Tohtori Zivago


Hämeen Sanomat 9.10.2013

Tohtori Zivago taipuu vaivoin musikaaliksi


Michael Weller: Boris Pasternakin romaaniin perustuva Tohtori Zivago. Sävellys: Lucy Simon. Suomennos: Sami Parkkinen. Ohjaus: Hans Berndtsson. Koreografia: Gunilla Olsson Karlsson. Kapellimestari: Markku Luuppala. Lavastus ja puvut: Ralf Forsström. Euroopan kantaesitys 3.10.2013 Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä.

Jutun kaikki kuvat Charlotte Estman-Wennström
  
Boris Pasternakin romaani Tohtori Zivago kertoo lääkäri Juri Zivagosta, joka liikkuu pitkin Venäjää 1900-luvun alussa. Vallankumouksen sekasorron keskellä hän palvelee niin tsaarin joukkojen kuin kommunistienkin lääkärinä. Henkilökohtaisella tasolla mies kamppailee kahden rakkauden välillä.

Michael Wellerin kirjoittama musikaali on dramaturgisesti hatara eikä taustoita asioita. 

Juoni aukeaa selkeästi, mutta mustavalkoinen hyvä–paha -asetelma on turhan yksiviivainen.

Ralf Forsströmin lavastus on häkellyttävä metalliputkimetsä, josta erkanee kaareutuva portaikko. Kaiteilla roikkuu läjäpäin metallisia vaateriepuja. Portaikko toimii kiertyessään ja eri tavoin valaistuna niin junana, porvaripalatsina kuin taistelupaikkoina.

Lavastus on tyylikäs, mutta staattinen ja vie tulkintaa siihen suuntaa, että mikään ei muutu.

Verta ja romantiikkaa


Bengt Berndtssonin ohjaus maalaa dramaattisia kohtauksia. Väkivaltakuvastoa kaulan ja kielen katkomisineen on ylen määrin ja toisaalla lyyrisiä jaksoja pitkitetään. 

Esitys vihjaa symboliikallaan monen aikakauden poliittisiin kauhukuviin.

Henkilöhahmot jäävät pintapuolisiksi ja etenkin Laran (Anna-Maija Tuokko) miehen, vallankumouksellisen Pashan, muuttuminen natsimaiseksi Strelnikoviksi on mysteeri. 

Antti Timonen työstää Pashan roolin raikkaasti ja Strelnikovina hänestä sukeutuu armoton julmuri. 

Tuukka Leppänen ja Anna-Maija Tuokko

Tohtori Zivago (Tuukka Leppänen) on humaani idealisti, joka kirjoittaisi mieluiten runojaan. Leppänen selviytyy roolistaan hyvin ja laulaa komeasti. 

Zivago rakastaa vaimoaan Tonjaa (Anna-Maija Jalkanen) ja vallankumouksellista Laraa. Tämän kuvion istuttaminen taistelukohtausten väliin on paikoin teennäistä.

Tonjan ja Laran yhdessä laulama Hänen lähellään kiteyttää herkimmin kolmiodraaman tunnelmia.

Esko Roineen lakimies Komarovski on kerkeä ja taipuisa. Roine laulaa hämmästyttävän hyvin.

Lucy Simonin säveltämästä musiikista ei nouse erityistä hittikappaletta, mutta pääteema jää soimaan mieleen. 

Anna-Maija Jalkanen ja Tuukka Leppänen



 
Kaiken kaikkiaan dialogi muuttuu turhan tiuhaan lauluiksi, jotka pysäyttävät tapahtumia. 

Markku Luuppalan johtama orkesteri soi hyvin ja solistiosuuksista suoriudutaan kiitettävästi.

Pirjo Puukko



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Metsäjätti

Sibelius – kohtalonyhteydet

Chicago