Villahousuhäpeä – Avoimet Ovet

Kiviä ja mutkia hoitopolulla

Villahousuhäpeä, Eira Mollbergin romaanin pohjalta dramatisoinut ja ohjannut Hanna Kirjavainen, lavastus-, puku- ja videosuunnittelu Alisha Davidow, valosuunnittelu Ainu Palmu, äänisuunnittelu Pekka Lehti, kuoron johto Larissa Qvintus-Petsalo. Kantaesitys Teatteri Avoimissa Ovissa 19.9.2019.

© Mitro Härkönen

Hanna Kirjavaisen johtajakauden avaus Teatteri Avoimissa Ovissa on Eira Mollbergin kirjoittama Villahousuhäpeä. Se on kuvaus kuuluisan ohjaajaisän tyttärestä, joka joutuu etsimään elämänsä suuntaa tavanomaista rankemman kaaren kautta. 

Esitys alkaa sanojen etsimisellä, niiden merkityksien pohtimisella. Näyttämöä hallitsee loimottavan kupliva harmaa valomeri. Ollaan sananmukaisesti alussa, ei missään. Harmittavasti puhuttua ääntä on kaiutettu niin, että kaikista sanoista ei ainakaan ennakkonäytännössä saanut selvää. Esityksen lopussa palataan samaan sanojen etsimisen tilaan, ympyrä sulkeutuu.

Metaforista sanojen etsintää seuraa melko pitkä kohtaus, jossa Eira toimii Brita Kekkosen elämäkerran kirjurina. Siinä loikataan politiikan näyttämölle ja kenties hieman syrjään näytelmän varsinaisesta teemasta. Pahitteeksi ei ole tietää jotain Suomen historiasta Kekkosen aikana.

Jatko rakentuu sirpaleisista kohtauksista, jotka liukuvat aikojen ja paikkojen läpi liikoja selittelemättä. Päähenkilö elää osin oman perheensä pihdeissä, mistä rimpuilee irti kohdatakseen toisenlaisia painajaisia.  

Lavastuksen elementteinä ovat laatikot. Pienet valkoiset laatikot ovat paikkoja, joista löytyy jotain tai jonne mennään. Lisäksi on iso läpinäkyvä laatikko, luostari, jonka sisällä ortodoksikuoro laulaa kauniisti tai työskentelee. Varjoprojisoinneilla tuodaan ulkopuolista maailmaa näyttämön eli päähenkilön mielen seinille. Eiran säröilevä sisäinen maailma saa lohtunsa luostarista ja uskosta, mutta hän kaipaa myös toisenlaista elämää.

© Mitro Härkönen

Näyttelijöitä on vain kaksi, Irina Pulkka ja Laura Malmivaara. Pulkka kuljettaa muistiinpanoja tekevän nuoren Eiran salonkien ja silmäätekevien luota mäkiseen maastoon, joka vie katkolle ja lopulta kuntoutuksen hoitopolulle. Pulkka työstää häpeän keskellä elävää rooliaan rohkeasti ja saa hahmoon paljon sävyjä. 

Malmivaara joutuu paahtamaan kaikki vastaantulevat henkilöt nopeilla asuvaihdoksilla ja habituksen muutoksilla. Juoksutus Jumalasta Brita Kekkosen ja monen muun hahmon kautta pulimummoon ja hoitotonttuun on kova urakka. Muutama nasakka hahmo syntyy, mutta tahattomalta komiikaltakaan ei säästytä.

Esityksen jälkeen joutuu miettimään, mitä sillä oikeastaan haluttiin kertoa. Episodimainen rakenne kurkottaa niin moniaalle, että ajoittain fokus häipyy.

© Mitro Härkönen