa kolmikkoa tiukemmin yhteen. Väliajaton esitys on energinen ja näyttelijät tekevät hyvää työtä kautta linjan.