Töppöhörö kaataa saavillisen tekstiä ilman näkökulmaa

Juha Hurme: Töppöhörö. Ohjaus: Juha Hurme ja Hanna Brotherus. Lavastus: Matti Rasi Ja Juha Hurme. Valosuunnittelu: Matti Tiilama. Äänisuunnittelu: Raine Ahonen. Kantaesitys Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 28.1.2016.

 

Jarkko Lahti

Ihminen viisaudessaan selittää maailmaa ja syitä toimintaansa maailmassa. Jokainen elää oman tarinansa kanssa eikä se välttämättä ole sama tarina kuulijalle.

Juha Hurme on heittänyt näyttämölle yhden ihmislajiedustajan, Vikin. Tämä sanojensa mukaan työttömyyden valinnut mies on rosoisten teiden kulkija, jolle maittaa olut ja joka pyrkii vimmatusti vihaamaan kaikkea itselleen vierasta.

Kansallisteatterin Suuri näyttämö ammottaa tyhjyyttään, peittelemättömänä. Näyttämölle on heitetty vain yksi valtava keittiötuoli. Se on niin korkea, että Vikin täytyy kiivetä istuimelleen hallitsemaan ympärillään levittyvää tyhjyyttä.

Jarkko Lahden näyttelemä Viki punnertaa koko ensimmäisen näytöksen läpi. Puhetulva rönsyilee jos minne ja siihen on upotettu lauseita lööpeistä ja muiden lausumista. Viki oksentaa koko siihenastisen elämänsä ja havaintonsa asenteineen.

Paljon sanotaan, muttei mitään erityisen uutta ja ennenkuulumatonta. Hurmeen teksti ei ota kantaa. Naurettaviksi tarkoitetuista loiskahduksistakin puuttuu terävin kärki.

Lähes tunnin mittainen monologi on yksinkertaisesti liian pitkä, vaikka Lahden kehonkieli onkin mestarillisen kiinnostava ja tulkinta muutenkin raivoisa.

Väliajan jälkeen esitys piristyy

Väliajan jälkeen esitys muuttuu kiinnostavammaksi. Vikin mielestään sulkema ajatusmaailma vai liekö viinahuurujen synnyttämä harha aktualisoituu venäjänkarjalaisen neitosen hahmossa. Tämä pölähtää jättikassista, jossa Viki on raahannut kotiinsa kokonaisen tarjouspossun.

Jarkko Lahti ja Alina Tomnikov

Alina Tomnikovin esittämä neito on viehkeän kepeä ja koominen luennoidessaan Vikille koko ihmishistorian, kun yrittää selittää syytä kokkiohjelmien suosioon. Maskuliinisen esittäminen tyhmänä ja feminiinisen viisaana usuttaa epäilemään sanojen merkityksiä.

Hanna Brotheruksen koreografia on hienoimmillaan Helinä-keijumaisen neidon liikekielessä, joskin kautta linjan toisena ohjaajana työskennelleen koreografin kädenjälki on ihailtava.

Hurme on ihastunut eritteissään pyöriskelevän hahmon tekstijuoksutukseen, jossa toistuu median läpi vyöryvä vihapuhe. Kuten miehen jättituoli ja neidolle varattu piskuinen jakkara, esitellään kahta ääripäätä niin ripulin ja ummetuksen kuin asenteidenkin tasolla.

Vähemmän jostain näkökulmasta olisi sittenkin enemmän. Tuntuu helpolta ratkaisulta kaataa saavillinen tekstiä ja antaa jokaisen tulkita tahtomallaan tavalla.

Hämeen Sanomat 3.2.2016