Hinta – HKT
Hinnoitellaan perhe ja elämä
Arthur
Miller: Hinta. Suomennos: Aleksi Milonoff. Ohjaus: Paavo Westerberg.
Dramaturgi: Henna Piirto. Lavastus ja puvut: Antti Mattila. Valosuunnittelu:
Kalle Ropponen. Äänisuunnittelu: Aleksi Saura. Ensi-ilta Helsingin Kaupunginteatterin
pienellä näyttämöllä 1.2.2018.
 |
| Santeri Kinnunen, Esko Salminen ja Eero Aho ©Tapio Vanhatalo |
Kaikella on hinta, myös
ihmissuhteilla ja jokaisella elämän mittaan tehdyllä valinnalla. Näin Arthur Miller summaa Hinta-näytelmässään, joka liikkuu
pitkälti samojen teemojen äärellä kuin hänen tunnetumpi tekstinsä Kauppamatkustajan kuolema. Raha
määrittää lähes kaikkea.
Vuonna 1968 julkaistu näytelmä on yhteiskunnallisesti
hämmentävän ajankohtainen. Eletään laman jälkeensä jättämien arpien maailmassa,
missä hetkellistä mielihyvää haetaan ostamalla kertakäyttötavaraa. Lapsia
kasvatetaan menestyjiksi ja sen hintaa maksetaan vuosikymmenien kuluttua
henkisenä tyhjyytenä. Rakkaus on unohtunut kilpajuoksun alle.
Miller osaa pujottaa tärkeät asiat
rivien väliin. Tiheä teksti sijoittuu yhteen tilaan yhtenä lyhyenä hetkenä,
jolloin kuusitoista vuotta sitten kuolleen isän maallista omaisuutta arvioidaan.
Tavaroiden hinnoittelu on metafora, joka kuvaa sitä kilpailua ja juonittelua,
jota perheessä on näkymättömästi käyty.
Antti Mattilan lavastuksessa ollaan massiivisia huonekaluja ja päällekkäin
kasattuja tuolirykelmiä pursuavassa ullakkohuoneistossa. Keskellä on yksi
isompi tuoli, kuin kuninkaan valtaistuin. Tila on kuva perheen mielestä: täyteen
pakattu, perkaamattoman sotkuinen, kaappeihinsa salaisuuksia piilottava ja
tummasävyinen, ja näkymättömissä on makuuhuone, jonka tapahtumia ei nähdä.
Isän vanhojen huonekalujen myyntiyritys
kasvaa vähitellen perhehistorian anatomiseksi riepotteluksi. Santeri Kinnusen esittämä Victor on
poliisi ja hän odottaa vaimonsa Estherin (Aino
Seppo) kanssa arvioijaa, jonka nimen hän on poiminut puhelinluettelosta. Alkusoittona
viritellään pariskunnan kipupisteet näkyville. Ne ovat kuin pintaa, jonka alla
muhii puhkeamaan pääsyä odottava tulehdus.
Victorilla ei ole käsitystä tavaran
arvosta. Hän näkee vain muistoja niiden joukossa. Irvokkain on pelkkää naurua
toistava äänilevy. Sitä perheessä soitettiin aikoinaan, kun haluttiin iloa.
Kun 89-vuotias nuhjuinen arvioija Solomon
(Esko Salminen) mitenkuten raahautuu
ylimpään kerrokseen ja istuutuu isän tuoliin, alkaa kivuliaan pesäkkeen
etsiminen. Siinä pelissä ei ole voittajia. Solomon on kuin myyttinen
kauppamieshahmo, joka ei muista edes vaimojensa määrää oikein, mutta tavaran
hintaa arvioidessaan hän on veitsenterävä.
Jäämistöä mittaillaan kyräillen,
sillä Victorilla ei ole käsitystä sen arvosta. Menestyvä kirurgiveli Walter (Eero Aho) kummittelee taustalla, sillä
hän ei ole pitänyt yhteyttä eikä ole edes vastannut soittopyyntöihin.
Juuri kun arviointiväännön kanssa
on päästy sopimukseen, paikalle ilmaantuu Walter. Alkaa uusi peli. Juonta
paljastamatta pelitilanteet ovat yllätyksellisiä ja tunnemaastoa syvältä kyntäviä.
Paavo Westerbergin ohjaama esitys on intensiivinen ja rytmitykseltään
tarkka. Tiheät hetket ja hiljaisuus kilpailevat keskenään, mutta molemmat ovat
yhtä kiinnostavia. Merkityksiä ladataan jokaiseen eleeseen ja ilmeeseen, joita Kalle Ropposen valaistus pyyhkäisee
harkitusti.
Neljän näyttelijän yhteistyö on
riemastuttavaa katseltavaa. Siinä tarjotaan ja siepataan palloa taiturimaisen näyttelijäntyön
vaatimusten mukaan. On kuin jokaisen välillä olisi vuoroin kiristyvä ja
joustava kuminauha.
Esko Salmisen nauru näytelmän
lopussa jää kaikumaan korviin itkuna. Huh.
Kommentit
Lähetä kommentti