Everstinna – HKT

Everstinna on näyttämöllä pitelemätön 

Rosa Liksomin Everstinna, dramatisointi ja ohjaus Susanna Airaksinen, sävellys ja äänisuunnittelu Johanna Puuperä, lavastus ja pukusuunnittelu Vilma Mattila, valosuunnittelu Vesa Ellilä. Ensi-ilta 2.10.2019 Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä.

© Otto-Ville Väätäinen

Yksi nainen, yksi ilta tai ehkä yö, ja muistojen kanava mielessä auki. Noin rakentuu Susanna Airaksisen ohjaama tulkinta Rosa Liksomin palkitusta teoksesta Everstinna. Teksti pohjautuu kirjailija Annikki Kariniemen (1913–1984) elämään. Näyttämöllä on vain Heidi Herala, mutta äänimaisema tuo todeksi Everstinnan elon varrelle osuneet tärkeät ihmiset ja tilanteet. 

Näyttämölle kirjan kieltä on helpotettu mutta vahva Lapin tunnelma pysyy. Se pysyy myös Heralan luoman verevän, vahvasti viettien kautta elävän roolihahmon avulla. Julmetun kaunis näyttämö on pehmeää suota silmäkkeineen ja näreineen. Vesa Ellilän dynaaminen valaistus avaa maailman ja maisemat Everstinnan mielessä.

© Otto-Ville Väätäinen

Everstinna kahlaa elämäänsä lapsuudesta saakka. Kaunistelematon henkilöhistoria kuvaa niin yksilön halua ja kunnianhimoa kuin yhteiskunnallista tilannetta saksalaisia sotilaita täynnä olevassa Lapissa. Kun lapsuus, nuoruus ja osa aikuisuutta asettuu yhden totuuden varaan, sen että kaikki hyvä tulee Saksasta, jää vanhenevan naisen tehtäväksi murentaa arvonsa ja nähdä maailma uusin silmin. 

Herala on kuin liekeissä eläytyessään Everstinnan matkaan tarttuneisiin tunnelmiin. Vahva eroottisuus leimaa elämää ja sitä on kaikkialla: karun suomaiseman silkinpehmeillä mättäillä, suonsilmäkkeessä ja taivaan tähtikaarella. Vaikka Everstinna on vahva nainen, hänen paikkansa määräytyy kuitenkin miehen rinnalla alistumaan, aina väkivaltaan asti. Kasvu tuosta tilasta itsenäiseksi naiseksi ja yhteiskunnan piilotetun väkivallan havaitsijaksi on kipeä ja vaatii uhrauksia.

Johanna Puuperän rikkaaksi loihtima äänimaailma ja eri aikakausia maalaava musiikki lomittuvat hienosti monologin mutkiin. Miehet, isä ja eversti sekä Matti-setä juoksuttavat ääninä Everstinnaa, muistuttavat niin hurmahenkisistä tuokioista kuin panevat suitsimaan väärän totuuden huutelua. Yhteiskunnallinen säie kulkee ovelasti näyttämöllä niin tekstissä kuin rekvisiitan kautta. 

Rankasta teemastaan huolimatta esityksessä on paljon koomisen avulla ilmaistua. Ote on intensiivinen ja näkemäänsä seuraa herpaantumatta. Sotien aikaan sijoittuva kokonaisuus kiilaa huomaamatta tähän päivään, arvoineen kaikkineen. 

© Otto-Ville Väätäinen

Hämeen Sanomat 9.10.2019