Niskavuori: Loviisa ja Heta – Avoimet Ovet
Kivun kautta vahvaksi
Niskavuori: Loviisa ja Heta. Teksti Hella Wuolijoki. Sovitus ja ohjaus Heini Tola. Skenografia Ia Enstelä, valosuunnittelu Jere Kouhia, musiikki Salla Markkanen. Rooleissa Ella Pyhältö, Mirva Kuivalainen ja Jukka Pitkänen. Ensi-ilta 19.2.2019 Teatteri Avoimet Ovet.
Niskavuoren tarina on siitä erikoinen, että se toimii alkuperäisinä Hella Wuolijoen kirjoittamina osina, mutta myös teemojen pohjalta sovitettuina sekoituksina. Niskavuoren kivijalka ja sen vaaliminen, talon vahvat naiset ja miesten rakkaudettomat naimakaupat kulkevat hauholaisen tilan historian väkevinä juonteina.
Näkemässäni ennakossa Heini Tolan sovitus nostaa Loviisan ja Hetan kohtalot keskiöön. Ennen väliaikaa fokus on Loviisan ja Juhanin aviosuhteessa ja väliajan jälkeen siirrytään Hetan ja Akustin kanssa Muumäen torppaan.
Esitys rajaa näyttämöltä pois kaiken muun paitsi päähenkilöt. Kolme näyttelijää kuljettaa tapahtumia, joissa suuri määrä ihmisiä on edustettuina rekvisiitan kautta tai pelkästään kädenojennuksen päässä. Näyttämöllistä mobiliteettia hyödynnetään erinomaisesti. Taulut ja tuolit ja laatikot symboloivat oivasti hahmoja.
Kaiken kaikkiaan näyttämö on riisuttu. Minimalismi mahdollistaa jokaisen näyttämölle tuodun elementin vahvan merkityksellisyyden. Painotus on tunnemaastossa, rakkauden ja rakkaudettomuuden sekä velvollisuuksien kivisessä pellossa, josta selviää vain työllä, kovettumisella ja tahdonvoimalla.
Näyttelijät ovat alati läsnä näyttämöllä ja heidän roolivaihdoksiinsa riittää lakki tai tukan sitominen ja avaaminen. Jere Kouhian valaistus tukee erinomaisesti siirtymiä ja roolivaihdoksia.
Salla Markkasen musiikki on ikäänkuin kertojan roolissa. Muusikko seisoo laitteidensa takana ja loihtii äänikerroksia niin soittaen kuin laulaen kohtausten maisemaksi, mutta syöksyy myös näyttämölle kommentoimaan. Esityksen rytmitys rakentuu mielenkiintoiseksi kudelmaksi.
Ella Pyhältö, Mirva Kuivalainen ja Jukka Pitkänen tekevät vahvaa työtä. Tunteet siirtyvät paineisina, piilotettuina ja räjähtävinä katsomoon, kun kivun kautta kasvetaan vahvoiksi. Liikuttumatta ei tästä esityksestä poistu, sillä se kutittelee juuri niitä kieliä, joilla herkkyys asuu.
Näkemässäni ennakossa Heini Tolan sovitus nostaa Loviisan ja Hetan kohtalot keskiöön. Ennen väliaikaa fokus on Loviisan ja Juhanin aviosuhteessa ja väliajan jälkeen siirrytään Hetan ja Akustin kanssa Muumäen torppaan.
Esitys rajaa näyttämöltä pois kaiken muun paitsi päähenkilöt. Kolme näyttelijää kuljettaa tapahtumia, joissa suuri määrä ihmisiä on edustettuina rekvisiitan kautta tai pelkästään kädenojennuksen päässä. Näyttämöllistä mobiliteettia hyödynnetään erinomaisesti. Taulut ja tuolit ja laatikot symboloivat oivasti hahmoja.
Kaiken kaikkiaan näyttämö on riisuttu. Minimalismi mahdollistaa jokaisen näyttämölle tuodun elementin vahvan merkityksellisyyden. Painotus on tunnemaastossa, rakkauden ja rakkaudettomuuden sekä velvollisuuksien kivisessä pellossa, josta selviää vain työllä, kovettumisella ja tahdonvoimalla.
Näyttelijät ovat alati läsnä näyttämöllä ja heidän roolivaihdoksiinsa riittää lakki tai tukan sitominen ja avaaminen. Jere Kouhian valaistus tukee erinomaisesti siirtymiä ja roolivaihdoksia.
Salla Markkasen musiikki on ikäänkuin kertojan roolissa. Muusikko seisoo laitteidensa takana ja loihtii äänikerroksia niin soittaen kuin laulaen kohtausten maisemaksi, mutta syöksyy myös näyttämölle kommentoimaan. Esityksen rytmitys rakentuu mielenkiintoiseksi kudelmaksi.
Ella Pyhältö, Mirva Kuivalainen ja Jukka Pitkänen tekevät vahvaa työtä. Tunteet siirtyvät paineisina, piilotettuina ja räjähtävinä katsomoon, kun kivun kautta kasvetaan vahvoiksi. Liikuttumatta ei tästä esityksestä poistu, sillä se kutittelee juuri niitä kieliä, joilla herkkyys asuu.
Kommentit
Lähetä kommentti