perjantai 17. helmikuuta 2017

Tenorit liemessä /HKT


Näin kierretään farssin karikot


Ken Ludwig: Tenorit liemessä. Suomennos: Reita Lounatvuori. Ohjaus: Jaakko Saariluoma. Lavastus: Katariina Kirjavainen. Puvut: Sari Salmela. Valosuunnittelu: Kari Leppälä. Äänisuunnittelu: Eradj Nazimov. Pohjoismainen kantaesitys Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä 8.2.2107.


Taneli Mäkeä, Eero Saarinen, Iikka Forss ja Santeri Kinnunen © Tapio Vanhatalo

Farssi on kammottavaa seurattavaa, jos sen kaikki palaset eivät ole kohdallaan. Niin monen tekijän on osuttava nappiin, että esityksestä tulee herkullista räiskettä, jollaiseksi farssi on tarkoitettu.

Ken Ludwigin Tenorit liemessä (2015) on tyypillinen lajinsa edustaja, jossa ovet käyvät ja henkilöistä erehdytään vähän väliä. Katsoja on ainoa, joka tietää asioiden tolan.

Ollaan 1930-luvun Pariisissa ja odotellaan illan suurta stadionkonserttia, johon on saatu koottua kolme kuulua tenoria. Kaikki ei tietenkään mene niin kuin on suunniteltu ja alkuperäiskokoonpano muuttuu matkan varrella moneen kertaan. Manageri (Taneli Mäkelä) hikoilee oikuttelevien taiteilijoiden puristuksessa ja vauhtia toden totta riittää.

Jaakko Saariluoman ohjaama esitys onnistuu olennaisessa. Sen miehitys klaaraa tyylilajin erinomaisesti jokaista nyanssia myöten. Ajoitus toimii ja hulvattomien tyyppien galleria on vastustamaton. Saariluoman monipuolinen komiikan taito siirtyy vangitsevana näyttämölle.

Kaksoisrooli panee Eero Saarisen tiukille ja hän saakin ravata kulisseissa näyttämön laidalta toiselle. Saarinen tekee molemmat roolit loistavasti, ja etenkin hotellin pikkolona hän avaa nauruhanat.

Santeri Kinnusen Max on nainut managerin tyttären ja päässyt sitä kautta etenemään laulajana. Kinnunen on aina ajoituksen mestari, niin nytkin. Ja ah ja voi, kuinka ihanasti hän laulaa playbackina soolonsa.

Iikka Forssin nuoren sankaritenorin kohtalona on joutua valtavan väärinymmärryksen kohteeksi ja yrittää selviytyä siitä. Yritykset vievät uusiin väärinymmärryksiin ja pyöritys kiihtyy.

Taustalle eivät jää näytelmän naisetkaan. Riitta Havukainen tekee rehevän roolin maailmankuulun tenorin vaimona, Jonna Järnefeltin dramaattinen venäläiskaunotar haastaa muut sensuellisti ja Oona Airola on raikas tähtitenorin tyttärenä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti