Hinta – HKT

Hinnoitellaan perhe ja elämä


Arthur Miller: Hinta. Suomennos: Aleksi Milonoff. Ohjaus: Paavo Westerberg. Dramaturgi: Henna Piirto. Lavastus ja puvut: Antti Mattila. Valosuunnittelu: Kalle Ropponen. Äänisuunnittelu: Aleksi Saura. Ensi-ilta Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä 1.2.2018.

Santeri Kinnunen, Esko Salminen ja Eero Aho @Tapio Vanhatalo 

Kaikella on hinta, myös ihmissuhteilla ja jokaisella elämän mittaan tehdyllä valinnalla. Näin Arthur Miller summaa Hinta-näytelmässään, joka liikkuu pitkälti samojen teemojen äärellä kuin hänen tunnetumpi tekstinsä Kauppamatkustajan kuolema. Raha määrittää lähes kaikkea.

Vuonna 1968 julkaistu näytelmä on yhteiskunnallisesti hämmentävän ajankohtainen. Eletään laman jälkeensä jättämien arpien maailmassa, missä hetkellistä mielihyvää haetaan ostamalla kertakäyttötavaraa. Lapsia kasvatetaan menestyjiksi ja sen hintaa maksetaan vuosikymmenien kuluttua henkisenä tyhjyytenä. Rakkaus on unohtunut kilpajuoksun alle.

Miller osaa pujottaa tärkeät asiat rivien väliin. Tiheä teksti sijoittuu yhteen tilaan yhtenä lyhyenä hetkenä, jolloin kuusitoista vuotta sitten kuolleen isän maallista omaisuutta arvioidaan. Tavaroiden hinnoittelu on metafora, joka kuvaa sitä kilpailua ja juonittelua, jota perheessä on näkymättömästi käyty.

Antti Mattilan lavastuksessa ollaan massiivisia huonekaluja ja päällekkäin kasattuja tuolirykelmiä pursuavassa ullakkohuoneistossa. Keskellä on yksi isompi tuoli, kuin kuninkaan valtaistuin. Tila on kuva perheen mielestä: täyteen pakattu, perkaamattoman sotkuinen, kaappeihinsa salaisuuksia piilottava ja tummasävyinen, ja näkymättömissä on makuuhuone, jonka tapahtumia ei nähdä.

Isän vanhojen huonekalujen myyntiyritys kasvaa vähitellen perhehistorian anatomiseksi riepotteluksi. Santeri Kinnusen esittämä Victor on poliisi ja hän odottaa vaimonsa Estherin (Aino Seppo) kanssa arvioijaa, jonka nimen hän on poiminut puhelinluettelosta. Alkusoittona viritellään pariskunnan kipupisteet näkyville. Ne ovat kuin pintaa, jonka alla muhii puhkeamaan pääsyä odottava tulehdus.

Victorilla ei ole käsitystä tavaran arvosta. Hän näkee vain muistoja niiden joukossa. Irvokkain on pelkkää naurua toistava äänilevy. Sitä perheessä soitettiin aikoinaan, kun haluttiin iloa.

Kun 89-vuotias nuhjuinen arvioija Solomon (Esko Salminen) mitenkuten raahautuu ylimpään kerrokseen ja istuutuu isän tuoliin, alkaa kivuliaan pesäkkeen etsiminen. Siinä pelissä ei ole voittajia. Solomon on kuin myyttinen kauppamieshahmo, joka ei muista edes vaimojensa määrää oikein, mutta tavaran hintaa arvioidessaan hän on veitsenterävä.

Jäämistöä mittaillaan kyräillen, sillä Victorilla ei ole käsitystä sen arvosta. Menestyvä kirurgiveli Walter (Eero Aho) kummittelee taustalla, sillä hän ei ole pitänyt yhteyttä eikä ole edes vastannut soittopyyntöihin.

Juuri kun arviointiväännön kanssa on päästy sopimukseen, paikalle ilmaantuu Walter. Alkaa uusi peli. Juonta paljastamatta pelitilanteet ovat yllätyksellisiä ja tunnemaastoa syvältä kyntäviä.

Paavo Westerbergin ohjaama esitys on intensiivinen ja rytmitykseltään tarkka. Tiheät hetket ja hiljaisuus kilpailevat keskenään, mutta molemmat ovat yhtä kiinnostavia. Merkityksiä ladataan jokaiseen eleeseen ja ilmeeseen, joita Kalle Ropposen valaistus pyyhkäisee harkitusti.

Neljän näyttelijän yhteistyö on riemastuttavaa katseltavaa. Siinä tarjotaan ja siepataan palloa taiturimaisen näyttelijäntyön vaatimusten mukaan. On kuin jokaisen välillä olisi vuoroin kiristyvä ja joustava kuminauha.

Esko Salmisen nauru näytelmän lopussa jää kaikumaan korviin itkuna. Huh.

Hämeen Sanomat 8.2.2018




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Julia ja Romeo – Kansallisteatteri

9 hyvää syytä elää – Ryhmäteatteri