keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Harmony Sisters - kolmannen valtakunnan sisaret


 Hämeen Sanomat 15.9.2014

Pala suomalaista kulttuurihistoriaa
Riihimäen Harmony Sistersissä laulujen stemmat ovat kunnossa, artikulaatio hukassa

Elina Snicker: Harmony Sisters – kolmannen valtakunnan sisaret. Ohjaus: Markku Arokanto ja Saana Lavaste. Kapellimestari: Marko Puro. Lavastus: Jonna Kuittinen. Äänisuunnittelu: Kari Paukola. Valosuunnittelu: Sami Rauhala. Pukusuunnittelu: Tiina Joutsen. Kantaesitys Riihimäen Teatterissa 13.9.2014.

Maija Siljander, Petriikka Pohjanheimo ja Pia Piltz (© Aki Loponen)
Harmony Sisters on osa suomalaista kulttuurihistoriaa ja sen tarina ansaitsee tulla kerrotuksi.
Sataman valot, Sulle salaisuuden kertoa mä voisin ja Josef Josef  avaavat monen musiikkimuistoarkun kannen.

Korkeatasoisen trion esiintymiset veivät 40-luvulla Eurooppaan ja haaveissa siinteli myös Amerikan valloitus, joka kuitenkin jäi toteutumatta. 

Laulamisen ja kiertueiden lisäksi Harmony Sistersin tarinaan kietoutuu vahvoja teemoja uskonnollisuudesta, sisaruudesta ja perheestä. Myös poliittinen juonne läpäisee trion taivalta.

Elina Snickerin teksti on lähtenyt avaamaan siskosten kohtaloita siten, että näytelmään on mahdutettu valtava määrä yksityiskohtaista tietoa. 

Dramaturgisesti kokonaisuus notkahtelee runsaudessaan ja vaarana on, että katsoja uupuu kolmituntisen ryöpytyksen alle.

Markku Arokannon ja Saana Lavasteen ohjaaman esityksen vauhti on alkuun kuin sadan metrin juoksussa, mutta hiipuu väliajan jälkeen – ja on paikoin turhankin verkkaista voihkintaa.


Musiikkia ja miessotkuja

Ester-äiti paukuttaa Pelastusarmeijassa rumpua ja hokee lähes kaiken olevan syntiä. Samainen äiti muuntuu kuitenkin naiseksi turhamaisuuksineen. Hän ryhtyy lisäksi tytärtensä uran kannustajaksi, esiintymisasujen ompelijaksi ja isoäitinä lastenhoitajaksikin.

Esko Rissanen ja Pia Piltz (© Aki Loponen)
Katja Peacock kuljettaa äidin roolia vahvasti. Kun tyttäret tempoilevat hyvien ja huonojen aikojen aallokossa, äiti pitää ohjaksia käsissään. Kun oikein koetellaan, hän ottaa rumpunsa esiin ja paukuttaa pahan pois.

Vahvan äidin tyttäret ovat toisilleen kateellisia ja kilpailevat keskenään, mutta heistä löytyy myös ymmärrystä ja tukea toinen toisilleen.

Matkalla Kotkasta isoille estradeille törmätään tuttuihin henkilöihin. George de Godzinsky (Marko Puro) säestää ja ohjaa neitoja. Yleisradion ja levy-yhtiöiden väkeä pyörii ympärillä.
Puro tekee monet roolinsa antaumuksella ja musisoi mallikkaasti. 

Ja itse tähdet, Maire, Vera ja Raija, laulavat kauniisti. Hyvin on stemmat saatu kuntoon.

Petriikka Pohjanheimon Maire on poikamainen, Maija Siljanderin Vera viileän järkevä ja Pia Piltzin Raija eteerinen. 

Musiikki on pääasia, mutta rinnalla kulkee parisuhdesotkuja, joihin neidot varsin usein joutuvat.

Mitä haluttiin kertoa?

Mairen sairastuminen ja siihen liittyvät tapahtumat lohkaisevat kohtuuttoman ison osan. Oskari Perkki työstää Mairen Olli-miehen roolin latautuneesti.

Komiikkaa on viritelty sinne tänne. Ilman sitä näytelmä olisi melko raskas. Koominen toimisi vielä paremmin, jos artikulaatio olisi selvempää. Esimerkiksi alun lakanapyykin takainen suunsoitto jäi arvailuksi, kuten moni muukin repliikki matkan varrella. 

Jonna Kuittisen lavastus on oivaltava. Kevyillä ratkaisuilla tila saadaan vaihtamaan kokoa ja tunnelmaa.

Asut ovat osa esiintyvän taiteilijan identiteettiä. Näytelmän puvut kuvaavat hyvin elettyä aikaa, vähästäkin loihditaan näyttävää.

Esityksen jälkeen jään miettimään, mitä oikeastaan haluttiin kertoa. Painotukset ravasivat henkilökohtaisen ja yleisen väliä. Kulkivatkohan liian päämäärättä?


Esko Rissanen, Pia Piltz, Maija Siljander, Marko Puro ja Petriikka Pohjanheimo (©
Aki Loponen)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti