Rakkauden päätös – Kansallisteatteri

Paljaana ja raakana rakkauden tunkioilla 

Pascal Rambert: Rakkauden päätös. Ohjaus ja suunnittelu Pascal Rambert, suomennos Timo Torikka, dramaturgia Eva Buchwald, rooleissa Katariina Kaitue ja Timo Torikka. Suomen kantaesitys Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä 8.11.2019.


Katariina Kaitue © Tommi Mattila

Väliajaton esitys, kaksi monologia, liki kaksi tuntia. Mitä sellaista näyttämöltä välittyy katsomoon, että esitystä seuraa herpaantumatta, kulkee näyttelijöiden tulkitsemien tunteiden vuoristoradan tiiviisti heidän kanssaan?

Näyttämö on paljas, täydellisen alaston. Katosta roikkuvat loisteputkirivistöt ovat osa kiinteää rakennelmaa, vuosien mittaan seinille lisätyt tekniset ratkaisut taas osa Kansallisteatterin pienen näyttämön historiaa. Tila on tyhjempi kuin Peter Brookin tyhjän tilan teatteri vaatisi. 

Näyttelijät, mies ja nainen, ovat pukeutuneet mustiin ja arkisiin t-paita-housut-yhdistelmiin. Roolihenkilöt kutsuvat toisiaan näyttelijöiden oikeilla nimillä. Katariina Kaitue ja Timo Torikka ovat Katariina ja Timo. Keitä he siis ovat? Ovatko tulleet tyhjälle näyttämölle harjoittelemaan esitystä? Niin saattaisi olla. Naisella on musta laukku, miehellä juomapullo ja kirja. Me kuitenkin katsomme sitä, valmista esitystä, joten harjoitusvaihe ei ole mahdollinen. 

Pascal Rambertin kirjoittama ja ohjaama Rakkauden päätös (2011) on hämmentävä kokonaisuus, sillä se panee kaiken aikaa kysymään ja epäilemään jo näyttämöllepanonsa vuoksi. Teatterillisuus läpäisee kaiken vaikka  esityksestä nimenomaan puuttuvat teatterin peruselementit, joilla illuusiota luodaan. Teksti vakuuttaakin ehkä juuri sen vuoksi, riisuttuna ja raakana.


Timo Torikka © Tommi Mattila
Tavanomaista dialogia ei ole, on kaksi monologia. Mies aloittaa, kertoo jättävänsä naisen, vaimonsa, jonka kanssa hänellä on kolme lasta. Vuosien mittaan hänen sisäänsä on patoutunut kuonaa vuoren korkuiseksi kasaksi ja sen hän sylkee katkeamattomana virtana vaimonsa syliin. Torikka on itse suomentanut tekstin iskeväksi ja hän tulkitsee sitä petomaisella raakuudella. Kaitueen esittämä vaimo seisoo liikahtamatta paikallaan hiustensa taakse piiloutuneena, ja ne muutamat reaktiot, joita hänen kehonsa ilmentää, saavat valtavan merkityksen.

Juuri kun tuntuu, että miehen syyttelymonologia ei jaksaisi enää kuunnella, tapahtuu jotain, mikä katkaisee sen, joka antaa koko esitykselle uuden näkökulman. En paljasta mitä, sillä se on koettava neitseellisesti.

Väliepisodin jälkeen on naisen vuoro. Kuunneltuaan aviomiehensä vuodatusta, hän iskee takaisin. Hän on kuunnellut tarkkaan jokaisen sanan ja vastaa syytöksiin omilla argumenteillaan. Kaitue kieputtaa tekstiä miten tahtoo, tunneskaala liikkuu läpi pitkän avioliiton, rakkaudesta jääkauteen.

Rakkauden päätös liikuttaa, se panee ruopimaan pitkän suhteen mahdollistamaa inhon, vihan ja katkeruuden tunkiota. Ja kaiken kuvottavan läpi yrittää huutaa se valtava rakkaus, jolle kaikki rakennettiin. Esitys viiltää vahvan tunnejuovan ja panee pohtimaan ihmisluontoa.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kartta – Kansallisteatteri

Lokki – Kansallisteatteri