perjantai 9. marraskuuta 2012

Syntynyt Lahteen


Hämeen Sanomat 7.11.2012

Lahesta ei lähetä noin vain


Marko Järvikallas ja Mikael Neiberg: Syntynyt Lahteen. Ohjaus: Otso Kautto. Lavastus ja puvustus: Annukka Pykäläinen. Valosuunnittelu: Jouni Nykopp. Äänisuunnittelu: Jukka Vierimaa. Ensi-ilta Lahden Kaupunginteatterin Eero-näyttämöllä 23.10.2012.



Jori Halttunen, Tapani Kalliomäki ja Maija Rissanen (kuva  Mikael Neiberg)

Se alkaa ihan normaalisti. Äiti käy tyttärensä asunnolla ja kurkkaa sinne tulleen kirjekuoren sisään luvatta.  Kirje on lähetetty tyttären aviopuolisolle Juhanille ja siinä on salaisuus, joka käynnistää tapahtumat.

Lahtelaissyntyisen Juhanin ja espoolaisen Saaran avioliitto on ihan mallillaan kirjeen saapumiseen asti. Viesti panee Juhanin palaamaan vanhaan kotikaupunkiinsa. Saara-vaimo säntää perään ja Saaran äitikin haluaa päästä osille.

Katsoja viedään nyky-Lahteen, jota kuvataan asuinpaikkana värikkäästi ja vahvasti kohti koomista polkien. Lahden kauneutta verrataan Riihimäkeen, Kouvolaan ja Imatraan. Kyytiä saavat vanhojen puurakennusten purkajat ja urheiluhulluus. Sleepy Sleepers ja Jari Litmanen ovat tietty kaupungin ylpeydenaiheita.

Kaljakuppilat kolutaan ja  vesitornista katsellaan alla levittyvää maisemaa. Lahtelainen identiteetti rakentuu ihmisten ja maiseman kautta. Rinnalla kulkee salaisuus, jota Juhani jäljittää ja katsoja saa jännittää mukana. Tähän asti juonessa pysyy mukana.

Torin alla toinen maailma

Ensimmäinen puoliaika tuo kuvioihin Juhanin vanhan kaverin Timpan sekä entisen tyttöystävän Mian, joka on nykyisin Timpan vaimo. Mukana pyörivät Timpan ja Mian ystävä Sami sekä kaupunginvaltuutettu Laitinen, entinen rokkari.

Juonitasolla etsitään salaperäisen kirjeen lähettäjää. Kun hänet on löydetty, alkaa matka menneisyyteen.

Väliajan jälkeen näytelmässä ampaistaan liki surrealismia, joka vie roolihahmot torin alle, jopa vuosisatojen takaiseen maailmaan. Hakkapeliitat uneksivat pyöristä hevostensa tilalle ja Salpausselkä kääntää kylkeään.

Marko Järvikallaksen ja Mikael Neibergin teksti on niin runsas, ettei tiedä mistä nappaisi kiinni. Pysytelläkö aviodraamassa, hahmottaako Lahden historiaa 1600-luvulta Hennalan julmuuksien kautta tähän päivään vai etsiäkö kaikesta elämän tarkoitusta symbolisten elementtien kautta?

Otso Kautto käyttää ohjauksessaan vahvaa liikettä ja voimakkaita visuaalisia keinoja. Hänen näytelmissään on aina tarkkaan harkittuja ulkoisia yksityiskohtia, jotka usuttavat merkitysten etsintään.

Näyttämökuva kasvaa pelkistetystä tilasta monimuotoiseksi kudelmaksi. Ihmiset hallitsevat välillä kaupunkia valtavina, yli kaupungin ulottuvina varjoina ja välillä taas pujahdetaan mielen lonkeroihin. Sisältö ja muoto kulkevat käsi kädessä.

Näillä ulkoisilla valinnoilla ei kuitenkaan pelasteta sitä kaaosta, jota teksti sylkee. Eivätkä näytelmää pelasta näyttelijätkään, jotka tekevät herkullisia hahmoja.

Aki Raiskion peruslahtelainen verkkari-Timppa ja Tapani Kalliomäen stadilaistunut Juhani muodostavat hyvän vastaparin. Heidän rinnallaan kaupungilla hengailevat Jori Halttusen hauska valtuutettu ja Kai Vainen monisärmäinen Sami.

Hanna Vahtikarin Saara uskoo olevansa puhdasverinen espoolainen, mutta saa kokea yllätyksen äitinsä riehakkaiden nuoruusvuosien vuoksi. Maija Rissasen Mian kautta puretaan näytelmän ymmärrys-osiota.

Kaupungin imagoa rakennetaan hurjalla siveltimellä. Lahdesta pois lähteneet tai muualta tulleet pieksetään, ainakin henkisesti. Lahesta ei lähetä pois ilman jälkiä. Sen ymmärtää, mutta historiavyörytystä haamuineen ja salaperäisine ovineen ei.

Pirjo Puukko


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti