Arki ja kauhu – Q-teatteri

Kun mikään ei kosketa


Akse Pettersson ja työryhmä: Arki ja kauhu. Ohjaus: Akse Pettersson. Lavastus ja valosuunnittelu: Ville Seppänen. Musiikki ja äänisuunnittelu: Kasperi Laine. Pukusuunnittelu: Sanna Levo. Videosuunnittelu: Ville Seppänen ja Martti Tervo. Kantaesitys Q-teatterissa 21.2.2018.
 
Lisää kuvateksti
En nähnyt Q-teatterin Kaspar Hauseria, joten asetun ilman ennakko-odotuksia ja paineita Akse Petterssonin ohjaaman Arki ja kauhu -näytelmän esitykseen. Näyttämökuva monilokeroisine tiloineen ja videointeineen vihjaa runsauteen. Esityksen edetessä käy nopeasti selväksi, että ainakaan dialogilla ei herkuteltaisi. Kaikki muu on tarkkaan mietittyä, äänitehosteita myöten. Huomaan nilkkasukkien kuviotkin.

Nelihenkinen porukka heräilee aamuun samasta sängystä. Jokaisella on omat aamurutiininsa ja arki kulkee samaa rataa kuin aina, yksilöllisen itsekkäästi. Pelit ja koneet imaisevat päivän mittaan virtaansa, mutta ihmiset kulkevat toistensa ohi.

Talon lisäksi on puutarha ja metsikkö, missä videokamera taltioi tapahtumia. Esitys etenee hitaasti, silmä selaa kuvastoa ja mieli etsii merkityksiä, joita näytelmä ei välttämättä edes halua tuottaa. Jokainen roolihahmo saa hetkensä, niin arjessa kuin kauhussa.

Joonas Heikkinen, Sonja Kuittinen, Pirjo Lonka ja Eero Ritala kulkevat näytelmän roolihahmoina päivä toisensa perään ilmeettöminä. Mikään ei kosketa. Elämän suuri haave kiteytyy makuuhuoneessa syntyvässä laulussa, jossa Ritalan hahmo etsii oikeita sanoja kertoakseen toiselle hartaimman toiveensa. Toive naurattaa, mutta ilmaisee pohjimmiltaan ääretöntä tyhjyyttä.

Kun arjen tylsyys on viety tappiin, alkaa tapahtua. Lavalle heitetty kauhu on liioiteltua, koomista ja kömpelöä, kuin satukirjoissa, mutta roolihahmoille totista totta. Yksi muuttuu ihmissudeksi, puutarhassa vaanivat pedot ja kirjahyllystä aukeaa ovi kauhutarinoiden tulla ja vallata tila. Jokainen on yksin pelkonsa kanssa, muut eivät reagoi.

Kun kukin on pelkonsa kohdannut, näytelmän esittäminen katkeaa ja näyttelijät riisuvat rooliasunsa. Alkaa toisenlainen kauhu, josta ei puutu eritteitä eikä verta. Puhdasta splatteria seuratessaan miettii, mitähän muut mahtavat miettiä.

Tämän vuoden Milanon muotiviikolla Guccin mallit kantoivat leikkaussaliksi lavastetussa esitystilassa muun muassa irtileikattuja omia päitään, käärmeitä ja omituisia oliota kainalossaan. Mahtoiko siellä olla kyse samasta asiasta kuin Q-teatterin näyttämöllä?

Oli näytelmästä mitä mieltä tahansa, se ei jää niiden joukkoon, joista on vaikea muistaa myöhemmin mitään.

Hämeen Sanomat 6.3.2018 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Julia ja Romeo – Kansallisteatteri

Muodonmuutos/Ryhmäteatteri