torstai 27. maaliskuuta 2014

Kahden ja yhden yön tarinoita


Hämeen Sanomat 26.3.2014

Haaveiden ja havereiden lähiö

Riku Korhonen: Kahden ja yhden yön tarinoita. Dramatisointi: Heidi Väätänen. Ohjaus; Juhana von Bagh. Koreografi: Samuli Nordberg. Lavastus: Salli Kari. Puvut: Salli Kari/Kaisu Heinonen. Valosuunnittelu: Miika Riikonen. Äänisuunnittelu: Tatu Virtamo. Ensi-ilta Lahden Kaupunginteatterin Eero-näyttämöllä 20.3.2014.

 
Saana Hyvärinen, Maiju Saarinen, Tatu Mönttinen, Hiski Grönstrand, Elsa Saisio (© Lauri Rotko)

Mauri haluaa palata lapsuuteen, yhä uudestaan. Lapsuuden maisema on lähiö, jossa ikkunasta näki suoraan metsään, seikkailuihin. Punatiiliset kerrostalot olivat täynnä lapsiperheitä, kavereita riitti.

Miksi Mauri pakenee alati lapsuuteen? Hänellä on vaimo ja lapsi ja kaikki periaatteessa hyvin. Vastausta näytelmä Kahden ja yhden yön tarinoita ei anna. Se heittää katsojan valtaisan, jatkuvasti muuttuvan maalauksen eteen ja panee miettimään.

Riku Korhosen samannimisestä romaanista dramatisoitu näyttämösovitus poimii useista tarinoista yhden, jonka kautta muut tarinat saavat paikkansa. 

Käsiohjelmassa ohjaaja Juhana von Bagh sanoo: jos jotain ei ymmärrä tai jokin menee yli hilseen, niin ethän anna sen häiritä.

Viiden näyttelijän voimin työstetään kolmisenkymmentä hahmoa parin vuosikymmenen aikajanalla, puolentoista tunnin mittaisessa väliajattomassa esityksessä. Vauhtia siis riittää.
Forever Young soi alussa ja lopussa. Ihmisen sisällä elää kaikkina ikäkausina nuori minä.

Kokonaisuus hahmottuu vaivoin, mutta onnistuu luomaan erilaisia elämänkaaria mallikkaasti.

Maiju Saarinen, Tatu Mönttinen (© Lauri Rotko)

 Liikkuva ja yhteen hengittävä ensemble

Korhosen teksti on rikasta. Siinä sykkii aiheen rosoisuudesta huolimatta runollisuus.
Esitysteksti etsii rytmiä ja liikettä kehon kautta. Se rakentaa sirpaleilla kollaasia, jossa yksilön maailma on osa yhteisöä, ristiriitoineen kaikkineen.

Runollisuutta esitykseen tuo toistuva kuorolausunta ja liike.

Samuli Nordbergin koreografia on oivaltavaa ja näyttelijät sukeltavat liikkeeseen sulavasti ja hengittävät yhteen. 

Esityksen koominen juonne kompuroi. Esimerkiksi grynderikohtaus palopuheineen pitkittyy tarpeettomasti.

Valittu näkökulma yhden henkilön kautta toimii. Kaikkien tarinoiden sovittaminen tolkulliseksi kokonaisuudeksi antaa silti aivoille töitä.

Tatu Mönttisen esittämä Mauri ei ole ainoa ongelmainen. Itsetunnon kanssa kamppailevia riittää, eikä heidän huomisensa ole aina ruusuinen.

Maiju Saarinen, Saana Hyvärinen, Elsa Saisio ja Hiski Grönstrand huhkivat roolin poikineen vauhdikkaasti heittäytyen.
 
Elsa Saisio, Hiski Grönstrand, Tatu Mönttinen, Maiju Saarinen, Saana Hyvärinen (© Lauri Rotko)
Lähiö asuinalueena on haaveiden sekä halveksunnan kohteena. Erilaiset kohtalot risteilevät asukkaiden vaihtuessa. Uudet haaveet liimataan betonilaatikon seiniin yhä uudelleen.

Lavastus vaihtuu siinä missä väkikin. Näyttämö on ikään kuin karu nukkekoti, jonka sisustusta roolihahmot siirtelevät tarpeen mukaan.

Esityksen lopuksi maalauksen kangas revitään alas ja nukkekoti siirretään taustalle odottamaan seuraavaa leikkiä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti