Palkkamurhaajan painajainen/HKT

 Hurmaavan kaheli tyyppigalleria

Francis Veber: Palkkamurhaajan painajainen. Suomennos: Reita Lounatvuori. Ohjaus: Mika Eirtovaara. Lavastus: Peter Ahlqvist. Puvut: Elina Kolehmainen. Suomenkielinen kantaesitys Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä 6.9.2017.
 
Antti Peltola, Santeri Kinnunen ja Iikka Forss © Mirka Kleemola
Monesti on käynyt niin, että en ole farssia katsoessani edes hymyillyt. Ja farssin tehtävä kun on nimenomaan esittää asioita sellaisella kierteellä, että katsoja hullaantuu tarkan ajoituksen merkkaamista kommelluksista, väärinymmärryksistä ja äkkikäänteistä.

Francis Veberin Palkkamurhaajan painajainen ei sisällöllään yllä aivan genren parhaimmistoon, missä yhteiskunnan vääristymät ja sementoitunut normisto saavat huutia. Kaikki seitsemän ovea käyvät kuitenkin tiuhaan, kun palkkamurhaaja ja toisen luokan valokuvaaja osuvat naapureiksi hotelliin.

Mika Eirtovaaran ohjaama esitys on vauhdin ja sanailun keitos, jolle ei voi olla lämpenemättä. Tyyppigalleria on hurmaavan kaheli ja sen toiminta on ajoitukseltaan osuva. Liekö Eirtovaaran stand up koomikkoudella osansa lopputuloksen vääntöön. 

Santeri Kinnusen Ralph on kylmähermoinen palkkamurhaaja, joka kaipaa vain toimintarauhaa suunnitelmansa toteuttamiseen. Pahaksi onneksi naapurihuoneen valokuvaaja Frank (Iikka Forss) hyppii vaimon jättämänä pitkin seiniä ja päättää tehdä itsemurhan. Tämä ei onnistu ja hotellin henkilökunta joutuu sekaantumaan asiaan. Samalla tulee vedetyksi mukaan naapurihuoneen asukas, ja soppahan siitä syntyy.

Kinnunen ja Forss kuljettavat riemastuttavan pidäkkeettä roolejaan, jotka eivät kohtaa ajatuksen tasolla toisiaan lainkaan ja juuri siksi kaikki vääntyy mutkalle. Kehonkieltä ja mimiikkaa käytetään erittäin taitavasti, fyysinen ponnistus on melkoinen.

Peter Ahlqvistin lavastus toimii hyvin tapahtumien todistajana. Myös hotellipalvelija (Antti Peltola) ja poliisi (Sauli Suonpää) joutuvat vain tapahtumien todistajiksi, mutta kääntävät pelkällä ilmestymisellään juonta uusiin käänteisiin.

Lisäkierrettä tapahtumiin saadaan, kun Frankin vaimo (Sanna Saarijärvi) ja hänen uusi tohtorimiehensä (Jouko Klemettilä) lääkkeineen saapuvat paikalle.

Esitys on mallikas lajinsa edustaja ja toimii aivojen nollaajana erinomaisesti.



Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hitler ja Blondi – SKT

Kuva
  Seela Sella mestaroi pahaksi muuttuvan ihmisen Seela Sella, Verneri Lilja ja Niina Ranta © Kari Sunnari Hitler ja Blondi, kirjoittanut ja ohjannut Michael Baran, lavastus ja pukusuunnittelu Tarja Simone, valosuunnittelu Eero Auvinen, äänisuunnittelu Kyösti Kallio, dj-materiaalit Juhani Nuorvala ja Juhani Liimatainen. Helsingin ensi-ilta Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 24.9.2020.  Michael Baranin Hitler ja Blondi sai kantaesityksensä Tampereen Työväenteatterin Eino Salmelaisen näyttämöllä helmikuussa. Kansallisteatterin Suurelle näyttämölle on rakentunut taatusti erilainen esitys, jolle paikka ja tila jo itsessään antavat lisämerkityksiä. Näytelmä on nimetty kolmeksitoista lauluksi diktaattorille, saksanpaimenkoiralle ja pianolle. Näyttämökuva odottaa katsojaa julmetun kauniina ja kutsuvana. Kesäpäivä sinitaivaineen, ilma täynnä valkoisia heliumpalloja, ja pehmeällä tantereella iloisen kuosin verhoamat sohva ja nojatuoli. Vain kaiuttimista aika ajoin kuuluva hiljaine...
Lue lisää

Punaorvot – HKT

Kuva
  Punaorpojen Pohjanmaa-keikan hinta Anneli Kanto – Lauri Maijala: Punaorvot. Ohjaus Lauri Maijala, lavastus Janne Vasama pukusuunnittelu Tiina Kaukanen, valosuunnittelu Kari Leppälä, sävellys ja äänisuunnittelu Aleksi Saura. Kantaesitys Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä 2.9.2020.  ©Stefan Bremer  Ohjaaja Lauri Maijala lausui ennen syyskauden ensimmäistä esitystä muutaman sanan poikkeavasta ajastamme ja illan näytelmästä Punaorvot. Aihe oli valinnut tekijät. Vaiettu historia vaati päästä näyttämölle.  Sisällissota jätti jälkeensä punaleskiä, joiden asema oli yhteiskunnan pohjimmaisin. Ei ollut työtä, ei rahaa, joten ei leipääkään, ja punaorpoja oli paljon. Avuksi tarjottiin vain mahdollisuutta antaa lapsensa sinne, missä ruokaa oli, eli Pohjanmaalle. Sinne vietiin 1700 lasta. Anneli Kannon ja Maijalan teksti avaa yhden perheen tragedian kautta hyväksi mainostetun asian toista puolta.  Maijala on jälleen luonut runsaan esityksen. Näyttämöllä ...
Lue lisää

Kaikki äidistäni – SKT

Kuva
  Näyttävää ja runsasta, mutta ydin katoaa Kaikki äidistäni, Samuel Adamsonin näytelmä Pedro Almodóvarin elokuvan pohjalta. Ohjaus Anne Rautiainen, suomennos Reita Lounatvuori, lavastus Kati Lukka, pukusuunnittelu Tarja Simone, valosuunnittelu Kalle Ropponen, äänisuunnittelu Esa Mattila, videosuunnittelu Pyry Hyttinen. Suomen kantaesitys Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 16.9.2020. Katariina Kaitue, Kristiina Halttu ja Pirjo Luoma-aho ©Tommi Mattila Anne Rautiaisen ohjaama Kaikki äidistäni -näytelmä alkaa vahvana näyttämökuvana: muurien ympäröimä aukio, sataa rankasti, yksinäinen hahmo, nuori Esteban, jonka kohtalo on jäädä auton alle. Alun avainkohtauksen tunnelma toistuu esityksen mittaan eri näkökulmista, ja sade kastelee osalliset aina. Yksikään menettämisen teeman äärelle joutuva ei säästy. Kaikkiaan näyttämökuva liikkuu kevyesti Kalle Ropposen tyylikkäästi valaisemassa maailmassa. Tähän maisemaan liittyvät Kristiina Haltun espanjaksi esittämät laulut, jotka soivat k...
Lue lisää