Usko, toivo, huijaus – Ryhmäteatteri

Usko, toivo, huijaus -näytelmä tarjoaa tietä onneen 
Veera Tyhtilä: Usko, toivo, huijaus – eli kuinka köyhää käytetään. Ohjaus Juha Kukkonen, lavastus Janne Siltavuori, valo- ja videosuunnittelu Ville Mäkelä, äänisuunnittelu Jussi Kärkkäinen, pukusuunnittelu Ninja Pasanen. Ensi-ilta Ryhmäteatterissa 8.2.2020.

Minna Suuronen, Santtu Karvonen ja Jutta Järvinen ©Mitro Härkönen

Päivän sana on ollut jo pitkään liki kaiken markkinointi, jopa markkinoinnin markkinointi. Tärkeintä on saada brändättyä niin tavaraa kuin ihmisiä. On vain uskottava itseensä ja asiaansa ja painettava menemään digitaalisen avaruuden antamilla avaimilla onneen.

Veera Tyhtilän Ryhmäteatterille kirjoittama Usko, toivo huijaus -näytelmä kuvaa ajankohtaista ongelmakenttää työttömyyden kurimukseen joutuvan perheen kautta. Yllättäväksi auttajaksi astuu taitava markkinoija, ja kohta Nurmisen pariskunta on jo perustanut yrityksen. Etenkin Sissi-äiti (Minna Suuronen) heittäytyy yrittämiseen niin, että teini-ikäiselle Tille-tyttärelle (Jutta Järvinen) ei enää aikaa riitä, eikä oikeastaan muullekaan.  

Näytelmä on kuin pyörivä kolmio, jonka yhtenä kulmana on Nurmisen kolmihenkinen perhe, toisena elämäänsä ihmisten huijaamisella kicksejä hankkiva Yazz Donau (Santtu Karvonen) ja kolmantena vankimielisairaalan lääkäri Hannu Vasama (Robin Svartström), joka tutkii psykopaatin toimintaa. 

Juha Kukkosen ohjaaman näytelmän tapahtumat vyöryvät niin perheen yrityskuvioiden solmujen selvittelyssä kuin tyttären yhä kasvavan yksinäisyyden kuvauksessa. Jutta Järvisen esittämä Tille katoaa yhä syvemmälle sosiaalisen median syövereihin ja sitä kautta juonikuvioon saadaan yllätyksiä. Myös Yazzilla on omat ongelmansa, joita hän selvittelee Applen Sirin kanssa. Ihmisten kanssakäymistä korvaavan sosiaalisen median lonkerot levittyvät kaikkialle ja sylkevät likaista kuvastoaan.

Tyhtilä on taustoittanut tekstiään vankisairaalan ylilääkäri Hannu Lauerman tutkimuksilla. Näytelmä purkaakin varsin paljon psykopatiaan liittyvää tietoa. Mietin paikoin, onko sitä liikaakin ja viekö se mahdollisuuden eläytyä roolihahmojen tunteisiin. 

Tapahtumat etenevät vauhdikkaasti ja näyttelijäntyö on erinomaista. Karvosen maaninen saarnaaja muuttuu hetkessä hirviöksi ja Järvisen Tillen minimalistinen kuoreensa vetäytyminen repeää rohkeaksi irtiotoksi. Suurosen Sissi kamppailee epätoivon ja innostumisen välillä uskottavasti ja Miksu-isä (Robin Svartsröm) ihmettelee villasukissaan kaikenlaista pöhinää ympärillään. Yleisilme on jatkuvan paniikin läsnäolo, kukin pyristelee neuvottomana. Loppuun saadaan yllätyskäänne, jolla avataan pelikentän tapahtumien taustaa.

Janne Siltavuoren lavastama näyttämö rakentuu läpinäkyvien pleksien muodostamien tilojen kautta. Se on kuin internet, jossa kaikki on mahdollisesti näkyvillä. Yksityisyys häviää huomaamatta ja varomaton joutuu tykityksen kohteeksi. 

Julkaistu Hämeen Sanomat 1.2.2020