Myrskyluodon Maija/HKT


Ihminen ja luonto ovat yhtä 

Myrskyluodolla


Anni Blomqvist: Myrskyluodon Maija. Dramatisointi: Seppo Parkkinen. Laulujen sanat: Maija Vilkkumaa. Ohjaus: Kari Rentola. Musiikki: Lasse Mårtenson. Musiikin sovitus: Arttu Takalo. Kapellimestari: Eeva Kontu. Koreografia: Jyrki Karttunen. Lavastus: Katariina Kirjavainen. Pukusuunnittelu: Riitta Anttonen-Palo. Valosuunnittelu: William Iles. Kantaesitys Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 24.8.2017.

© Tapio Vanhatalo

 Kesällä 1976 suomalaiset television katsojat tutustutettiin koskettavalla tavalla Ahvenanmaan saariston ankariin oloihin, kun Åke Lindmanin ohjaama Myrskyluodon Maija alkoi. Anni Blomqvistin Myrskyluoto-romaanisarjasta dramatisoitu kuusiosainen tv-sarja sulatti sydämet ja sitä on uusittu pariin otteeseen, viimeksi 2015.

Vaikkei olisi nähnyt tv-sarjaa, ei ole voinut välttyä kuulemasta Lasse Mårtensonin siihen säveltämää tunnusmelodiaa. Nyt tarina on muokattu musikaaliversioksi, jonka laulut Maija Vilkkumaa on sanoittanut.

Seppo Parkkisen dramatisoima ja Kari Rentolan ohjaama musikaali avaa remontissa olleen Helsingin Kaupunginteatterin syyskauden ja on 100-vuotiaan Suomen juhlaesitys.

Näyttämöllä kuvataan vahvasti luonnonvoimien armoilla kamppailevien ihmisten arkea ja juhlaa. Tuulia, aaltoja, pouta- ja myrskypilviä sekä talven pakkasia lumimassoineen vyörytetään lavalle runsaasti ja paikoin tarina on jäädä niiden jalkoihin.

Luonto ei ole vain lavasteina vaan Jyrki Karttusen koreografia lennättää siniasuisen joukkion hyökymään aaltoina, vaanimaan tuulina ja iloitsemaan paisteena. 1800-luvun saaristolaisten elämässä ovat vahvasti mukana erilaiset henget ja uskomukset. Nekin ruumiillistuvat koreografiassa.
Näyttämö on avara, niin kuin meri. Punaiset saaristolaistalot asettuvat vaatimattomina paikoilleen, ja kasvillisuus on vain viitteellisinä elementteinä. Ihmisten arkea määrittävät veneet, verkot ja kalasaaliit.

Tässä miljöössä Maija naitetaan Jannelleen ja asuinpaikaksi osoitetaan kaukainen Myrskyluoto. Hääkohtaus on erinomainen kuvaus kalastajakylän yhteisöllisyydestä, joka muutenkin nousee kautta linjan hyvin esiin. Elo onnistuu vain toisiaan auttamalla. Marjut Toivasen esittämä kätilö-ruumiinpesijä Vallborg on auttamisen ja huolehtimisen henkilöitymä.

Maijan roolissa taituroi Laura Alajääski ja Jannea esittää lämminääninen Aaro Wichmann. Nuorenparin arka toisiinsa tutustuminen on koskettavaa. Rakkaus kasvaa eleettömästi mutta juurtuu kaikkien vastoinkäymistenkin keskellä syväksi.

Maijan ja Jannen lasten kautta avataan raikkaasti kiintymys karuun luontoon, kotisaareen. Kotiin kaivataan kylältäkin, vaikka siellä olisi seuraa. Lapsinäyttelijät kuljettavat niin puhe- kuin lauluosuutensa erinomaisesti.

Tarinasta on jouduttu dramatisoimaan paljon pois, mikä toimii pääosin. Pienin viittein saadaan lapsikatras lisääntymään ja kasvamaan, Oolannin sota englantilaislaivoineen liu’utetaan vauhdikkaasti hävityksiä myöten. Verkkoja paikkaamalla varmistetaan tulevat silakkasaaliit, mutta paikataan myös surut ja murheet.

Joitakin irrallisia palasia on kuitenkin jäänyt eikä niille löydy helposti motiivia juonenkuljetuksessa. Kokonaisuus oli ensi-illassa vielä hieman jäyheä. Niinpä esimerkiksi jatkuvat pilvien laskut ja nostot varastivat huomion tarpeettomasti.

Arttu Takalon musiikin sovitus myötäilee myrskyä ja tyyntä, niin luonnon kuin ihmismielen. Eeva Kontu saa orkesterin soimaan vivahteikkaasti. Vahva tunnusmelodia sykähdyttää toistuessaan joka kerta. Mikään muu sävelkulku ei nouse sen tasolle.




Hämeen Sanomat 26.8.2017



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokki, varas, vaimo ja rakastaja

Kartta – Kansallisteatteri

Usko, toivo, huijaus – Ryhmäteatteri