Einsteinin rikos

 Hämeen Sanomat 18.11.2014

Kulkurin ja neron dialogi

Éric-Emmanuel Schmitt: Einsteinin rikos. Suomennos: Timo Torikka. Ohjaus: Kari Heiskanen. Lavastus: Markku Hakuri. Puvut: Sari Salmela. Rooleissa: Santeri Kinnunen, Pekka Huotari ja Joachim Wigelius. Suomenkielinen kantaesitys Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä 13.11.2014.

Santeri Kinnunen © Tapio Vanhatalo

Maailmanrauha on järkkymässä, sillä Hitler on noussut valtaan. Tämä aihe ei ensi kuulemalta tunnu siltä, että näytelmän keinoin voisi jotain uutta ammentaa. 

Éric-Emmanuel Schmitt tarkastelee maailmaa usein tunnettujen henkilöiden kautta. Einsteinin rikos tuo näyttämölle maailman tunnetuimman neron, joka on paennut Saksasta Amerikkaan ja törmää epäonnisen purjehduksensa päätteeksi rannalla asustelevaan kulkuriin.  

Näiden kahden välille syntyy ystävyys ja heidän keskustelujensa kautta universumia asetellaan paikoilleen niin politiikan, uskonnon kuin ihmisyydenkin näkökulmasta. 

FBI:n agentti käy tenttaamassa kulkurilta keskustelujen sisältöjä. Muuten ulkopuolinen maailma jäsentyy vain puheen ja äänitehosteiden kautta. Tehosteita käytetään harkiten, jolloin niiden merkitys myös korostuu.

Markku Hakurin lavastuksessa yksinäinen laituri pukukoppeineen toistaa koko esityksen muodon koruttomuutta.

Kepeys kantaa vakavaa

Kari Heiskasen ohjaama väliajaton esitys on yksinkertaisuudessaan tyylikäs. Ei kikkailla eikä temppuilla sisällön kustannuksella, on vain ihmiset ajatuksineen tähtitaivaan alla. 

Pekka Huotari ja Santeri Kinnunen © Tapio Vanhatalo

Kulkurin ja neron ajatustenvaihdon seurauksena syntyy kuva ajattomasta maapallosta, jolla soditaan iän kaiken. Äärettömän avaruuden yhdellä planeetalla esiintyy ääretöntä tyhmyyttä.

Tämän tyhmyyden uhreja ovat syyttömät ihmiset, milloin rodun, milloin uskonnon vuoksi. 

Synkästä aihepiiristään huolimatta esityksessä on kepeyttä, arkisten huolien koomista valotusta sekä lempeää inhimillisyyttä.

Santeri Kinnusen Einstein on herkillä viivoilla piirretty hahmo. Jonkinlainen perisuru ihmiskunnan kohtalosta painaa hartiat kumaraan. Rakkaus kaikkia ihmisiä kohtaan huolettaa enemmän kuin omat henkilökohtaiset menetykset. Toisaalta tutkijan intohimo purkautuu ryöppyinä. Kinnunen taitaa rytmin.

Pekka Huotari, Santeri Kinnunen, Joachim Wigelius

Pekka Huotarin mainion kulkurin tietämättömyyteen on paikoin liimattu turhan paljon kliseisiä tyhmyrin ilmeitä. Roolihahmon toiminta riittäisi kuvaamaan saman asian,

Suhteellisuusteorian pohjalta syntyvän atomipommin ympärille kietoutuva tarina on päättäjiä kohtaan kriittinen kannanotto, mutta se ruotii myös yksittäisen ihmisen kohtaloa ja valintoja. 

Sota- ja arkiteemoista nousee ajatelma Sodassa voi kuolla vain kerran, mutta rakkaudessa monta kertaa. 

Einsteinista ei tehdä pyhimystä eikä täydellistä ihmistä. Helmojen perään liikaakin katseleva tiedemies tunnistaa heikkoutensa. 

Kulkurin ja neron dialogi jaksaa kantaa. Timo Torikan suomentaman näytelmän sanoma koskettaa ja panee pohtimaan.