sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Nenäpäivä


Hämeen Sanomat 10.11.2012
Yksinäisyyden ympyrä pyörii kepeästi

Mikko Rimminen: Nenäpäivä. Dramatisointi: Aina Bergroth. Ohjaus: Arto af Hällström. Lavastus ja puvut: Markus Tsokkinen. Valosuunnittelu: Aslak Sandström. Äänisuunnittelu: Iiro Iljama. Kantaesitys Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä 7.11.2012.

Sari Puumalainein (Kuva Stefan Bremer)


On riemastuttavaa nähdä teatteria, joka hönkäilee lämpöä ympäriinsä vaikkei roolihahmojen elämää voi mitenkään kuvailla mukavaksi.

Ja on riemastuttavaa kuunnella tekstiä, joka elää ja hengittää, riisuu aseista pulppuavilla ilmauksillaan, jotka tekevät hauskoja äkkikäännöksiä.

Kun tähän lisätään Sari Puumalaisen valloittava roolityö näytelmän Irmana, on riittävä syy nyökytellä katsomossa tyytyväisenä.

Mikko Rimmisen vuonna 2010 Finlandia-palkittu Nenäpäivä on kääntynyt näyttämölle eloisaksi kokonaisuudeksi.

Arto af Hällströmin ohjaus panee roolihahmot pompahtelemaan kuin pehmeät pallot. He ovat vain tulleet käväisemään, kertomaan oman tarinansa lyhyesti – notkeasti keinahtaen.

Elämää kerrostalo-ovien takana

Irma on yksinäinen keski-ikäinen nainen, jonka poika (Ylermi Rajamaa) pyörii hämärissä kuvioissaan. Kun joku tarjoaa ilmaista peikonlehteä Keravalla, jo vain hän lähtee sitä hakemaan. Tapaa ainakin jonkun ihmisen.

Kun Irma sitten suunnistaa vahingossa väärälle ovelle myöntämättä erehdystään ja keksii näpsän syyn vierailulleen, alkaa juonikuvio mehustua veikeästi.

Irma tapaa kaikenlaisia ihmisiä, kokonaisen kirjon. Kerrostalon ovien takaa avautuu monenmoista mieltä ja mielettömyyttä, onnea ja sen kääntöpuolta.

Yhden sydänystävänkin Irma saa. Yksinäisen sydänystäväksi pääsee helposti. Pirjo Luoma-ahon Irja on tottunut sopeutumaan kaikkeen, miksipä ei ovesta tupsahtaneeseen vieraaseenkin.

Ilmari Hätilän (Pekka Autiovuori) riemastuttava vanhus elää todellisuuden rajamailla ja tytär (Paula Siimes) vahtii hänen eloaan.

Yhden oven takaa löytyy kurjuuden kurjuutta. Virtanen (Antti Pääkkönen) vetää viinaa minkä kerkiää, kun ei muutakaan ole. Toisen oven takana nuoren parin pumpulionni pyörähtelee kepeästi mutta itseensä käpristyneenä.

Lavastuksellisesti kaiken taustana on Hakaniemen Ympyrätalo, jonka liepeillä Irma törmää mukavaan peruspultsariin (Jani Karvinen) ja pirteään feissarityttöön (Elena Leeve).

Yksinäisyyden ympyrä ja kohtaamiset sen kehällä pyörivät siis monella tasolla. Irma analysoi järkevästi kaikkea, mutta toimii tunteen kautta. Ihmisellä on toista ikävä, ja siitä liike lähtee.

Pienimuotoinen esitys on hauska. Sen rytmi nappaa mukaansa ja Irman turmeltumaton toiminta saa katsojan hyväksynnän, vaikka poliisiakin hänen peräänsä jo huudellaan.

Pirjo Puukko



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti