Miehen kylkiluu – Riihimäen Teatteri

Naimakauppoja karikatyyrien voimin

Maria Jotuni: Miehen kylkiluu. Sovitus, ohjaus ja lavastus: Mikko Roiha. Pukusuunnittelu: Taina Sivonen. Äänisuunnittelu: Moe Mustafa. Kahdeksan teatterin yhteistuotannon Riihimäen Teatterin ensi-ilta 27.9.2018.

© Moe Mustafa

Mikko Roiha jatkaa klassikkojen versiointia monen teatterin yhteistyönä. Viime vuonna Riihimäellä nähtiin pohjalaismaisemaan sijoittuva Orvokki Aution Pesärikko, nyt vuorossa on versio Maria Jotunin näytelmästä Miehen kylkiluu. Jotunin itäsuomalaiset juuret puskevat vahvasti esiin heittäessään toimintaan mahdollisuuden tehdä tai olla tekemättä, kun Aution tekstissä asiat olivat juuri niin kuin sanottihin.

Näytelmä on tuotu 60- ja 70-lukua muistuttavaan miljööseen, mistä vihjaavat lavastus, puvustus ja taustalla soiva musiikki. Ollaan huoneessa, joka on vain puolen näyttämön korkuinen ja jonka seinän mittaisen ikkunan verhot ovat kiinni (välillä joku tirkistelee ulkoa verhojen läpi). Tila on lähes tyhjä, vain yksi viherkasvi ikkunalaudalla, sähköinen kosketinsoitin ja porrasjakkara. Aikakautta ei silti niitata täsmällisesti lukkoon vaan läpi kuultaa niin menneisyys kuin myöhempi aika.

Lemmenkaruselliksi luonnehdittua komediaa viedään nyt vahvasti farssin suuntaan. Ovissa ravataan ja yllätyksiin törmätään, peruukit vaihtuvat ja ilmaisua ruuvataan ronskin liioittelun suuntaan – tuloksena on lavallinen karikatyyrejä.

Liioitteleva ilmaisu karkaa välillä lentoon kuin varieteessa. Vaikka esityksessä ei varsinaisesti tanssita, heittäydytään usein tarkan koreografian kuvioihin. Ikään kuin tekstin määrittämiä kehyksiä riepoteltaisiin mennen tullen. Tulos on hilpeä, vaikka näyttämöllä nähdään pääosin vakavia, jopa äreitä ilmeitä. Miksi muuten?

© Moe Mustafa

Apteekkarin (Paavo Honkimäki) syntymäpäivän ympärillä riittää tohinaa. Juhlaa pitäisi valmistella, mutta se jää ihmissuhdekuvioiden jalkoihin. Kaikki pyörii naimakauppa-asian ympärillä.

Apteekkarin silmä on taittunut kaupungista tulleen apteekkioppilas Ainin (Anne Niilola) lanteenviivaan. Vaimo Elli (Maija Siljander) on huomannut asian. Hän tapailee kosketinsoittimella disco-kompin päälle herkkää Sua vasten aina painautuisin -melodiaa, ja kehii paljastamissuunnitelmaa. Mustasukkaisuuden kautta näytetään ennakkoluulot mutta myös toisensa kohtaamattomuus.

Apteekin emännöitsijä Amalia (Anne Niilola) lähestyy rohkeasti työntekijä Lukassonia (Hannele Laaksonen) ja saa lupsakan miehen lupaamaan kihlat. Harmittavasti myös tohtorin emännöitsijä Miina (Ulla Reinikainen) on lähestynyt Lukassonia, joka haluaisi oikeastaan molemmat naiset. Ovela Amalia keksii ongelmaan ratkaisun.

Naimakauppoja tehdään rahan houkuttamana mutta myös lemmenkaipuun kutittelemana, ja ihan vaan tavan vuoksi. Statuksien yli ei naida vaan jokainen tietää yhteiskunnallisen paikkansa. Näytelmän erikoisin naimakauppa syntyy, kun Amalian leskeksi jäävä veli (Paavo Honkimäki) huutaa vaimoa rinnalleen, kun on se lehmä hoidettavana. Roolille valittua huutorekisteriä jäin pohtimaan.

Jotunin dialogi möyhii ihmisen mieltä näennäisen kapeasti ja pinnallisesti, mutta ohimennen sohaisee ympäröivää maailmaa ja sen asenteita tarkasti.

Näytelmän läpi kiinni pysyneet verhot on lopussa avattu ja näyttelijät seisovat talon ulkopuolella tuijottaen tiiviisti katsomoon. Jokainen voi miettiä, mitä väliin jäävässä tyhjässä tilassa äsken tapahtui.  

Hämeen Sanomat 2.10.2018