maanantai 22. huhtikuuta 2013

Metsäjätti


Hämeen Sanomat 21.4.2013
Metsäteollisuuden hautajaiset 

Miika Nousiainen: Metsäjätti. Dramaturgia ja ohjaus: Aleksis Meaney. Lavastus ja pukusuunnittelu: Katri Rentto. Valosuunnittelu: Ilkka Niskanen. Äänisuunnittelu: Juha Kerkola. Kantaesitys Kansallisteatterin Willensaunassa 10.4.2013.

Heikki Pitkänen ja Jani Karvinen (Kuva Tekla Pohjolainen)

Vasta äsken sai ihmetellä metsäteollisuuden syntyä ja kaikkea sen mukanaan tuomaa hyvää Helsingin Kaupunginteatterissa, kun Kansallisteatterissa jo haudataan koko hommaa.

Miika Nousiaisen romaanin pohjalta sovitettu Metsäjätti liikuttaa kahden miehen maailmaa lapsuudesta varhaiskeski-ikään ja kuvaa siinä samalla koko yhteiskunnan muutoksia.

Törmälän vaneritehtaan kainalossa vietetty yhteinen lapsuus jalkapalloineen ja nuoruus metallimusiikkeineen ovat Pasin ja Jannen välissä oleva liima, vaikka pojat aikuistuttuaan ovatkin kulkeneet kauas toisistaan.

Janne on jäänyt vaneritehtaalle, mutta Pasin tie on vienyt ekonomipiireihin ja suomenruotsalaiseen avioliittoon. Janne jatkaa isien perinteitä, heikkouksineen, mutta uskaltaa katsoa myös taakseen. Pasi on vetänyt menneen eteen verhon.
Pirjo Määttä ja Heikki Pitkänen (Kuva Tekla Pohjolainen)
Metsäjätin palveluksessa Pasi saa hoitaakseen vaneritehtaan saneerauksen kauniiden irtisanomisten kera ja niiltä tiimoin kaverusten elämät jälleen kohtaavat.

Kolmen näyttelijän mahdoton tehtävä 

Musiikki on olennainen osa sitä maisemaa, johon parivaljakko istutetaan. Kahvilan jukeboxin Popeda-linjalta siirrytään Metallicaan ja Iron Maideniin, joiden tummissa sävyissä nuorukaiset uhmaavat kaikkea.

Seinälle juoksutetaan levynkansi toisensa perään musiikkipotpureineen ja poikien koominen bändikokeilukin näytetään. Musiikin parissa viivytään varsin pitkään, vaikka se ei tuo mitään lisäarvoa näytelmän kokonaisuuteen. 
Pirjo Määttä, Heikki Pitkänen ja Jani Karvinen (Kuva Tekla Pohjolainen)

Nuorukaisten uho väistyy aikuisuuden tieltä ja miesten kovin erilaiset arvomaailmat pohjustavat tulevaa.
 
Pasin ja Jannen uusi kohtaaminen siirtää valokeilan metsäteollisuuteen. Nousiaisen teksti syöttää tärkeitä ja isoja teemoja. Kolmen näyttelijän voimin on yksinkertaisesti mahdotonta esittää kokonaisen teollisuudenalan alasajo.

Heikki Pitkänen, Jani Karvinen ja Pirjo Määttä taipuvat moneen. He kuljettavat hahmogalleriaa milloin näkyvästi, milloin varjoina mikrofonin takana. Siellä puhuvat muun muassa äidit, isät, kyläläiset, kunnan virkamies ja firman johtoporras.

Ihmisten välistä kitkaa hiotaan hienosti, ihmisyyden ydintä etsitään ja kasvottomien markkinavoimien numerouskontoa tökitään.

Lavastuksena on pystyjen vanerilevyjen rintama. Se on Jannen työmaa, mutta sillä tehdään myös eri tilat. Lopuksi vanerit ovat metsäteollisuuden kuolleiden tehtaiden hautapaasia.

Aleksis Meaneyn ohjaama Metsäjätti syöksyy moniin suuntiin muistijälkiä ja nykyisyyttä kuvatessaan ja niinpä lopputulos onkin vääjäämättä repaleinen. Teksti olisi kaivannut rönsyjen leikkausta, mikä olisi antanut tilaa Nousiaisen tekstin sarkasmille.

Jani Karvinen (Kuva Tekla Pohjolainen)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti