Possujuhlat


Peruukit ja parrat vinossa Possujuhlaan


Possujuhlat. Käsikirjoitus: Työryhmä. Ohjaus: Niina Hosiaisluoma. Lavastus: Tiina Hauta-aho. Pukusuunnittelu: Tiina Joutsen. Näyttämöllä Minna Kivelä, Katja Peacock ja Maija Siljander. Kantaesitys Riihimäen Teatterissa 14.11.2015.


Maija Siljander ja Minna Kivelä (© Aki Loponen)
En oikein tiedä, kuinka suhtautuisin Riihimäen Teatterin pikkujoulunäytelmään Possujuhlat. Se on kevyt. Niin pitääkin. Kun on pikkujouluksi pikkutuhmaa, pitääkö olla myös pikkutyhmää? 

Kolmen siskoksen toiminta lähtee liikkeelle tutusta joulunalun paniikkitilanteesta, jossa kaikki valmistelut ovat pahasti kesken. Uunissa on kinkkua, looraa ja pipareita. Joululahjojen hankinta viime tipassa tuottaa ongelmia. Ja lisäksi jokaisella on hieman erilainen toive joulunviettotavasta. 

Niinpä siskokset päättävät viettää toisenlaisen joulun, etelässä Välimeren rannalla. 
Kuvaelmamainen esitys siirtyy pohjoisen joulunpunaisesta Fuengirolan aurinkoon. Naiset ovat aloittaneet vauhdinoton jo matkalla eivätkä liiemmin hätkähdä rapistunutta hotelliaan. Kun parvekkeelta päästään altaalle ja baariin, eivät ulkoiset puutteet häiritse.

Tuikku (Minna Kivelä), Sisko (Katja Peacock) ja Mervi (Maija Siljander) heittäytyvät rentoon tunnelmaan. Karaokebaari kutsuu ja miehiä pörrää sopivasti peruukkipäisten pohjanneitojen ympärillä.

Näyttämölle pöllähtää melkoinen joukko mitä kummallisimpia hahmoja, joiden rooleihin näyttelijät lennossa heittäytyvät. 
Katja Peacock ja Maija Siljander

On Seppo Rädyn näköismies keihäineen. Itse Bono ilmestyy uima-altaalle etsimään kokoonpanoonsa uusia soittajia. Ruotsinsuomalainen saunottaja poistaa keholta kuonat ja hoitaa chakrat kuntoon. Tauskikin on tulossa Iskelmä Baariin esiintymään.

Aineksia on moneen keittoon. Hahmoja luodaan karskilla kädellä. Sanojen kaksoismerkityksillä leikitään, ja niinpä keppiä kosketellaan ja pidellään, munaa on tarjolla monella tavalla.
Kun tällä aihealueella hupaillaan, olisi tekstin oltava veitsenterävää, ettei siitä tulisi vaivaannuttavaa. Nyt kokonaisuudesta ei parhaimmallakaan näyttelijäntyöllä saa loistokasta esitystä. 

Koulunäytelmämäisyys on tyylilajina ilmeisen harkittu veto. Peruukit ja tekoparrat vinossa kirmataan näyttämöllä sinne tänne. Juonen osalta kehkeytyy salaperäinen perhekuvio, jota sirpaleisen tapahtumasarjan mutkissa selvitellään. 

Niina Hosiaisluoman ohjaus kiihdyttää vauhtia loppua kohti ja heittää liioittelevaa kierrettä liki absurdiuteen asti. 

Katsomon reaktioista voi lukea, että osalle komiikka kolahtaa, osalle ei. Vieressä istunut rouvashenkilö toteaa, ettei ole milloinkaan ennen nukahtanut teatterissa.

Katja Peacock ja Minna Kivelä (@Aki Loponen)


Hämeen Sanomat 24.11.2015

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Chicago

Metsäjätti

Hitler ja Blondi – SKT