perjantai 21. helmikuuta 2014

Lauantai


Hämeen Sanomat  19.2.2014

Elämä on peliä Lauantai-näytelmässä


Ian McEwan: Lauantai. Juhani Lindholmin käännöksen pohjalta dramatisoinut Eva Buchwald. Ohjaus: Irene Aho. Lavastus: Markus Tsokkinen. Puvut: Sari Suominen. Valosuunniittelu: Max Wikström. Äänisuunnittelu: Jussi Matikainen. Suomen kantaesitys Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä 12.12.2014.

Johannes Holopainen, Seppo Pääkkönen, Maria Kuusiluoma ja Petri Liski (© Tuomo Manninen)
Aivokirurgi Henryn elämä on päällisin puolin kunnossa. Ammattistatus takaa taloudellisen hyvinvoinnin, vaimo on kaunis, poika on lahjakas blueskitaristi ja tytär juuri saanut julkaistuksi runoteoksen.

Siitä huolimatta Henry ei voi hyvin. On vuosi 2003 ja Irakin sotaan valmistautuminen saa ihmiset osoittamaan mieltään, ja Henry on nähnyt aamulla palavan lentokoneen taivaalla.
Läpi näytelmän kulkeva rankka squash-peli tarkkoine sääntöineen lääkärikollegan kanssa asettuu vastakkain säännöttömän elämänpelin kanssa. 

Ian McEwanin Lauantai-romaaniin perustuvan näytelmän ensimmäisellä puoliskolla Henryn ajatukset lyövät säröjä kuvaan ja toisella puoliskolla sen tekevät konkreettiset tapahtumat.
Kolme sukupolvea erilaisine arvoineen törmää toisiinsa. Yksityinen ja yhteinen menevät umpisolmuun. Globaali tarjoaa mahdollisuuksia, mutta ahdistaa.

Yhteiskunnallinen lanka rispaantuu

Irene Ahon ohjaaman näytelmän alku on visuaalisesti kaunis. Pelihalli laajenee avaruudeksi, tähtitaivaaksi ja lopulta Lontoon öiseksi valomereksi. Kuvien kautta avautuu niin mielen kuin maailmankin syli. 

Äänimaisema täplittää hienovaraisesti näyttämön tapahtumia. Se kudelma on ehyt.
Seppo Pääkkösen Henry ja Petri Liskin anestesialääkäri leikkaavat maailmaa älyn kautta.
Toisaalla ovat Daisy-tytär (Ulla Raitio) ja vanha appiukko (Antti Litja) runoineen. Tieto ja tunne kisaavat siinä missä miehet hikisinä pelissään. 

Litjan menneessä maailmassa elävä runoilijasuuruus on viipyilevä mauste hektisessä ajankuvassa. Raition Daisy edustaa pitkässä kukkamekossaan stereotyyppistä runotyttöä.
Antti Litja ja Ulla Raitio (©Tuomo Manninen)
Kristiina Halkola tekee topakan roolityön Henryn muistisairaana äitinä.

Kristiina Halkola ja Seppo Pääkkönen(©Tuomo Manninen)

 
Näytelmän toinen puolisko tuo tapahtumat samaan tilaan, hautuvan kalapadan tuoksuun. Squash-hallin ulkopuolella sattuneen liikenne-episodin seurauksena juhlaillallista saapuu sekoittamaan Joonas Saartamon vahvasti esittämä Baxter kaverinsa kanssa.

Alamaailman kaveri pakkoliikkeineen rikkoo kuviot täysin ja muljauttaa maailman nurjan puolen näkyviin. 

Kun kaikki aiempi uhkakuvineen on ollut uskottavaa, jää loppuratkaisu kuitenkin ohueksi. Kuva on kaunis, kun runo voittaa maailman rujouden, Lontoon värjäytyessä ruskaan, mutta kovin epäuskottava.

Yhteiskunnallinen lanka kulkee läpi näytelmän. Se rispaantuu kuitenkin niin moneen suuntaan, että on työ sitoa niistä ehjää kokonaisuutta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti