Fucking Åmål
Hämeen Sanomat 26.2.2013
Tunnin mittainen teinituskan läpiajo
Riihimäen Teatterin Fucking Åmål on
näyttämöllä hahmoton
Kukas Moodysson: Fucking Åmål. Dramatisointi: Asta Honkamaa.
Ohjaus ja sovitus: Aino Kivi. Lavastus: Marko Karvonen. Puvut: Tiina Joutsen.
Valosuunnittelu: Sami Rauhala. Äänisuunnittelu: Kari Paukola. Ensi-ilta
Riihimäen Teatterissa 16.2.2013.
Mitä yhteistä on Riihimäellä ja Åmålilla? Molemmat ovat
pikkukaupunkeja, joihin viimeisimmät muotivirtaukset tulevat hieman viiveellä.
 |
| Katja Peacock ja Maija Siljander (Kuva Jukka Salminen) |
Mitä yhteistä on Fucking Åmål -elokuvalla ja Riihimäen
Teatterin Fucking Åmål -esityksellä? Kummassakin on harrastajia
ammattinäyttelijöiden rinnalla. Riihimäen esitykseen ovat panoksensa antaneet sekä
Nuorisoteatteri että Riihimäen lukio.
Riihimäen Teatteri on uudistanut ohjelmapolitiikkaansa
siten, että valtaosa sen omista näytännöistä on pienproduktioita, joita voi
tilata. Osa teatterissa nähtävistä näytännöistä on muutaman esityskerran vierailuja.
Aino Kiven ohjaama menestyselokuvan teatteriversio on tunnin
mittainen kokonaisuus, jota voi tilata kouluihin työpajalla laajennettuna
pakettina.
Betoniseinien sisä- ja ulkopuolella taistellaan omasta
paikasta rock-musiikin siivittämänä. Tunteet puristuvat ulos hillitsemättöminä
ja vääriin kanaviin ahdettuina, kun muuta ei osata.
Nuoruusahdistuksen rinnalle
rakennetaan koomista juonnetta, joka paikoin toimii mutta aiheuttaa osin
myötähäpeää.
Yksi sana riittää
Kaksi teini-ikäistä tyttöä, Agnes ja Elin, etsii
identiteettiään ja tulee siinä samalla rouhaisseeksi yhteisönormeja. Mitä
nuorelta odotetaan ja millainen maailma häntä odottaa? Millainen hän itse
haluaa olla?
Vanhemmat eivät tajua tai eivät halua tajuta. Koulussa
opetetaan hauki on kala -tyyppisesti, mikä ei jaksa kiinnostaa. Jäljelle jää
harhailu yksin ikäistensä kanssa.
Tulevaisuus pelottaa, varsinkin jos huomaa olevansa
peruspirtaan istumaton. Juodaan viinaa ja etsitään ravisuttavia kokemuksia,
vaikka lääkekaapista.
Näytelmän kielestä varoitetaan jo ennakkoon. Kun ajatuksiaan
on vaikea ilmaista, löytyy yksi sana kaikissa muodoissaan, joka kertoo kaiken. Vittu
kun vituttaa.
Screenillä näytetään aidosti teini-ikäiset Agnes ja Elin.
Videot jäävät ulkokohtaisiksi roiskaisuiksi, jotka olisi voinut jättää pois,
sillä ne lisäävät vain kokonaisuuden hahmottomuutta.
Esitys ottaa kontaktia yleisöön alusta asti. Roolihahmot
tulevat näyttämölinjan yli, hamuavat katsojien käsiä kuin rocktähdet ikään.
Välittömän tunnelman luominen on kuitenkin haaste.
Nuorille suunnattu esitys
Orkesteri on läsnä kaiken aikaa ja musiikki onkin olennainen
osa näytelmää. Juho Markkanen Nirvana-paidassaan laulaa hyvin, mutta sanat
puuroutuvat eikä niistä saa selvää.
 |
| Juho Markkanen on bändin solisti Riihimäen Teatterin Fucking Åmål-esityksessä (Kuva Jukka Salminen) |
En täysin ymmärrä, miksi Esko Rissanen on pantu näyttelemään
Elinin siskoa. Tämä on se myötähäpeän kohta. Periaatteessahan on hauskaa, kun
iäkkäämpi miesnäyttelijä keikistelee peruukki päässä tyttösenä, mutta kysymys
’mikä ei kuulu joukkoon’ tunkee eittämättä mieleen.
Kaiken kaikkiaan Fucking Åmål on nuorille suunnattu
näytelmä. Ennen esitystä katsoja saa mukaansa valotikun. Milloin sitä pitää
käyttää, en tiedä. Ehkä aina kun siltä tuntuu. Ei tuntunut kertaakaan.
Kommentit
Lähetä kommentti