sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Lahden Hair on energinen ja massiivinen

Ragni-Rado-MacDermot: Hair. Suomennos: Markku Salo. Ohjaus: Maarit Pyökäri. Koreografia: Jari Saarelainen. Lavastus Kari Junnikkala. Puvut:  Anu Pirilä. Valot: Harri Peltonen. Äänet: Kai Poutanen. Kapellimestari:  Antti Vauramo. Ensi-ilta Lahden kaupunginteatterin Juhani-näyttämöllä 6. 9. 2012. 
Elsa Saisio ja Kai Vaine Kuva Tarmo Valmela


Olihan se sitten pakko mennä katsomaan. Hair. Kun on nähnyt Tampereen Popteatterin esityksen ja Svenskanin vastaavan Helsingissä, ja myös sen Marco Bjurströmin ohjaaman Peacockissa, niin kurkattava oli Lahdenkin esitys.

Kyllähän Hair on aikansa lapsi ja joiltakin osin sympaattisen naiivia katseltavaa, mutta jo pelkästään musiikkinsa vuoksi myös aikaa kestävä. Ja kyllä rauhan ja rakkauden teema on ajankohtainen tänäänkin, kun sota toisensa perään räjähtää.

Hairin juoni on kiteytettynä se, että Claude Bukowski saa monen muun ikäisensä tavoin kutsun armeijaan. Vietnamin sota on kiihkeimmillään. Claude ajautuu hippiyhteisöön, joka elää päivää kerrallaan. Vanhat arvot saavat kyytiä, vapaa rakkaus kukoistaa, huumeet ovat osa arkea ja rotuerottelu unohdetaan.

Claude joutuu käymään keskustelua itsensä kanssa, mittaamaan omia arvojaan ja asenteitaan. Hän lähtee kuitenkin sotaan, ei polta kutsuntapapereitaan kuten muut, ja saa siellä jossain surmansa.

Suuri näyttämö asettaa haasteen 

Jo pelkästään suuri näyttämö asettaa koko esitykselle toisenlaisia vaatimuksia kuin aiemmat versiot. Millä täyttää maisema, jossa vaihtoehtonuoret toimivat?

Juhani-näyttämöllä on erikoinen kooste rojua paketeiksi puristettuna. Ollaan kaiketi kaatopaikan äärellä. Keskinäyttämöltä aukeaa leveä väylä, joka laskeutuu lavan alle. Sieltä on hyvä rynnätä kohtauksiin ja kadota pois. Orkesteri levittyy väylän yläpuolella.

Nuorisojoukko on valtava. Värikkäissä vaatteissaan, liehuvissa hapsuissaan ja pitkissä hiuksissaan se täyttää estradin ja ujuttautuu monin ajoin katsomonkin puolelle. Tanssillissa kohtauksissa ryhmä pysyy hallittuna, mutta muulloin se velloo ympäri näyttämöä.

Kestää jonkin aikaa ennen kuin osaa etsiä joukosta päähenkilöt. Katse ei löydä heti laulajaa eikä tapahtumisen keskiötä.

Maarit Pyökärin ohjaus on tarttunut klassikkoon uudenlaisella otteella. Hairin alastonkohtaus kohahdutti 60-luvun lopulla, mutta nykyään sillä ei olisi kovinkaan kohahduttavaa vaikutusta. Niinpä esityksessä on satsattu energiaan, jolla maailmaa yritettiin parantaa. Sitä katsotaan esityksessä hieman ironisenkin linssin läpi.
Heikki Harma Kuva Tarmo Valmela

Kutsuntatilaisuuden housujen kinttuun pudottamiset ovat lähinnä koominen näky - ja sellaiseksi tarkoitettu.

Hector eilen tänään

Heikki Harma eli Hector oli mukana Svenska Teaternin Hairissa.
Lahden esityksessä hänellä on monta roolia. Sodan kauhuja muisteleva sokea vanha mies vaihtuu sotilaaksi ja kookkaasta Hectorista sukeutuu myös pinkkiin pukeutunut kulttuuriantropologi Margaret Mead, joka lähestyy hippejä kysymyksineen.

Koko esitys lähtee liikkeelle kohtauksella, jossa sotaveteraani näppäilee kitaraansa ja laulaa Hair-biisiä. Siitä sukelletaan takaisin 60-luvulle.

Lahden ammattikorkeakoulun nuoret täydentävät mainiosti ammattiteatterilaisten joukkoa.

Elsa Saision Sheila ja Kai Vainen Berger ovat Hairin ristiriitainen pääpari. Timo Välisaari on joukkoon liittyvä Claude.

Saision ja Välisaaren lisäksi Maija Rissanen Jeaniena suorituu lauluosuuksista erinomaisesti. Esitys on kautta linjan musiikillisesti ja tanssillisesti nautittavaa.

Alkuperäisen Hairin turmeltumatonta tunnelmaa esitys ei pysty tietenkään saavuttamaan. Se on siihen liian massiivinen, liian värikäs ja sivujuonteisiin eksyvä.    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti